Sinisen auton kuski

Sinä mie s joka eilen vähän ennen viittä ajelit lavolankatua ratakadulle päin voisit tarkistaa seuraavan kerran siinä simolantien nesteen kohdalla että kenellä siinä on etuajo-oikeus. Se on merkitty sellaisella kärkikolmiolla tiedäthän sellainen alas osoittava kelta-punainen kolmio. Jos näet sen edessäsi niin se tarkoittaa että sinä olet se joka väistää.

Meinasit nimittäin ajaa eilen suoraan kylkeen... Pääsi ei risteyksessä kääntynytkään kuin vasta töötin kuullessasi. Ajoit vain kuin ketään muta ei olisi ollut olemassakaan. Tuolla asenteella tulee vielä ruumiita. Onhan se kiva kruisailla uudehkolla autolla tyttöystävän istuessa vieressä, mutta uskon hänenkin arvostavan enemmän sitä että pääsee ehjänä perille kuin sitä miten lujaa ajat.
295968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vittuako mussutat, oliko muka lähellä, vittu et osunut sitten tänne tulet itkemään ihme teinimeininkii. Opetele ajamaan autoa. Homo

Äänestä
  • ekaksikin en ole teini-ikää lähelläkään, toiseksi en oikein voi olla homokaan, sillä olen nainen. Jos tuollaine on tyylisi kommentoida on varmaan syytä mennä takaisin kotiin kasvamaan ja aikuistumaan. Ja mikäli se ei auta niin katsotaan mitä poliisi lopulta asiasta tuumaa. Totuus on kuitenkin että SINUSSA se vika on.

    Äänestä

  • pelästynyt kirjoitti:

    ekaksikin en ole teini-ikää lähelläkään, toiseksi en oikein voi olla homokaan, sillä olen nainen. Jos tuollaine on tyylisi kommentoida on varmaan syytä mennä takaisin kotiin kasvamaan ja aikuistumaan. Ja mikäli se ei auta niin katsotaan mitä poliisi lopulta asiasta tuumaa. Totuus on kuitenkin että SINUSSA se vika on.

    Ämmät ole ennekää osannu autoa ajaa. Mitäs ne lebsot on eiks ne oo homoja?? Häh? ei oo näköjää teinimeiniki ikästä kiinni ku sun juttuja lukee

    optetele ajamaan autoa enne ku alat tilittelee mitään. HUORRA

    Äänestä

  • Sinisen auton ksuki kirjoitti:

    Oletpa todella tasokas keskustelija. Luuletko että alennun tasollesi?

    Don't fight with an idiot, he'll drag you into his level an beat you at his own game.

    Toivon että ajat jatkossakin noin ja törmäät kaltaiseesi.

    Taidat olla todella viisas..N O T. Täys ääliö idootti!!

    Äänestä

  • Sinisen auton ksuki kirjoitti:

    Ämmät ole ennekää osannu autoa ajaa. Mitäs ne lebsot on eiks ne oo homoja?? Häh? ei oo näköjää teinimeiniki ikästä kiinni ku sun juttuja lukee

    optetele ajamaan autoa enne ku alat tilittelee mitään. HUORRA

    lienee jäänyt koulut käymättä ja muukin oppi saamatta. ihan on paha mieli puolestasi, muuten et osaa pitää puoliasi, kuin epämääräisellä kielenkäytöllä tänne osallistumalla.ryhdistäydy!!!!

    Äänestä

  • kirjoitusoppia kirjoitti:

    lienee jäänyt koulut käymättä ja muukin oppi saamatta. ihan on paha mieli puolestasi, muuten et osaa pitää puoliasi, kuin epämääräisellä kielenkäytöllä tänne osallistumalla.ryhdistäydy!!!!

    Voi kun oli mieltä lämmittävää tekstiä, ihan tässä herkistyy. Vittu mikä homo olet kun moista sontaa suollat! Idoiitti

    Äänestä

  • Sinisen auton ksuki kirjoitti:

    Ämmät ole ennekää osannu autoa ajaa. Mitäs ne lebsot on eiks ne oo homoja?? Häh? ei oo näköjää teinimeiniki ikästä kiinni ku sun juttuja lukee

    optetele ajamaan autoa enne ku alat tilittelee mitään. HUORRA

    Kuulostaa jonku teinin (15v) vastailulta.. ja teineillähän ei ole autoa

    Äänestä

  • Sinisen auton ksuki kirjoitti:

    Ämmät ole ennekää osannu autoa ajaa. Mitäs ne lebsot on eiks ne oo homoja?? Häh? ei oo näköjää teinimeiniki ikästä kiinni ku sun juttuja lukee

    optetele ajamaan autoa enne ku alat tilittelee mitään. HUORRA

    kyllä sinisen auton kuljettajan kannattaisi saada kunnon selkäsauna moisesta kielen käytöstä mutta taitaa olla niitä vapaan kasvatuksen lapsia jolta ei ole kotona vaadittu kunnolista käytöstä jos sillä edes on kotia harmi sinun puolestasi että näin on päässyt käymään

    Äänestä

  • Sinisen auton kuski kirjoitti:

    Voi kun oli mieltä lämmittävää tekstiä, ihan tässä herkistyy. Vittu mikä homo olet kun moista sontaa suollat! Idoiitti

    optetele ja idoiitti?? PELLE!

    Äänestä

  • Tämmöiset ihmiset juuri niitä vaaratilanteita ja onnettomuuksia aiheuttaa, kun näkee jo mielipiteistä, että on hieman asennevammainen. Tiedätkö juippi, että minun nuoruudessani oli eräs hemmo joka omasta mielestään oli hirveän hyvä ja osaava kuski ja oli niin osaava, että kun koitti inssiajon aika, niin poikakulta yritti sitä saada läpi monet kerrat, jos oikein muistan, niin 4 kerralla vihdoin meni inssi läpi, joten kuules kakara oikealla autolla oikeassa liikenteessä ajaminen vaatii vähän muutakin kuin kovan kingin imagoa.

    Äänestä

  • Sinisen auton ksuki kirjoitti:

    Ämmät ole ennekää osannu autoa ajaa. Mitäs ne lebsot on eiks ne oo homoja?? Häh? ei oo näköjää teinimeiniki ikästä kiinni ku sun juttuja lukee

    optetele ajamaan autoa enne ku alat tilittelee mitään. HUORRA

    Kuinka ihmeessä tuollainen asennevammainen ääliö on saanut edes autokoulun läpi?Lebsot,optetele,huorra...ootko kännissä kirjoitellut,tai peräti ajanut.

    Äänestä

  • Sinisen auton kuski kirjoitti:

    Taidat olla todella viisas..N O T. Täys ääliö idootti!!

    Alkaa menettää jo tehonsa nuo ainoat sanat jotka keksit vastauksiisi.Ei ole kovin laaja sanavarasto sulla, mut mitäpä tuon tasoiselta tollolta voi muuta odottaakaan.Kirjoita tähän jotain muuta vastaukseksi.

    Äänestä

  • mitä tarkottaa kirjoitti:

    optetele ja idoiitti?? PELLE!

    ku osaa noin hyvin kirjoittaakin!

    Äänestä

  • kuinka tyhmä sitä voi ihminen olla; rikkoo liikennesääntöjä, riskeeraa ihmishenkiä ja kehtaa vielä kukkoilla siitä muille. kanna vastuusi kurja.

    "tulet itkemään ihme teinimeininkii"

    älä sössötä. yritä artikuloida selkeämmin. kyllä se itku irtoaa siinä vaiheessä sinunkin kaltaisesta tollosta jos typeryydelläsi aiheutat onnettomuuden jossa syyttömät kärsii.

    Äänestä

Et ole ainoa, jolle näitä aivot perseessä ja silmät ummessa autoilevia on tuohon risteykseen osunut valojen ollessa pois käytöstä.

Tilanteen tiedostava autoilija näkee jo kaukaa mistä on kyse ja ehtii joka tapauksessa reagoida idioottien törmäilyihin. Varsinainen hauskuushan alkaa siellä, missä kaksi samanlaista silmät kiinni vetelijää "löytää" toisensa keskellä risteystä.

Sopii vain toivoa, ettei kenenkään lapset jää alle ennen sitä.

Äänestä

Tänä aamuna (4.9) meinasi sininen volvo ajaa Sammonlahden S-marketin kulmilla hopeanvärisen auton kylkeen.

Äänestä

Näitkö karvanopat??

Äänestä
  • edellisiin valoihin ;)

    Äänestä

Sattuuhan niitä vahinkoja kokeneillekkin ajajille.
Vähän vähemmän otsaa kurttuun hei...

Äänestä
  • Ei paljon lohduta jos menee peltiä kurttuun hei...puhumattakaan jos menee henkikulta hei...

    Äänestä

olet sä koskaan tehny ajovirheitä tai ollut ajattelematon? veikkaisin et kyllä. se on aina niin helppoa rutista toisten mokista ja itse toimii joskus samalla tavoin. mut jos samat virheet toistaa jatkuvasti niin sit kyl joutaa rutista :)

Äänestä
  • Olen mokaillut, mutta aina olen vastuuni kantanut mokistani. En ole alkanut "uhrille" vittuilemaan, enkä huorittelemaan. Jos olen ollut väärässä olen sen myöntänyt ja pyytänyt anteeksi tai muutoin hyvittänyt asian. Tosin tapauksia on tasan kaksi. En ole väittänyt olevani täydellinen, mutta voin taata ja alle viivata etten ikinä aja risteyksiin tuolla tavalla. Eniten tapauksessa ärsyttää se ettei ko. kuski katsonut mihinkään muualle kuin eteensä.

    Normaali ihminen osaa kyllä vähän edes katsoa ympärilleen, eikä vain posottaa tuhatta ja sataa kuin tuli hännän alla katsomatta yhtään ympärilleen. Vaikka risteyksessä ei oli ollutkaan kolmiota olisi silti hyvä pitää edes vähän muuta liikennettä silmällä. Auton pellit voi aina korjata, mutta jos henki lähtee ei hyödytä se että oli oikeassa.

    Äänestä

  • pelästynyt kirjoitti:

    Olen mokaillut, mutta aina olen vastuuni kantanut mokistani. En ole alkanut "uhrille" vittuilemaan, enkä huorittelemaan. Jos olen ollut väärässä olen sen myöntänyt ja pyytänyt anteeksi tai muutoin hyvittänyt asian. Tosin tapauksia on tasan kaksi. En ole väittänyt olevani täydellinen, mutta voin taata ja alle viivata etten ikinä aja risteyksiin tuolla tavalla. Eniten tapauksessa ärsyttää se ettei ko. kuski katsonut mihinkään muualle kuin eteensä.

    Normaali ihminen osaa kyllä vähän edes katsoa ympärilleen, eikä vain posottaa tuhatta ja sataa kuin tuli hännän alla katsomatta yhtään ympärilleen. Vaikka risteyksessä ei oli ollutkaan kolmiota olisi silti hyvä pitää edes vähän muuta liikennettä silmällä. Auton pellit voi aina korjata, mutta jos henki lähtee ei hyödytä se että oli oikeassa.

    HOMMO!!

    Äänestä

  • Sinisen auton kuski kirjoitti:

    HOMMO!!

    ...sen takia, että osataan liikennesäännöt ja hallitaan ajoneuvo, mitä ajetaan! edes pieniä mokia ei saisi tulla liikenteessä!
    ja tuskinpa se sinisen auton kuljettaja täällä mitään lueskelee, eiköhän se oo ollu taas joku viiskymppinen liikemies, joka luulee omistavansa kaikki ja kaiken. sellasille ihmisille kun ei mitkään säännöt päde.

    Äänestä

Jos pitää ajaa kovaa, pitää osata liikennesäännöt, Simolantien nesteen risteys on sellainen missä en välttämättä yrittäis vauhdilla yli mutta pitää antaa pikkuisen anteeksi koska kuljettaja on saanut luultavasti vasta harjoitteluluvan eli ajokortin...

Äänestä

Älä sie kolmiota katsele, siinä risteyksessä on liikennevalot!!!!! Niiden mukaan ajetaan, lääkepurkissasi voi olla kolmio mikä määrää sinun liikenteeseen lähdön.

Äänestä
  • niin kolmio määrää! Muistathan tarkistaa taustat ja ottaa sitten iltalääkkeet!

    Äänestä

saatanan dorkat aja mite satuuuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelästynyt kirjoitti:

Sinä mie s joka eilen vähän ennen viittä ajelit lavolankatua ratakadulle päin voisit tarkistaa seuraavan kerran siinä simolantien nesteen kohdalla että kenellä siinä on etuajo-oikeus. Se on merkitty sellaisella kärkikolmiolla tiedäthän sellainen alas osoittava kelta-punainen kolmio. Jos näet sen edessäsi niin se tarkoittaa että sinä olet se joka väistää.

Meinasit nimittäin ajaa eilen suoraan kylkeen... Pääsi ei risteyksessä kääntynytkään kuin vasta töötin kuullessasi. Ajoit vain kuin ketään muta ei olisi ollut olemassakaan. Tuolla asenteella tulee vielä ruumiita. Onhan se kiva kruisailla uudehkolla autolla tyttöystävän istuessa vieressä, mutta uskon hänenkin arvostavan enemmän sitä että pääsee ehjänä perille kuin sitä miten lujaa ajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu