parin itse harkittava, mutta kysäisen mielipidettä. Olen seurustellut mieheni kanssa jo melkein pari vuotta. Emme asu yhdessä, asumme kaukana toisistamme. Olemme yhdessä joka viikonloppu ja lomat. Nyt olen kuitenkin haikaillut kihloihin hänen kanssaan eli oikein vakinaistaa suhteen, vaikka se vakavaa on ollut alusta lähtien. Alkuhuumassa puhuimmekin, että kihloihin menemme aikaisintaan noin parin vuoden päästä. Emme ole keskenämme sen jälkeen asiasta puhuneet. Mitä mieltä olette, voiko mennä kihloihin vaikka ei asukaan toisen kanssa eli emme ole asuneet arkea yhdessä, jossa on omat ongelmansa tai olemme tietysti erilaiset silloin, kun että näemme vain viikonloppuisin. Olemme kyllä todella vakavissamme ja uskommme yhteiseen tulevaisuuteemme. Mutta pitäisikö mennä kihloihin vasta sitten, kun lopulta pääsemme yhteen asumaan ja olemme vähän katselleet sitä juttua siinä. Tämä välimatka toisaalta tekee minulle sen, että haluaisin sormuksen, että suhteemme etenisi ja vahvenisi entisestään.
Tämähän on
tietysti jokaisen
141588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Johan teillä on luottamusta ja kaikea muutakin kokemusta. Jos kaukosuhde toimii, niin miksiei sitten vakituinen ja yhdessä asuminen... Kihlautuminen on jokaisen parin henkilökohtainen asia ja jos siltä tuntuu, että toinen on se oikea ja hänen kanssaan haluaa olla hamaan tulevaisuuteen, niin antaa mennä vaan!!!
hmm, kihlaushan ei muuta sitä suhdetta mitenkään "paremmaks". ihan yhtä sitoutunut ja vakavissaan voi olla ilman kihlaustakin. mutta tietenkin se on jokaisen parin oma asia, että kihlautuuko vai ei.
oma mielipiteeni on että odottakaa kunnes olette asuneet yhdessä jonkun aikaa, silloin vasta voi kunnolla tietää haluaako jakaa loppuelämän sen toisen ihmisen kanssa. suurin osa elämästähän on sitä tavallista arkea, eli pitäisi kyllä olla kokemusta siitä ennen kihlautumista/naimisiin menoa...
En enään uskonut kenenkään noin typerää asiaa voivan edes kysyä.
Et voi tuntea toista, ellet ole viettänyt hänen kanssaan arkea PISTE
miksi kaikki aina asuvat yhdessä ennen naimisiin menoaan ja usein vielä kauan? Arki tulee vastaan, mutta kyllä sitä uskaltaa mennä kihloihin ja naimisiinkin vaikka ei ole yhdessä varsinaisesti asunut sitä ennen, tai minä ainakin uskallan.
Mitä pelkäämistä siinä arjessa on? Me olemme kihlattuni kanssa kyllä olleet yökylässä toistemme luona ja matkustelleet.
On hyvä että tietää vähän toisen arjestakin niin että on jakanut sitä, mutta yhdessä asumista se ei vaadi. Siis minun mielestäni.
Menkää rohkeasti kihloihin jos tuntuu että on sen aika, ja onnea teille!!! :)
Jopa kaksi tuttuani on joutunut eroamaan kun arki kotona on tullut vastaan, joten en suosittele.
Toinen näki miestä vkonloppuisin ja aina silloin tällöin ja meni niin hyvin, että jo sitä päräytettiin kihloihin ja naimisiin yhtä aikaa. Ero tuli vajaan vuoden tiiviin yhdessä asumisen jälkeen -mistäköhän syystä?
Toinen likkavareistani oli chatissä tavannut miehen kenet näki puolen vuoden ajan vkonloppuisin ja halusi mennä tämän elämänsä rakkaan kanssa kihloihin. Kihloihin menon jälkeen likkakaverini muutti miehen luokse, jätti ystävät ja sukulaiset ja meni 200 km:n päähän kotia rakentamaan. Tuli takaisin parin kuukauden jälkeen kertoen, että olisi ehkä pitänyt asua saman katon alla ennenkuin säntäsi kihloihin asti.
Näin ei varmaan käy kaikille, mutta opettavaista kai kuitenkin. Ja johan se järkikin sanoo, että toisen arkiminä on toinen kuin vkonloppuminä.
Ehkä voisi ajatella, että on erilaista yhdessä oloa, jos näkee vain viikonloppuisin. Siinä ei tule sitä tavallista arkea vaan on ah niin riemuissaan kun näkee toisen pitkästä aikaa jne. Ja riippuen miten lomat vietetään, mutta silloinkaan ei ehkä ole tavallista arkea. Mulle ainakin seurusteluaika oli erilaista kuin yhdessä asuminen. Yhdessä asuminen on "arkisempaa".
Ja matkoilla käyneenä voisin sanoa, että meillä ainakin lähdetään matkoille juuri siksi, että halutaan pois arkiympyröistä!
"Tämä välimatka toisaalta tekee minulle sen, että haluaisin sormuksen, että suhteemme etenisi ja vahvenisi entisestään."
Valitettavasti se sormus itsessään ei takaa sitä, että suhde etenee tai vahvenee. Jos se niin helppoa olisi niin kaikkien kannattaisi äkkiä hommata sormus sormeen! Valitettavasti se on paljon muusta kiinni.
Mulle kihlaus on lupaus avioliitosta ja asuisin kyllä yhdessä ennen sitä. Mutta jos se ei olisi niin no onhan pari vuotta jo pitkä aika vaikka vain viikonloppuisin ja lomilla tapaillaan. Miksei...
sitä vaan tietää, että näin tämä asia on.
Itse olin eronnut, ala-asteikäisen lapsen äiti. Yhtäkkiä tielleni vaan tupsahti mies, joka vei ajatukseni. Seurustelimme, siis tapasimme viikonloppuisin toisiamme vajaan 4 kuukauden ajan ja sitten me lapseni kanssa pakattiin tavaramme ja muutettiin 100 km:n päähän miehen huusholliin.
Siellä meitä odotti isä 3 lapsen kanssa, isoja jo tosin.
Siitä on nyt 18 vuotta aikaa, lapset ovat lentäneet pesästä jo aikaa sitten, nuorimmainenkin lähti opiskelemaan 11 vuotta sitten toiselle paikkakunnalle ja sille tielle jäi :) Olemme avioituneet, lapset tekivät häistämme ikimuistoiset :)
Täällä me kahdestaan elelemme ja rakkautta riittää edelleen, päivääkään emme ole katuneet pikaista päätöstämme :)
Hieman erilainen tilanne tuo teidän kuin sinkkuna eläneiden sitoutuminen ilman, että tietää mitä arki toisen ihmisen vierellä on.
Teillä on kuitenkin ollut jo kokemusta täydestä parisuhteesta lapsineen. Niinpä näin yleistäen todeten, vastakkaisen sukupuolen kanssa eläminen ei kai tullut yllätyksenä.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, etten koskaan enään hurahda kihloihin ennenkuin olen katsastanut kundin arkisen olemuksen ensin. Tunteiden palossa ei ole mitään väärää, mutta järjen ääntäkin on hyvä kuunnella välillä!
ole yhtä oikeata tapaa.
On aivan hölmöä torpedoida toisen ihmisen suunnitelmat, tuntematta heitä tai heidän tarinaansa. Onhan niinkin, että juuri se, että muutetaan yhteen tavallaan "katsastusmielessä", voi pilata hyvänkin suhteen, siinähän ollaan kuin koeajalla. Arki koittaa, kyllästytään ja pistetään kantapäät vastakkain.
Kuitenkin kahden ihmisen liitossa on tehtävä töitä liiton eteen.....molempien.
On minulla toisenlaisia esimerkkejäkin. Yksi veljistäni seurusteli 2 kk, oli kihloissa 2 kk ja on ollut nyt avioliitossa saman naisen kanssa 36 vuotta. Ja usko tai älä, kyllä heidän liitossaan on kipinä jäljellä edelleen, etten sanoisi jopa roihu :)
Vaikeuksia on heilläkin ollut, mutta kumpikin on halunnut nähdä vaivaa niiden voittamiseksi ja ovat siinä onnistuneet varsin hyvin.
Tuo mitä sanoit meidän "entisestä elämästämme", jos vähänkin ajattelet niin tajuat, että meillä kummallakin oli omat piintyneet tapamme, epäonnistumisen taakkakin oli aika kova molemmilla. Sanoisin, että monessa uusioperheessä joudutaan tekemään paljon lujemmin töitä kuin nuoret "ensihuumassaan".
On paljon enemmän elementtejä jotka on saatava toimimaan yhteen :)
Mutta kukin ajattelee tietysti tavallaan.
Minä toivotan onnea jokaisen todelliseen yritykseen. Kaikkien on syytä muistaa, että avioliitto on aina tahdon asia :)
En tiedä ap. kirjoittajan ikää enkä sinunkaan, mutta päätellen, että teillä oli jo lapsia et ole kovin nuori.
Minusta tämä vähän riippuu iästäkin. Ei vanhemmiten ole aikaa enää seurustella useita vuosia ja katsella hissukseen mitä tästä tulee. Kyllä ne koeajat taitaa jäädä lyhyeksi. Ja mun mielestä se on ok, koska on kuitenkin elämänkokemusta ja ei ole kyse ihan ekasta poikaystävästä... Tai vähän pidempi aikaisesta.
Koska ei koskaan tiedä mitä suhteesta kehittyy niin sehän saattaa olla se elämän mies/nainen jonka on juuri tavannut. Voi olla, että vaikka menisi päivän tuttavuuden jälkeen kihloihin onni kukoistaa vielä 40 vuoden päästä. Eihän se suhdetta ehkä huonompaan suuntaan muuta. Mutta mä olen sellainen varmistelija, että haluan ensiksi vähän paremmin varmistua asiasta. Ja mulle se merkitsee yhteen muuttamista ennen kihloja. Ja jos se sattuukin olemaan se oikea niin eiköhän se suhde ilman kihlojakin kestä. Voihan sitä ajatella, että jos olisimme menneet heti kihloihin olisimme olleet jo niin ja niin kauan kihloissa tai naimisissa, mutta olisiko se kauheasti muuttanut asioita?
"Tosin joskushan sitä vaan tietää, että näin tämä asia on." Vaikka minulla olisi vahva tunne ja "tieto" niin silti mulla olisi pieni epäilys. Enkä haluaisi kiirehtiä. Koska niin moni on "tiennyt" ja myöhemmin kuitenkin eronnut. Ehkä olen vähän skeptinen...
Mutta se on jokaisen itse päätettävissä kuinka nopeasti etenee.
Itse elin kaukosuhteessa 2,5 vuotta. Nyt olemme asuneet yhdessä kolmisen vuotta ja viime kesänä menimme naimisiin.
Tottakai voitte mennä kihloihin vaikka, ette asu yhdessä. Mutta toisaalta mitkä ovat oikeat motiivisi kihloihin menemiselle. Olen huomannut, että monet haluavat mennä kihloihin vain koska haluavat.
Itse suosittelisin yhdessä asumista ensin. Sitä oppii toisesta yllättävän paljon uusia asioita, kun eletään arkea yhdessä.
Itse olen kokenut yhdessä asuminen ihanaksi asiaksi. Kaikkien niiden erossa vietettyjen päivien ja öiden jälkeen arvostan toisen lämpöä peiton alla.
...tuntuu. Niitä ihmisiä aina on, jotka vinkuu, että pitää olla kauan yhdessä ja tutustua toiseen, mutta ei se mitään onnea takaa. Liitto voi mennä piloille perusteellistenkin valmistelujen jälkeen, ja jos taas rakkautta ja välittämistä on, ei se tarvi "arkea" pohjalle kihloihin. Mua melkein säälittää ne tyypit jotka asuu ensin kuusi vuotta yhdessä ja menevät sitten kihloihin, mitä väliä sillä sitten enää on?!
Menimme kihloihin ennen muuttoa yhteen. Totta on, että todellisuuden näkee vasta, kun asuu toisen kanssa, mutta ainakin meidän kohdallamme kihlaus oli perusteltua jo silloin, koska meistä tuntui, että tiesimme jo toisistamme kaiken oleellisimman (se on sitten aivan sama, jättääkö toinen vessanpytyn kannen ylös tai juoko suoraan viinipullosta, jos molemmilla on kuitenkin samat arvot ja tavoitteet elämässään halu olla yhdessä).
Yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta. Anti mennä vain, koska siltä tuntuu.