Heippa!
En kyllä tiedä mikä mut saa vuodattamaan tän kaiken tänne keskustelupalstalle, mutta kai mä haluan jakaa tämän asian jonkun kanssa, kun "todellisessa" elämässä ei oikein ole ketään jolle tästä tilittää.
Eli, olen 19-vuotias tyttönen, minulla on harrastus joka on tällähetkellä käytännössä melkeinpä koko elämäni =) Tapasin harrastukseni merkeissä jätkän, joka on hyvin samanhenkinen kun minä. En voisi kuvitella seurustelevani kenenkään sellaisen kanssa jolle tämä sama harrastus ei ole tärkeä. No meillä synkkasi heti ja pitkään juteltiin useita tunteja viikossa aivan kaikesta. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin ja jossain välissä keskusteluissa oli mukana selvää flirttaamista ja toisesta välittämistä. Meidän välillämme oli jotain!
Sitten sain tietää että tämä jätkä oli alkanut seurustella koulukavwerinsa kanssa, joka ei ymmärrä tästä yhteisestä harrastuksestamme mitään. Ihan mukavan oloinen tyttö on jokatapauksessa :)
Olen kuitenkin kuullut että heillä on ollut hyvin katkonainen suhde.
Kun tämä selvisi olin ihan mielettömän surullinen pitkän aikaa, tunsin itseni hyljätyksi, mutta pian huomasin ettei meidän välimme tämän jätkän kanssa olleet juuri muuttuneet, flirttailu jäi pois, mutta pitkät keskustelut jatkuivat. Poika on vaivautunut joutuessaan puhumaan tyttöystävästään minulle... miksi?
Tästä jätkästä on ajan kuluessa tullut minulle aivan huolestuttavan tärkeä, kaikki hänen murheensa tuntuvat myös omiltani ja ilot iloiltani. Monena iltana olen kyyneleitä vuodattanut hänen takiaan. Hänen äitinsä on vakavasti sairaana, ja en mitään muuta haluaisi niin paljoa kun olla lohduttamassa häntä...
No nyt viikonloppuna olimme yhteisessä kaveriporukassa bilettämässä ja jouduin kävelemään yksin kotiin pimeässä kaupungissa. Kun pääsin kotiin tuli tältä jätkältä heti viesti: "Pääsithän turvallisesti kotiin?" Hän lähetti myös toisen viestin jossa hän kiitti seurastani ja sanoi että oli nauttinut seurastani suuresti.
Hän myös muistaa aina kysyä kaikesta mitä minulle on tapahtunut, vaikka edes paras kaverini ei muista niin tarkkaan kaikkia menojani.
Viikonlopun itkin taas koko asian toivottomuutta. Olen niin rakastunu tähän jätkään että ei sitä voi sanoiksi pukea... Hänen suuri välittämisen määrä antaa kuitenkin ymmärtää että hän välittäisi minusta muullakin tavalla kuin vain ystävänä? Vai mitä mieltä olette? Voiko kyse olla vaan ystävyydestä? Pitäisikö minun ottaa vastaan tämä ystävyys ja jatkaa tilanteen toivottomuuden itkemistä.
Toisaalta en viitsi kertoa tälle jätkälle tunteistani (kannattaako edes?), koska jos kyseessä on vain ystävyys, olen kyllä löytänyt sellaisen ystävän etten halua pilata tätä kaikkea. Hän välittää aidosti ja niin paljon! En kuitenkaan tiedä voiko minulle ikinä riittää pelkkä ystävyys.... ehdotuksia toiminnan suhteen!?
En kyllä tiedä mikä mut saa vuodattamaan tän kaiken tänne keskustelupalstalle, mutta kai mä haluan jakaa tämän asian jonkun kanssa, kun "todellisessa" elämässä ei oikein ole ketään jolle tästä tilittää.
Eli, olen 19-vuotias tyttönen, minulla on harrastus joka on tällähetkellä käytännössä melkeinpä koko elämäni =) Tapasin harrastukseni merkeissä jätkän, joka on hyvin samanhenkinen kun minä. En voisi kuvitella seurustelevani kenenkään sellaisen kanssa jolle tämä sama harrastus ei ole tärkeä. No meillä synkkasi heti ja pitkään juteltiin useita tunteja viikossa aivan kaikesta. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin ja jossain välissä keskusteluissa oli mukana selvää flirttaamista ja toisesta välittämistä. Meidän välillämme oli jotain!
Sitten sain tietää että tämä jätkä oli alkanut seurustella koulukavwerinsa kanssa, joka ei ymmärrä tästä yhteisestä harrastuksestamme mitään. Ihan mukavan oloinen tyttö on jokatapauksessa :)
Olen kuitenkin kuullut että heillä on ollut hyvin katkonainen suhde.
Kun tämä selvisi olin ihan mielettömän surullinen pitkän aikaa, tunsin itseni hyljätyksi, mutta pian huomasin ettei meidän välimme tämän jätkän kanssa olleet juuri muuttuneet, flirttailu jäi pois, mutta pitkät keskustelut jatkuivat. Poika on vaivautunut joutuessaan puhumaan tyttöystävästään minulle... miksi?
Tästä jätkästä on ajan kuluessa tullut minulle aivan huolestuttavan tärkeä, kaikki hänen murheensa tuntuvat myös omiltani ja ilot iloiltani. Monena iltana olen kyyneleitä vuodattanut hänen takiaan. Hänen äitinsä on vakavasti sairaana, ja en mitään muuta haluaisi niin paljoa kun olla lohduttamassa häntä...
No nyt viikonloppuna olimme yhteisessä kaveriporukassa bilettämässä ja jouduin kävelemään yksin kotiin pimeässä kaupungissa. Kun pääsin kotiin tuli tältä jätkältä heti viesti: "Pääsithän turvallisesti kotiin?" Hän lähetti myös toisen viestin jossa hän kiitti seurastani ja sanoi että oli nauttinut seurastani suuresti.
Hän myös muistaa aina kysyä kaikesta mitä minulle on tapahtunut, vaikka edes paras kaverini ei muista niin tarkkaan kaikkia menojani.
Viikonlopun itkin taas koko asian toivottomuutta. Olen niin rakastunu tähän jätkään että ei sitä voi sanoiksi pukea... Hänen suuri välittämisen määrä antaa kuitenkin ymmärtää että hän välittäisi minusta muullakin tavalla kuin vain ystävänä? Vai mitä mieltä olette? Voiko kyse olla vaan ystävyydestä? Pitäisikö minun ottaa vastaan tämä ystävyys ja jatkaa tilanteen toivottomuuden itkemistä.
Toisaalta en viitsi kertoa tälle jätkälle tunteistani (kannattaako edes?), koska jos kyseessä on vain ystävyys, olen kyllä löytänyt sellaisen ystävän etten halua pilata tätä kaikkea. Hän välittää aidosti ja niin paljon! En kuitenkaan tiedä voiko minulle ikinä riittää pelkkä ystävyys.... ehdotuksia toiminnan suhteen!?
Vastaukset 12
Vanhimmat
viestin perusteella ymmärsin et haluasit enemmän entä ku kaveruuden.. Sinuna ilmaisisin tunteesi hänelle, mutta jos kaveruus hänen kanssa on äärimmäisen tärkeää nii kannattaa pitää siitä kiinni =)
Riippuu ihan kumpaa haluat enemmän ja kuinka paljon....
en oo oikeen kova itekkään näissä asioissa mut siinäpä jotain!
Tutustuin nelisen vuotta sitten aivan mahdottoman ihanaan tyttöön :) Meillä synkkasi todella hyvin, samanlainen luonne ja huumorintaju. Pystyin kertomaan hänelle kaiken ja hän minulle, jopa asioita joita hän ei ollut edes bestikselleen kertonut. Kummatkin välitettiin toisistamme suunnattomasti.
Aloimme seurusteleen kesällä, se oli mahtavaa kun oli koko tämän ajan haaveillu tästä tytöstä, halunnu ystävyyttä vakavampaa. Mutta silti oli mielessä pieni pelko.. pelko, että jos mä menetän tyttöni, menetän samalla parhaimman ystäväni :(
Niin siinä sitten kävikin... tyttö muutti vähän päälle viikko sitten 300km päähän. Menetin rakkaani ja hyvän ystäväni. Nyt varmasti monet ihmettelevät, miksen voi edelleen olla hänen ystävänsä? Nooh, minä kun en kestäisi kuulla jos hän löytäisi toisen. En kestäisi sitä, että hän ei välittäisi. Haluaisin kuulla hänestä joka päivä, mitä hän on tehnyt jne. Rakastan häntä edelleen. Rakastan häntä niin paljon, että voisin hyväksyä sen (en kyllä haluaisi kuulla sitä), että hänellä on uusi poikaystävä.. kunhan tämä poika tekee tyttöni onnelliseksi.
Joten neuvoni sinulle: Harkitse hyvin, hyvin tarkkaan mitä haluat. Sillä useimmiten siinä käy niin, että kun menettää rakkaansa menee välit poikki, vaikkei oisikaan riidoissa. Onko parisuhde sulle tärkeämpi kuin ystävyys, vai luotatko siihen, että teidän juttunnue toimisi hyvin ja pitkään?
Kiitos molemmille vastauksista, koskettava oli tarinasi almost romeo... Paljon olen kyllä tuota kysymystä punninnut, kumpi on tärkeämpää. Toinen ongelma on juuri tuo, että hänellä on toinen, uskallanko tehdä sen tempun että kerron hänelle tunteistani vaikka tiedän hänen olevan varattu, miten hän siihen suhtautuisi...? Olisi aika törkeää mennä siihen väliin jos heillä oikeasti on kunnon suhde (siitä en tiedä, ovat kuulemma eronneet moneen kertaan, ja menneet sitten taas yhteen).
Minun tulisi tyytyä osaani, ystävyytemme on kuitenkin minulle hirvittävän tärkeä, en kuitenkaan saa rauhaa, kun vaan kokoajan mietin sitä kuinka ihanaa olisi jos voisimme jakaa nämä samat tunteet.... =( EN minä tiedä...
Mutta nyrkkisääntö on, ettei toisten suhteisiin mennä väliin. Tuskin itsekään tykkäis jos tulis toinen kukko/kana kanalaan :)
Sen mä kuitenkin tiedän, että en vaihtaisi niitä hetkiä, joita me yhdessä koettiin, mihinkään! En kadu sitä, että alettiin seurusteleen, suren vain koska menetin hänet.
*don't be sad because it's over, be happy it happened*
Mun tarina ei oo samanlainen,
mutta kuitenkin aika lailla...
Eräs komea rokkari ukkomies rakastu muhun
aikoinaan tulisesti,
mä en ensin piitannu mitään,
mä oon aina ollu omapäinen kapinallinen.
Mutta sen miehen rakkaus muhun ja rockin
sai mut tajuun et se oli jotenki tarkoitettu niin.
Meillä oli suhde, mä en koskaan painostanu
sitä jättään perheensä vaimonsa ja lapsensa.
Mutta mä toivoin sitä, me tapailtiin salaa,
se itki mulle et se rakastaa mua,
suhde kesti ensin 9kk jäätiin kii.
Akka vihaa mua,lapset tietää, mutta silti ne
välittää musta vieläkin.
heinäkuussa05 mies soitti taas ja siitä suhde alkoi uudelleen, mies oli suunnittelemassa
avioeroa ja sun muuta, kunnes
mä lokakuussa sain kitaristini omakseni
Ongelma on vaan siinä, että se seurustelee... oon miettiny asiaa, jos se välittäis oikeesti enemmän musta niin ei se seurustelis kenenkään muun kanssa? Mä en tosin oo koskaan ollu sille edes mitenkään kovin helppo saalis, koska asun 200 km päässä... mutta olis se silti varmasti kertonut jos se ois musta enemmän välittänyt. Kai mun pitää vaan luovuttaa, antaa sen elää onnellisena tyttöystävän kanssa tyystien tietämättömänä siitä että mun rakkaus sitä kohtaan on totaalisen ylitsepursuavaa. Ehkä aika parantaa mut ja saa nää tunteet pikkuhiljaa kaikkoamaan, kai mun pitää vaan luovuttaa!
ei se oo ongelma et se seurustelee
maailma on täynnä sydänsuruja,petosta,
ikävää, yms ja jokainen joutuu sitä aiheuttaa.
Mutta jos kaikki alkaa hannaan et emmä ku sil on se ja se akka, ni harvalla olis kumppani.
Maailma on itsekeskeinen ja tulee aina olemaan.
Siksi ei kannata surra liikaa,
tietty asiat on joskus vittumaisia
ku ne sattuu omalle kohdalle,
mut näin ne vaan menee.
Jos itse olisin samassa tilanteessa kokeilisin
kuitenkin jos todella välittäisin.
Ei se anna jos ei otakaan.
Eikä missään kielletä yritystä.
Ootsä kyllä osittain aika oikeassa, täytyy myöntää. Harmittaa vaan se että jos päättää yrittää, niin siinä täytyy valita tunteistaan kertomisen ja ystävyyden välillä.. ääh, on tää elämä vaikiaa:D
Ota asenne kaikki tai ei mitään,
koska mä uskon et ilman jonkin asteista ratkaisua
sä et pysty jatkaa elämää normaalisti.
Anna itelles mahdollisuus olla onnellinen,
koska sulla on oikeus siihen.
Kiitos vaan rohkaisusta, niin, en mä kyllä tiä osaanko olla kertomatta sille. Se on mun ajatuksissani ihan kokoajan. On kyllä sääli jos pitää riskeerata tää kaikki... pitänee vaan oottaa sitä oikeeta hetkeä ja räjäyttää pommi :D Kiitokset vaan neuvoista!
Vielä kysymys: Mä en nää tätä henkilöä kovin usein, ollaan yhteydessä netin kautta suurimmaks osaks ajasta. Pitäskö mun kertoa tästä sitten kun taas tavataan, vai lähettää sähköpostia ym? Mitä mieltä ootte?
Sähköpostiin saa ainakin rauhassa miettiä sanansa,
naamat vastakkain ehkä pelko yllättää ja ei tuu
sanottua sitä mitä halusi.
Kuinka vaan, kunhan asia on esitetty toden mukaisesti ja suoraa sydämestä..:)
Kiitos taas vinkistä, pitää katsoa kumpi tuntuu oikeemmalta!