Terveisiä

Kotiuduin viikon lomalta Alanyasta pari päivää sitten lauantaina. Ja oli muuten loistava loma! Tältä palstalta olin lukenut lähinnä haukkuja kyseisestä paikasta, mutta onneksi en antanut juttujen vaikuttaa kohdevalintaani. Lämmintä oli(ehkä vähän liiankin), kivat rannat, hyvää(vaikkakin yksitoikkoista) ruokaa, paljon tekemistä ym. Hotelli oli tosi siisti, allasalueella viihtyi jopa paremmin kuin rannalla. ;o)

Paikallisten miesten liiallinen innokkuus toki ärsytti, mutta kun ei antanut heille vettä myllyyn niin lopettivat. Kävelin vaan tylysti ohi huomioimatta heitä.

Shoppailuun en jaksanut panostaa, vaikka mahdollisuudet ois ollu aika rajattomat. En vaan jaksa sitä huijaamista ja tinkimistä. Nautin niistä asioista joista selvisi ilman "tappelua" eli auringosta, lämmöstä, rannoista, retkistä, ruuasta...

Lomani aikana tapahtuneista pommi-iskuista (Marmaris, Antalya, Istanbul) kuulin, kun kaverit alkoivat "pommittaa" viesteillä. Ananyassa oli TODELLA rauhalliseta eikä siellä kukaan vouhottanut pommeista. Suomessa siitä taidettiin tehdä PALJON isompi asia kuin mitä se todellisuudessa oli. Lomasta sai Alanyassa nauttia täydellä teholla.

Tällä palstalla Turkista saa sen käsityksen, että kaikki sinne matkustavat joutuvat ryöstön kohteeksi ja kaikki saavat jonkun kamalan vatsataudin...heh, ainakaan meidän 9 hengen porukasta kenellekään ei tapahtunut mitään tollasta. :o) Se on kuulkaas vaan huonoa tuuria jos jotain ikävää sattuu...ja sitä sattuu ihan jokaisessa maassa, ihan koti-Suomessakin!

Alanya yllätti todella positiivisesti ja sain viettää hauskan loman siellä. Mutta kuten tapoihini kuuluu, tuskin matkustan saman paikkaan uudestaan. Joka kerta täytyy nähdä jotain uutta! Mutta suosittelen Alanyaa lämpimästi ennakkoluulottomille matkalaisille!

Lomaterveisin,*3-kymppinen tyttö*
1570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et käy shoppailemassa, mutta tiedät silti, että kauppiaat ovat täysiä huijareita? Onhan Alanyassa myös kiinteän hinnan kauppoja, jos tuolla tavoin ajattelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alanyasta! kirjoitti:

Kotiuduin viikon lomalta Alanyasta pari päivää sitten lauantaina. Ja oli muuten loistava loma! Tältä palstalta olin lukenut lähinnä haukkuja kyseisestä paikasta, mutta onneksi en antanut juttujen vaikuttaa kohdevalintaani. Lämmintä oli(ehkä vähän liiankin), kivat rannat, hyvää(vaikkakin yksitoikkoista) ruokaa, paljon tekemistä ym. Hotelli oli tosi siisti, allasalueella viihtyi jopa paremmin kuin rannalla. ;o)

Paikallisten miesten liiallinen innokkuus toki ärsytti, mutta kun ei antanut heille vettä myllyyn niin lopettivat. Kävelin vaan tylysti ohi huomioimatta heitä.

Shoppailuun en jaksanut panostaa, vaikka mahdollisuudet ois ollu aika rajattomat. En vaan jaksa sitä huijaamista ja tinkimistä. Nautin niistä asioista joista selvisi ilman "tappelua" eli auringosta, lämmöstä, rannoista, retkistä, ruuasta...

Lomani aikana tapahtuneista pommi-iskuista (Marmaris, Antalya, Istanbul) kuulin, kun kaverit alkoivat "pommittaa" viesteillä. Ananyassa oli TODELLA rauhalliseta eikä siellä kukaan vouhottanut pommeista. Suomessa siitä taidettiin tehdä PALJON isompi asia kuin mitä se todellisuudessa oli. Lomasta sai Alanyassa nauttia täydellä teholla.

Tällä palstalla Turkista saa sen käsityksen, että kaikki sinne matkustavat joutuvat ryöstön kohteeksi ja kaikki saavat jonkun kamalan vatsataudin...heh, ainakaan meidän 9 hengen porukasta kenellekään ei tapahtunut mitään tollasta. :o) Se on kuulkaas vaan huonoa tuuria jos jotain ikävää sattuu...ja sitä sattuu ihan jokaisessa maassa, ihan koti-Suomessakin!

Alanya yllätti todella positiivisesti ja sain viettää hauskan loman siellä. Mutta kuten tapoihini kuuluu, tuskin matkustan saman paikkaan uudestaan. Joka kerta täytyy nähdä jotain uutta! Mutta suosittelen Alanyaa lämpimästi ennakkoluulottomille matkalaisille!

Lomaterveisin,*3-kymppinen tyttö*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu