Homot takaisin kaappiin!4.9.2006 07:14
Muusikko, näyttelijä Sakari Kuosmanen tunnusti sunnuntain Helsingin Sanomissa kyllästyneensä television turhanpäiväisiin ja katsojia aliarvioiviin stailausohjelmiin.
- Homot saisivat minun puolestani mennä vähäksi aikaa takaisin kaappiin, Kuosmanen kommentoi.
Kansanedustaja, julkihomo Oras Tynkkynen (vihr) harmistui Kuosmasen mielipiteestä, joka yleistää kaikki homot samanlaisiksi.
- En tiedä kuka esittäisi lausunnon, että heteroiden pitäisi painua takaisin kaappeihinsa. Poikkeuksellisen pölvästimäinen lausunto, Tynkkynen ihmettelee.
Hän uskoo, että Kuosmanen ei välttämättä ole yksin mielipiteidensä kanssa, sillä mediaan ilmestyi lyhyessä ajassa paljon esillä olevia homoja.
- Yhtäkkiä joka tuutista tulvi homoja. Ihmiset saattoivat kyllästyä. Toinen tekijä, jonka luulen aiheuttavan tällaista ärtymystä on, että nämä televisiohahmot ovat aika stereotyyppisiä. Homoja on kaikentyyppisiä ja stailaushomot edustavat vain tiettyä vähemmistöjen osaa, Tynkkynen sanoo.
Sillä silmällä - ohjelmassa heteroita stailannut Mikael Hytönen ymmärtää Kuosmasen äkkipikaisen lausunnon.
- Ei hän luultavasti pahaa tarkoittanut, mutta kyllä homo-ohjelmat varmasti jo kyllästyttävät. Yhtäkkiä tuli hirveä buumi, Hytönen uskoo.
- Ehkä Kuosmanen on voinut saada ohjelmasta väärän kuvan, että kaikki homot olisivat heteroita arvostelevia stailaajia. Mutta en usko, että kaikki ihmiset ovat mieltäneet asian niin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeassahan tuo Sakari on. Itseäni homona ärsyttää suuresti nämä pikkurilli pystyssä keimailevat kanat ja eivät he mitenkään homojen asiaa aja, ärsyttävät vain ihmisiä.
Ohjelmat ovat ruudussa sen takia, että ne ovat saaneet suurta suosiota maailmalla. Ja saaneet myöskin täällä, mutta niistä pitävät eivät pyydä lisää, ainoastaan se marginaalinen kyllästynyt ryhmä pitää meteliä itsestään. Ja juuri kikattavat trendihomot ovat kiillottaneet koko vähemmistön kilven pervoista puskarunkkajista ja julkisten vessojen kauhuista maailman ihanimmiksi ihmisiksi.
Lukekaapa kymmenkunta vuotta sitten kirjoitettuja kristillisen Family Research Instituten väitteitä homoista murhaajina, viettelijöinä, sairauksiin ja väkivaltaan ennenaikaisesti kuolevina, lastenraiskaajina ja mieletöntä seksuaalista hurjastelua harjoittavina. Ja että homoseksuaalit säännöllisesti syövät ulostetta ja juovat virtsaa. Eräässä esitteessä kuvataan homo kirves kädessä lapsen kimppuun käymässä.
Kristillinen OCA-ryhmä käynnisti kampanjan Oregonin perustuslain muuttamiseksi siten, että homous olisi siinä määritelty "luonnonvastaiseksi, vääräksi ja perverssiksi". Vihakampanjan mukaan lähes puolet murhaajista olisi homoja, homous niin tuhoisaa, että sitä harjoittava kuolee ennenaikaisesti sairauksiin, onnettomuuksiin, murhiin ja itsemurhiin jne. Kyseisen hankkeen tutkija erotettiin sekä psykologiyhdistyksestä että sosiologiyhdistyksestä tutkimustulosten väärentämisen ja jos jonkin vuoksi, mutta hänen esittämänsä ”faktat” jäivät kyllä hyvin skinheadien ja roskajournalistien päähän. Lehdistössä julkaistiin useita viha-artikkeleita homoja kohtaan, monet homoiksi tunnetut joutuivat vihanilmausten ja hyökkäysten kohteiksi. Paikalliset skinheadit hyökkäsivät homojen ja lesbojen kimppuun ja tappoivat kaksi ihmistä.
Tätä ihmiset eivät koskaan kyllästyneet kuuntelemaan. Sitä homojen kieroutuneisuutta on toitotettu vuosisatoja ja jatkuu edelleen. Minusta pari homosarjaa pitäisi kyllä olla siedettävyyden rajoissa. Ja ne ovat kyllä parantaneet julkisuuskuvaa.
Menköön vain Kuosmanen itse kaappiin, ja etsiköön sieltä oman trendinsä, niin ei tarviis valittaa, kun ei oo suosittu!