Meni överiksi

Olin leipomassa ja heitin vitsillä avomiehelleni, että nyt tulee niin hyvää, että sä haluat naimisiin mun kanssa. No, leivokset valmistui ja avokki oli jo niitä maistelemassa. En sitten osannut lopettaa vitsiäni vaan heitin, että no, meetkö mun kanssa naimisiin. Äijä meni aika vaikeeksi, ei tainnut sanoa mitään ja käänty jopa vähän selin muhun. Samalla tajusin, että ei saakeli, nyt meni överiksi.
No, elämä jatkuu ihan samaa rataa, mutta äsken kun muistin ton, niin alkoi hävettää. En nimittäin haluaisi mieheni ajattelevan, että yritän vihjailla mitään tai että odottelisin sitä juttua... Onkohan mitään tehtävissä, että tästä luulosta päästäisiin... Tarkemman pohdiskelun jälkeen nimittäin tajusin, että mä olen aikaisemminkin vitsaillut ko. aiheella. Pitäskö puhua vai unohtaa vaan noi keissit ja yrittää olla jatkossa vitsailematta.
103115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No mites se on, odotteletko sinä sitä juttua? Sellainen mielikuva nimittäin kieltämättä tuli, tutut oireet =) Jos odottelet, niin voisi ehkä kokeilla puhua suoraan. Mikä siinä on, ettei sinulla olisi oikeutta sanoa ääneen toiveitasi / haaveitasi ilman, että vastapuoli tulkitsee sen automaattisesti vaatimukseksi / painostukseksi? Monissa suhteissa, myös omassani, olen huomannut miehellä tällaisen puolustautumiskeinon =)

Äänestä
  • Argh, arvasin, että siitä tulee sellainen mielikuva. No siis faktahan on se, että kello raksuttaa ja kolmekymppiä lähestyy, joten on kai normaalia, että asia käy joskus "heikkoina hetkinä" mielessä, mutta en usko, että musta oikeasti on naimisiinmenijäksi... Joten kiellän odottelun sekä sen, että kyseessä olisi ollut edes freudilainen lipsahdus :D

    Äänestä

Jatkuva jankuttaminen aiheesta voi olla tietysti rasittavaa, mutta huumori on suhteen kulmakiviä ja kyllä tästäkin aiheesta voi huumorin sävyttämänä puhua.

Jollette voi ollenkaan edes puhua naimisiin menosta, millainen yhteislämä on odotettavissa?... Puolison kanssa kun joutuu keksustelemaan elämän suurista asioista tulevaisuudessakin.

Itse vihjailin miehelleni useasti ja järjestelin tuloksetta jopa sopivia tilanteita kosintaan, lopulta kosiminen vain suorastaan purskahti häneltä, ihan arkisissa merkeissä.

Myöhemmin hän sanoi, että oli ajatellut kosia oikein hienosti, mutta mikään tilanne ei tuntunut tarpeeksi hienoksi ja lopulta hän vain ajetteli kun olimme juuri puhuneet naimisiinmenosta yleisellä tasolla "nyt tai ei koskaan!".

Äänestä
  • Niin siis täysi vitsihän heittämäni kommentti oli (ei tarkoitettu vihjailuksi tai painostukseksi), mutta huomasin, että mies ei osannutkaan ottaa sitä yhtään huumorilla. Siksipä alkoikin hävettää... Huumoria kyllä muuten viljellään, mutta tuossa oli kaiketi sitten raja.
    Kyllä meillä avioliittoasioista, lapsista yms. on ohimennen puhuttu, mutta ne eivät ole meille nyt ajankohtaisia. Siksipä harmittaakin, jos mieheni luulee, että minä ajattelen toisin. Suuri kysymys edelleen kuuluukin; pitäisikö epäilty luulo korjata vai olla vain kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan tai alkaa peräti vihjailla päinvastaiseen suuntaan?

    Äänestä

  • Hävetys kirjoitti:

    Niin siis täysi vitsihän heittämäni kommentti oli (ei tarkoitettu vihjailuksi tai painostukseksi), mutta huomasin, että mies ei osannutkaan ottaa sitä yhtään huumorilla. Siksipä alkoikin hävettää... Huumoria kyllä muuten viljellään, mutta tuossa oli kaiketi sitten raja.
    Kyllä meillä avioliittoasioista, lapsista yms. on ohimennen puhuttu, mutta ne eivät ole meille nyt ajankohtaisia. Siksipä harmittaakin, jos mieheni luulee, että minä ajattelen toisin. Suuri kysymys edelleen kuuluukin; pitäisikö epäilty luulo korjata vai olla vain kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan tai alkaa peräti vihjailla päinvastaiseen suuntaan?

    sano nyt hyvä ihminen suoraan sille että 'kulta hei, en mä tarkottanut sitä naimisiinmenojuttua sillon, kunhan tuli höläytettyä, en mää oo sua painostamassa'. kyllä teidän nyt ton verran pitää pystyä puhumaan.

    Äänestä

Tuli kyllä mullekin mieleen. Ja kun et lopettanut siihen ekaan "vitsiin" vaan jatkoit, että ”no, meetkö mun kanssa naimisiin”? Okei sä varmistit ehkä, että no oliko hyvää pullaa… Mutta jos olet vielä ennenkin vitsaillut aiheella?

Jos et vaan itsekään tiedosta tai tunnusta jossain alitajunnassasi olevaa halua mennä naimisiin? Mitä jos mies olisi vastannut, että joo meen? Olisitko ottanut sen vain vitsillä etkä miettinyt sitä koommin? Ja miksi et miehen kiusaannuttua vaan sanonut, että vitsi vitsi, et kai tosissasi ottanut? Vai kiusaannuitko siitä, että mies kiusaantui aiheesta?

Ja mikset vain unohda asiaa?

Äänestä
  • Jos mies olisi vastannut, että "joo menen" olisin varmaan ollut yhtä häpeissäni kuin tuolla saadullakin reaktiolla olin. Ja jos noin olisi vastattu, olisi vastauskin ollut todennäköisesti vitsi tai anakin olisin ottanut vitsillä.

    Aiemmat vitsailut eivät ole olleet ehkä noin suoria, ne ovat olleet tyyliin "no naimisiin en ainakaan sun kanssa mene", jos hän on tehnyt jotain "hassua". Tai sitten tyyliin "pitäskö mennä naimisiin, jos kerta sulhasen vanhemmat joutuu maksamaan häämatkan" tms. Ei kuulosta tässä kirjoitettuina mitenkään vitseiltä, ne ovat olleet tilannekomiikkaa, jota on tässä vaikea selittää. Mutta sanotaanko, että vitseistäni tämä aihe on kattanut noin prosentin eli ei nyt kuitenkaan mistään jatkuvasta naimisvitsailusta ole kyse.

    Niin, hyvä kysymys, että miksi en sanonut, että "vitsi vitsi". Kai sitten kiusaannuin, kun huomasin, että hän ei sitä ottanutkaan vitsillä. Ja vielä parempi kysymys on se, että miksi en unohda asiaa. Täytyypä ottaa vinkistä vaari! Ja samalla siirtyä seuraavaan vitsiin, joka on sitten joku Pikku-Kalle vitsi :D

    Äänestä

Eipä tuo nyt mennyt mitenkään överiksi mielestäni. Ihmetyttää vaan tuo sinun hävetys? Siis miksi pitää miehen edessä moista hävetä?? Ei miksikään, onhan sinulla nyt oikeus kysyä tuollaista asiaa ei siltä miestä tarvitse varjella, vaikka kuinka olisitkin tässä tapauksessa heittänyt silkkaa herjaa! Jos suhde on hyvä, voidaan noista asioista puhua ja heitellä herjaa ilman hävetyksiä. Aika usein kuulee juuri tuota että "voi kamala nyt se mies hyppii seinille kun kehtasin vihjata kosinnasta", siis jotenkin ällöttää moinen suhtautuminen. Ei miestä täydy suojella kuin pikkupoikaa konsanaan, hellanlettas...

Äänestä

jotain?
Naimisiin nyt yleensä mennään jonkinmoisessa huumassa tai sitten jonkinmoisista järkisyistä.
Se että keskustelu kuoli ja huonot meni housuun tarkoittaa sitä että asiassa on jokin mutta.
Syyt voi olla taloudellisia tai sitten jotain suhdepuolella, nämä on ne kaksi todennäköisintä vaihtoehtoa.
Uskoakseni mies haluaa mennä naimisiin sellaisen naisen kanssa jonka kanssa haluaa lapsia.
Omakohtaisesti ainakin tein näin.

Äänestä

itsekin vitsailen miehelleni tuollaisia naimisiin meno-juttuja, yritän sitten aina jälkeenpäin selitellä, että hei se oli vaan vitsi..
emme asu vielä edes yhdessä.
tosin suunnitelmissa on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hävetys kirjoitti:

Olin leipomassa ja heitin vitsillä avomiehelleni, että nyt tulee niin hyvää, että sä haluat naimisiin mun kanssa. No, leivokset valmistui ja avokki oli jo niitä maistelemassa. En sitten osannut lopettaa vitsiäni vaan heitin, että no, meetkö mun kanssa naimisiin. Äijä meni aika vaikeeksi, ei tainnut sanoa mitään ja käänty jopa vähän selin muhun. Samalla tajusin, että ei saakeli, nyt meni överiksi.
No, elämä jatkuu ihan samaa rataa, mutta äsken kun muistin ton, niin alkoi hävettää. En nimittäin haluaisi mieheni ajattelevan, että yritän vihjailla mitään tai että odottelisin sitä juttua... Onkohan mitään tehtävissä, että tästä luulosta päästäisiin... Tarkemman pohdiskelun jälkeen nimittäin tajusin, että mä olen aikaisemminkin vitsaillut ko. aiheella. Pitäskö puhua vai unohtaa vaan noi keissit ja yrittää olla jatkossa vitsailematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu