Ärsyttävät tavat

Mettäläinen

Mitkä tavat tai luonteen piirteet ärsyttävät toisessa ihmisessä sinua eniten?

Varmaan meitä jokaista ärsyttää silloin tällöin jokin tapa tai luonteenpiirre toisessa ihmisessä ja välttämättä toinen ei edes itse sitä huomaa, että miksi olemme ärsyyntyneitä.

Itseäni ärsyttää työpaikalla kahvimukin kuljettajat, jotka juovat missä sattuu ja jättävät mukinsa milloin mihinkin, sekä hammasharjan kuljettajat, jotka pesevät tahnalla missä sattuu ja yleensä korvan juuressa, kun katselet vaikka televisiota.

Listaan löytyisi paljonkin ärsyttäviä piirteitä kännykän puhujista lähtien, mutta kerropa sinä omasi.

74

3547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miettii

      Työntävät lastaan esille joka paikassa ihan kuin ei kukaan muu aikaisemmin olisi saanut lasta,esimerkiksi linja-autossa ärsyttävää kun jollekin parikuukautiselle huomionkipeinä sössötellään kovalla äänellä,no jos ei se niin sitten nämä lapset kiljuvat kurkku suorana ja äiti vain pyörittää päätään

      • kierrän kaukaa

        narisee kaikesta ja syyttää muita kaikesta.

      • tyhmänä pitäjät
        kierrän kaukaa kirjoitti:

        narisee kaikesta ja syyttää muita kaikesta.

        joka ojentaa muita ja halveksii kun muut on muka tyhmempiä kuin hän,hänen omasta mielestään.

      • hannutar

        Minua ärsyttää "kansan radiot" ja "tulipa sanottua" radio-ohjelmat. Joskus tuntuu, että aivan kihisen, kun oikein pölvästejä on päästetty sinne mielipiteineen. Usein tulee mieleen ,että tämmöset sitten äänestävät meidän poliittisen valtaväen ja näillä tiedoilla...huh Varsinkin kun Eu asioista on kysymys, pitäisi kansanäänestys kieltää ja antaa niille päätäntävalta, jotka tietävät asioista enenpi, poliitikot esimerkiksi ja varsinkin sellaiset niistä , jotka ovat siellä paikanpäällä katselemassa sitä touhua.

      • samaan

        aiheeseen. Ennenkuin tämä vekara on rattaissa on minulle oksettava olo sen mahan kantajasta, johonkin ohueen tiukkaan ja läpinäkyvään kangaskaistaleeseen suojattu ja mikä kamalinta ilman mitään suojaa, levinnyt ja tumma napa, yök sanon minä. Omistaakohan tällainen odottava mamma peiliä?

      • Pirre*
        samaan kirjoitti:

        hellyttäviä minusta nämä nuoret odottavat äidit ovat, keikaroivat masunsa kanssa :)

        Meidän ikäluokan piti, perhana joku huidsin halleetta vettee päälle, ihan kuin syntiä oisi odottaa lastaa.

      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        hellyttäviä minusta nämä nuoret odottavat äidit ovat, keikaroivat masunsa kanssa :)

        Meidän ikäluokan piti, perhana joku huidsin halleetta vettee päälle, ihan kuin syntiä oisi odottaa lastaa.

        rattaissa on AINA, syötävän ihana!

      • En tiennyt
        Pirre* kirjoitti:

        rattaissa on AINA, syötävän ihana!

        Suomessakin asuvan kannibaaleja;D

      • kakrua
        samaan kirjoitti:

        aiheeseen. Ennenkuin tämä vekara on rattaissa on minulle oksettava olo sen mahan kantajasta, johonkin ohueen tiukkaan ja läpinäkyvään kangaskaistaleeseen suojattu ja mikä kamalinta ilman mitään suojaa, levinnyt ja tumma napa, yök sanon minä. Omistaakohan tällainen odottava mamma peiliä?

        imetetään joka paikassa,esimerkiksi ravintolassa kaikkien nähden,YÄK!

      • Väärämies
        kakrua kirjoitti:

        imetetään joka paikassa,esimerkiksi ravintolassa kaikkien nähden,YÄK!

        Nälkä ja jano se on pienilläkin.

      • kira.kj
        Väärämies kirjoitti:

        Nälkä ja jano se on pienilläkin.

        ei ole vain syöminen ja juominen vaan se on lapsen ja äidin yhteinen rauhallinen kontaktihetki
        Jos imetys jatkuvasti tapahtuu stressaavassa ympäristössä kuten esimerkiksi juuri meluisassa ravintolassa ei lapsi jaksa keskittyä imemiseen,loppujen lopuksi äidin maidontuotto tyrehtyy ja lapsi jää aliravituksi ilman lisäravintoa

      • Pirre*
        kakrua kirjoitti:

        imetetään joka paikassa,esimerkiksi ravintolassa kaikkien nähden,YÄK!

        seksistisesti; se tissi on lapsen ruokapullo - niih pojat.

      • Pirre*
        kira.kj kirjoitti:

        ei ole vain syöminen ja juominen vaan se on lapsen ja äidin yhteinen rauhallinen kontaktihetki
        Jos imetys jatkuvasti tapahtuu stressaavassa ympäristössä kuten esimerkiksi juuri meluisassa ravintolassa ei lapsi jaksa keskittyä imemiseen,loppujen lopuksi äidin maidontuotto tyrehtyy ja lapsi jää aliravituksi ilman lisäravintoa

        aika tilapäistä syöttää lasta ravitsemusliikkeessä - ja hätä ei lue lakia. :)

        Kotona sitten seurustellaan silimäkkäin killiäisten kanssa.:)

      • Pirre*
        En tiennyt kirjoitti:

        Suomessakin asuvan kannibaaleja;D

        ottaa sellainen ylös ja halia - melkein syödä.:)

      • kuolaavan
        Pirre* kirjoitti:

        seksistisesti; se tissi on lapsen ruokapullo - niih pojat.

        pennun imetys,siitä menee ruokahalut raflassa!

      • tee mieli
        Pirre* kirjoitti:

        ottaa sellainen ylös ja halia - melkein syödä.:)

        halia kirkuvaa ja oksentelevaa vieraan mukulaa!

      • Väärämies
        kira.kj kirjoitti:

        ei ole vain syöminen ja juominen vaan se on lapsen ja äidin yhteinen rauhallinen kontaktihetki
        Jos imetys jatkuvasti tapahtuu stressaavassa ympäristössä kuten esimerkiksi juuri meluisassa ravintolassa ei lapsi jaksa keskittyä imemiseen,loppujen lopuksi äidin maidontuotto tyrehtyy ja lapsi jää aliravituksi ilman lisäravintoa

        Kukaan pienenlapsen äiti käy jatkuvasti syöttämässä ravintolassa.
        Poikkeuksiahan ne tapaukset varmasti ovat.
        Minun ärsytys kynnys ei siitä ylity:=)

      • kira.kj
        Pirre* kirjoitti:

        aika tilapäistä syöttää lasta ravitsemusliikkeessä - ja hätä ei lue lakia. :)

        Kotona sitten seurustellaan silimäkkäin killiäisten kanssa.:)

        kuten myöhemminkin lapselle ruokailutottumuksia opetettaessa on hyvä jo pienestä pitäen noudattaa säänöllisiä aikoja,silloin tulee myös nukkumiseen säännöllinen rytmi ja sekä äiti että lapsi välttyvät turhalta stressaamiselta

      • kuolaavan kirjoitti:

        pennun imetys,siitä menee ruokahalut raflassa!

        näitä rohkeita äitejä on mitkä pullauttavat tissinsä paikassa kuin paikassa, mutta tiedä häntä olisiko se nyt niin ärsyttävää, ehkä vähän voisi tulla vaivaantunut olo, kun itse vetää pihviä naamariin ja vastapuolella pikku kaljumies lutkuttaa nisua.

      • Pirre*
        kira.kj kirjoitti:

        kuten myöhemminkin lapselle ruokailutottumuksia opetettaessa on hyvä jo pienestä pitäen noudattaa säänöllisiä aikoja,silloin tulee myös nukkumiseen säännöllinen rytmi ja sekä äiti että lapsi välttyvät turhalta stressaamiselta

        mutta voi tulla (pakosti) tilanteita, joissa on tingittävä periaatteistaan.

        Olen ihan samaa mieltä noista säännöllisistä ruoka-ajoista ja ruokailutottumuksista, isonpienkin lasten ollessa kyseessä.

      • Pirre*
        tee mieli kirjoitti:

        halia kirkuvaa ja oksentelevaa vieraan mukulaa!

        sitten emme ole, me ihmeiset, samanlaisia..:/

        Ps. ne vauvat tuoksuvatkin niin hyvälle, ootkos nuuskassu koskaan?

      • Loistava.polku
        Väärämies kirjoitti:

        Kukaan pienenlapsen äiti käy jatkuvasti syöttämässä ravintolassa.
        Poikkeuksiahan ne tapaukset varmasti ovat.
        Minun ärsytys kynnys ei siitä ylity:=)

        Ei ole kauniimpaa kuin äidin ja lapsen läheisyys.

        terv. tuore mummu

      • pissa ja kakka
        Pirre* kirjoitti:

        sitten emme ole, me ihmeiset, samanlaisia..:/

        Ps. ne vauvat tuoksuvatkin niin hyvälle, ootkos nuuskassu koskaan?

        mielestäsi hyvälle?

      • harrastaa kotona
        Loistava.polku kirjoitti:

        Ei ole kauniimpaa kuin äidin ja lapsen läheisyys.

        terv. tuore mummu

        eikä lapsella 24/24 tissi suussa julkisilla paikoilla!

      • Väärämies
        Loistava.polku kirjoitti:

        Ei ole kauniimpaa kuin äidin ja lapsen läheisyys.

        terv. tuore mummu

        "Tuoreelle" mummolle.

        ter:vanha ukki

      • miettii
        harrastaa kotona kirjoitti:

        eikä lapsella 24/24 tissi suussa julkisilla paikoilla!

        Joskus tuntuu että sitä tisua käytetään äänenvaimentajana,kun lapsi vähänkin inahtaa työnnetään heti tisu suuhun!

      • Pirre*
        pissa ja kakka kirjoitti:

        mielestäsi hyvälle?

        vauvvat ole kokoaikaa pissasia ja oksentele, joskus pikkupikkupuklut vain :)

      • Iso-Iita
        tee mieli kirjoitti:

        halia kirkuvaa ja oksentelevaa vieraan mukulaa!

        vauvat kun on niin sulosia...! Ei kait ne nyt aina itke ja oksentelekaan...:)

      • joskus kantanut
        samaan kirjoitti:

        aiheeseen. Ennenkuin tämä vekara on rattaissa on minulle oksettava olo sen mahan kantajasta, johonkin ohueen tiukkaan ja läpinäkyvään kangaskaistaleeseen suojattu ja mikä kamalinta ilman mitään suojaa, levinnyt ja tumma napa, yök sanon minä. Omistaakohan tällainen odottava mamma peiliä?

        pahempia ovat nämä jotka ovat toppi päällä lantio-mamma-pöksyissä ja maha poksahtamaisillaan. Hyvä ettei "rintakarvat" paista pöksyjen vyötärönauhan alta. YÖK!
        Odottava äiti kunnon äitiysvaatteissa on kaunis, muta nuo itsensä paljastelijat ovat hirveitä odottaessaan.

      • Anonyymi
        kira.kj kirjoitti:

        ei ole vain syöminen ja juominen vaan se on lapsen ja äidin yhteinen rauhallinen kontaktihetki
        Jos imetys jatkuvasti tapahtuu stressaavassa ympäristössä kuten esimerkiksi juuri meluisassa ravintolassa ei lapsi jaksa keskittyä imemiseen,loppujen lopuksi äidin maidontuotto tyrehtyy ja lapsi jää aliravituksi ilman lisäravintoa

        Entäs jos luotetaan siihen että äiti tuntee lapsensa parhaiten , ja tietää mikä lasta stressaa. Jokainen äiti/ lapsi suhde on sellainen missä ei ole muilla mitään nokan koputtamista.

      • Anonyymi
        Pirre* kirjoitti:

        seksistisesti; se tissi on lapsen ruokapullo - niih pojat.

        Se joka näkee kaiken seksistisesti jää paljosta vaille elämässä

      • Anonyymi
        kuolaavan kirjoitti:

        pennun imetys,siitä menee ruokahalut raflassa!

        Minulta taas menee ruokahalut ravintolassa suuriäänisten miesten hoilotuksilla jossa huudetaan kovalla äänellä juovuksissa.

      • Anonyymi
        Väärämies kirjoitti:

        Kukaan pienenlapsen äiti käy jatkuvasti syöttämässä ravintolassa.
        Poikkeuksiahan ne tapaukset varmasti ovat.
        Minun ärsytys kynnys ei siitä ylity:=)

        Ei tulis mieleenkään ärsyyntyä lapsen syömisestä

      • Anonyymi
        Loistava.polku kirjoitti:

        Ei ole kauniimpaa kuin äidin ja lapsen läheisyys.

        terv. tuore mummu

        Ei ole mikään jokaisen lapsen etuoikeus tuo läheisyys. Kyky läheisyyteen ei ole lähestulkoon kaikilla äideillä. Ylisukupolvinen suomalainen historia, metsäkansan traumat.

      • Anonyymi
        Mettäläinen kirjoitti:

        näitä rohkeita äitejä on mitkä pullauttavat tissinsä paikassa kuin paikassa, mutta tiedä häntä olisiko se nyt niin ärsyttävää, ehkä vähän voisi tulla vaivaantunut olo, kun itse vetää pihviä naamariin ja vastapuolella pikku kaljumies lutkuttaa nisua.

        Ja ne joilla on seksistisiä ongelmia imettämisestä saavat vettä myllyynsä, olen kuullut kun jotkut naisetkin sanovat että joku vaan muka haluaa näytellä rintojansa , jos jonkun pitää imettää lasta yleisellä paikalla , sekin on muuten aika harvinaista, mutta jos lapsi itkee nälissään niin tottakai hänet syötetään.
        Olen kuullut että jotkut naisetkin ovat sanoneet että imettävä äiti vaan haluaa näytellä tissejään, eivät ole itse ehkä äitejä. Muutenhan tietäisivät ettei asia niin ole .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se joka näkee kaiken seksistisesti jää paljosta vaille elämässä

        Monella on vaan se aibolohko toiminnassa missä seksistiset asiat ainoastaan on ainut mitä ajattelevat.

      • Anonyymi
        joskus kantanut kirjoitti:

        pahempia ovat nämä jotka ovat toppi päällä lantio-mamma-pöksyissä ja maha poksahtamaisillaan. Hyvä ettei "rintakarvat" paista pöksyjen vyötärönauhan alta. YÖK!
        Odottava äiti kunnon äitiysvaatteissa on kaunis, muta nuo itsensä paljastelijat ovat hirveitä odottaessaan.

        ”Kunnon äitiysvaatteissaan ”
        Muoti nyt vaan sattuu olemaan näilläkin jotka odottaa vauvaa. Ja saakin olla. Muista oman
        Odotusaikana pukeutumisen, mekot oli kun ” teltta” ja todella rumia. Koska tarkoitus oli peittää se vatsa niillä vaatteilla. Mielestäni nykyajan äideillä on nättinä vaatteita ennenkaikkea ettei tartte hävetä vatsaansa . Niin että joka aika pitää eri tyylit niin vaatetuksessa kuin kampauksissakin

    • Väärämies

      Jassoo.Minua ainakin ärsyttänyt muutamien ihmisten ajattelemattomuus.
      Kokoontuvat tupakoimaan makkarin ikkunan alle,josta tietenkin savu kulkeutuu sisälle ilmastointi luukun kautta.
      Turhan nipottaja,kun nostaa tuhka astian seinustalle jossa se ei haittaa ketään.
      Tässä varmaan monta muutakin ärsyttävä esimerkki.

      Myös tupakoitsijoitakin.:)

      • juoksen ja kovaa

        joka vahtaa pihalla ja aina pitäs kuunnella hänen kehuja itsestään kuinka hän hoitaa yhteistä pihaamme.

    • Anskuliini

      ihmiset, jotka ovat vahingoniloisia ja naureskelevat toisten epäonnistumisille.

    • kira.kj

      Esimerkiksi se että jotkut keskusteltaessakin koko ajan räpelöivät kännykkäänsä

    • Iso-Iita

      ihmiset jotka keskeyttää koko ajan toisen puheen eivätkä anna puhua loppuun ja ihmiset jotka ei anna toiselle suunvuoroo, mulla on yks sellanen työkaveri ja ai että mua ärsyttää sen tavat..

    • en ole jumalasta seuraava...

      Ihmiset, jotka edessäpäin ovat mielin kielin, mutta takanapäin kuin itse piruja. Tekopyhät kaksinaismoralistit. Teot ja puheet eivät ole yhtä. Ihmiset jotka esittävät parempaa kuin ovatkaan ja etsivät oman egonsa pönkittämiseksi muista "vikoja" ja ärsyttäviä piirteitä - ikäänkuin olisivat itse parempia. Poistun paikalta, kun joku alkaa arvostella toisten tapoja tai elämää... (Ajattelen, että sillä arvostelijalla on joku oma ongelma, jota se purkaa toisten arvosteluun eikä se auta ketään lähteä mukaan siihen kelkkaan)

      Mitkään muut asiat eivät sitten ärsytäkään. Tahtoisin ainakin antaa kaikkien kukkien kukkia, vaikken olisikaan samaa mieltä asioista.

    • eräs..

      Olimme tyttäreni kanssa Rax-nimisessä paikassa lounasaikaan. Oli vastenmielistä seurata viereisessä pöydässä olevien suurien, lihaksikkaiden sällien ja viehättävien nuorten naisten syömätapoja ja heidän mölinäänsä. Pitsaahan ja sapuskaa kyseissessä paikassa sai hakea niin paljon kuin kehtaa ja kyllähän kehdataan: pitsasta nämä adonikset kaivoivat n. 10x10 cm alueen ja reunat jätettiin pitkin pöytää syömättä. Seurue poistui ja jättivät jälkeensä uskomattoman sekamelskan. Ruoan tähteitä oli pitkin pöytää ja pöydän alla, jumalaton määrä lautasia, mukeja ym Pikasiltaan olisi voinut päätellä kakaralauman käyneen aterialla. Ja vastaavanlaisia mässäilijöitä ja sotkijoita olen nähnyt useasti. Voi vain kuvitella millainen sotku mahtaa kotona ollakkaan. Ja eipä näitä kukaan ole ruokatavoille koskaan opettanutkaan, vaipoissaan on viety päiväkotitätien hellään huomaan joukon jatkeeksi.

      • kira.kj

        Päiväkodeissa opetetaan kyllä ruokailutapoja mutta kaikissa kodeissa välttämättä ei

      • Anonyymi
        kira.kj kirjoitti:

        Päiväkodeissa opetetaan kyllä ruokailutapoja mutta kaikissa kodeissa välttämättä ei

        Ihan totta, meillä oli kerran13 vuotias lasten kaveri syömässä ei osannu5 käyttää vetreä ja haarukkaa kun oli kottletteja lautasella, halusi lusikan jolla halukkaista kotietunsa hajalle . Niin että vielä nykyaikanakinonlaosia joille ei olla opetettu edes yksinkertaisempia ruokailutapoja.
        Käsiään ei tämä kaveri edes pessyt kun katsoi vaanniitä ja sanoi että hänen kätensä ovat puhtaat , kun toiset pesivät kätensä .

    • Iltamyöhä

      olin Rompetorilla. Siellä oli myyjiä ympäri Suomea ja myynnissä lähes kaikkea paitsi elintarvikkeita. Kiersimme ystäväni kanssa kolme tuntia. Niin kauan meni katsoessa sitä kaikkea. Tällä ystävälläni on tapana ottaa käteen vähän kaeikkea sieltä pöydältä ja katsoa läheltä. Olimme jo lähes viimeisessä pöydässä, kun myyjä, vanhempi mieshenkilö, sanoi, että tota sä et vielä ole nostanut, kaikki muut olet. Ja siinä samassa ystäväni nosti sen viimeisenkin pienen pullon käsiinsä. Myyjä hermostui lopullisesti. Sanoi, että tuolta pöydän päästä asti olet nostanut jokikistä esinettä. Eikö sitä voi vain katsella, kun ei aio kuitenkaan ostaa. Minä siirryin jo seuraavaan pöytään heti, kun myyjä sanoi ensimmäisen repliikkinsä. Minua hävetti ystäväni puolesta.
      Joillakin ihmisillä on omat tapansa ja niistä ei näy pääsevän eroon millään. Ehkä mullakin???
      Tämä samainen ihminen oli kerran huonekalukaupassa suunnitellut myyjän kanssa koko kalustuksen uusiksi itselleen ja sitten, kun kaikki oli maksua vailla niin sanoi vain, että en minä nyt kuitenkaan taida vielä vaihtaa kalustustani. Entisenä myyjänä voin sanoa, että kyllä se ottaa varmasti myyjää päähän. Kuluttaa aikaansa moisen ihmisen kanssa kun olisi muutakin tekemistä. Kyllä siinä kanssasisarkin saa hävetä.

      • takia en viitsi eukon kanssa lähteä kauppaan, kun pitää näpelöidä tai hypistellä kaikki tavarat ja koko päivä menee ostoksilla.

      • Pirre*
        Mettäläinen kirjoitti:

        takia en viitsi eukon kanssa lähteä kauppaan, kun pitää näpelöidä tai hypistellä kaikki tavarat ja koko päivä menee ostoksilla.

        miehetkö on samanlaisia.

      • Pirre* kirjoitti:

        miehetkö on samanlaisia.

        mitäs työ naisväki sitten hypistelette niitä tavaroita kaupassa koko päivän ?

      • Anonyymi

        Ihan niin niitä tapoja on monia. Ajattele jos kaikki asiakkaat nostelisivat samaa tavaraa niin miltä se lopulta näyttäisi, ja puhumattakaanbakteereista mitä jää tavaraan.

    • Ihm tavat

      Ruokaillessa kaivaa sormella suutaan ja piereskelee isoon ääneen.
      Arvatenkin vältän samaan aikaan ruokailua:-))

      Ärst käyrä nousee silloin jos satutaan samaan aikaan ruokailuun.
      Kun valittavana ei ole kuin yksipöytä.

      • kuin anna takaisin samalla mitalla, että pöytä tärisee:))

      • Riskaapelia
        Mettäläinen kirjoitti:

        kuin anna takaisin samalla mitalla, että pöytä tärisee:))

        vois pysähtyä talon kaikki kellot.:)))

    • Pirre*

      aikoinaan kertasi samaa asiaa, kun oikein innostui - tuli viimein nolo olo, ei sitä oisi loputtomiin jaksanut olla kohteliaisuudestakaan mukana.

      Möykkäävät kovaääniset ihmiset ärsyttävät, kun sellaisia tulee kylään tuntuu ettei kerkiä kuin kuuntelemaan ja jos yrittää jotain sanoa väliin, siihen ei kommentoida omalta sanomisen kiihkolta :/

      • ärsyttää tyypit jotka luulee että elämä pyörii vaan niiden navan ympärillä.
        Ja sitten yks inhottava tapa
        siis miks jotkut nuhanenät niistää nokkansa
        ruokapöydässä, se on todella inhottavaa.
        Parempi olis nousta pöydästä ja mennä jonnekin
        sivummalle tai vaikka veskiin se nokka töräyttämään.

      • myös tosi
        van9ilja kirjoitti:

        ärsyttää tyypit jotka luulee että elämä pyörii vaan niiden navan ympärillä.
        Ja sitten yks inhottava tapa
        siis miks jotkut nuhanenät niistää nokkansa
        ruokapöydässä, se on todella inhottavaa.
        Parempi olis nousta pöydästä ja mennä jonnekin
        sivummalle tai vaikka veskiin se nokka töräyttämään.

        ärsyttävää!

      • syöminen
        myös tosi kirjoitti:

        ärsyttävää!

        Se on inhan näköistä!

    • .....kun

      sama nimimerkki vastaa tuhat kertaa samaan aiheeseen ja ketku pitenee epäolennaisella, eikä sitä näinollen enää jaksa lukea!

    • näytä sarves

      ......jos joku matelee autonsa kanssa vetäen pitkää letkaa takanaan. Vois välil vilkasta peiliin ja kaasukin on olemassa. Tais sit ajella ihan pyöräteillä vaan, vaihteettomalla fillarilla, jos vauhti pelottaa. prkl! ÄRSYTTÄÄ!

      • aghhrrr..

        kai suunnattomasti saamastaan huomiosta. Menimme ryhmän kanssa linja-autolla Turkuun, kun edessämme ajava n. 40 - 50 v äijä alkoi tehdä kiusaa. Bussi yritti ohittaa tätä 70-80 km/t ajavaa matelijaa, silloinkos äijä polkas kaasun pohjaan joten ohittaa ei tarvinnut sillä hetkellä kunnes kyseinen auto vähän matkan päässä oli taas tulppana. Tätä peliä jatkui turuntiellä kymmenet kilometrit. Jos on porukalla huonoja tapoja yhdistettynä vittumaiseen luonteeseen. liikenteessä ne sitten tuodaan esiin oikein pahemman kerran.

    • mökkelö

      Kauheimpia ovat besserwisserit... niillä itsellä tai ainakin jollakin niiden kaverilla on kokemusta just käsiteltävästä asiasta paljon enemmän ja tarkemmin... ällöttää jo kun ne avaa suunsa "silloin kun MINÄ/mun kaveri"...

      • jotain tiedoilla pöyhkeilyä?

        Kyllä siinä perääkin on ja varmaan sitä on itsekin sortunut siihen, mutta aika vaikea on olla hiljaakin, jos asiasta varmuudella tietää jotain. Taitohan se on sekin, että osaa esittää asiansa ketään loukkaamatta, mutta tahtoo joillakin mennä överiksi.

      • Mökkelö
        Mettäläinen kirjoitti:

        jotain tiedoilla pöyhkeilyä?

        Kyllä siinä perääkin on ja varmaan sitä on itsekin sortunut siihen, mutta aika vaikea on olla hiljaakin, jos asiasta varmuudella tietää jotain. Taitohan se on sekin, että osaa esittää asiansa ketään loukkaamatta, mutta tahtoo joillakin mennä överiksi.

        Juuri tuota tiedoilla/taidoilla pöyhkeilyä (vaikka olisi väärässäkin) tarkoitin. Jos joku puhuu vaikka kissanpennun pesemisestä (karrikoiden nyt) niin tämä besserwisser on pessyt ainakin viisi kissanpentua melkein ilman vettä tai ainakin hänen rikas/julkimo/älykäs/ ystävänsä on sen tehnyt lähes ilman vettä, ja puhdasta on tullut.

      • Anonyymi

        Eiköhän se että sanoo jotain ihmistä besserwisseriksi ole omaa alemmuuden tuntoa. Monesti oppii uusia asioita juuri näiltä ihmisiltä joilla on paljon kerrottavaa. Itse en sanoisi heistä noin, vaan he ovat kiinnostavia ihmisiä

    • ohmi

      Tyhjällä mahtaileminen ja suuri välinpitämättömyys asioitten hoidossa.
      Menköön nyt vielä kolmaskin.
      Oman edun tavoittelu toisen kustannuksella.
      Tässäpä tällä kertaa vähäinen sanailuni.

      • tumpatkaa ne

        tupakantumppien heitto mihin vaan ja näitä näkee eikä katso ikää ja onko mies tai nainen.

      • säälittävää

        ja rumien sanojen käyttö eli esm.idiootti,skitso ym.

      • ohmi
        säälittävää kirjoitti:

        ja rumien sanojen käyttö eli esm.idiootti,skitso ym.

        Lopussa mainitsemiasi sanoja en koskaan käytä.
        Kiroilua tulee "purkaus"tilanteessa joskus harrastettua.
        Saat sääliä.:-)

    • Puskapirkko

      väärän todistuksen lausuminen toisesta ja toisen väheksyminen ja mitätöinti ovat kaikkein v-mäisimpiä ominaisuuksia ihmisessä.

    • Anonyymi

      Itseäni ärsyttävät YouTubessa joidenkin naistubettajien hiusten koskettelu , kun eivät voi pitää näppejään erossa hiuksistaan .🤔😠 Laittaisivat ne sitten kiinni tai jotain todella ärsyttävää. etenkin Jessii Vee Koko ajan heittelee hiuksiaan videoissaan ..Kuin olisi jossain shampoo mainoksessa .Minusta se on vaan inhottavaa .Pidän kanavastaan , mutten voi sietää jatkuvaa hiusten heittelemistä .Jos katsoo miestubettajien videoita niin ne eivät tee niin .Katsokaa itse Jessii Vee kanavaa youtubessa , Ja muita naistubettajia ,en sano että kaikki naiset siellä olisivat sellaisia kuin Jessii mutta kuitenkin ...

      • Anonyymi

        Itse olen myös huomannut juuri saman asian, olisko jonkin asteista hermostuneisuutta ,
        Samoin moni jota haastatellaan televisiossa korjailee usein hiuksiaan , luulen etteivät itse ole edes usein tietoisia asiasta

    • Anonyymi

      Kun kampaaja puhuu ja aina puhuessaan keskeyttää hiusten leikkaamisen .
      Usein puhuu jotain asiaa mikä ei edes kiinnosta.

    • Anonyymi

      Ihmiset, jotka eivät vielä n kypsässä iässäkään ole tajunneet, että vuorovaikutus on vastavuoroista. On suorastaan järkyttävä kokemus viettää 'yhteistä aikaa' jonkun ihmisen kanssa, joka tuntitolkulla puhuu vain itsestään. Kun yrität nopeasti sanoa jotain itsestäsi, henkilö ohittaa sen ja jatkaa jutullaan. Tosin, jos kommentoit hänen juttuaan, sen hän kuulee ja vastaakin. Menee minun ymmärrykseni ylitse.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8592
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2318
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1361
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      178
      1305
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe