Elämäni enkelinä
Kun laskeuduin taivaasta etsimään omaa onneani, ihmistä joka lähtisi kanssani taivaaseen elämään enkelinä en arvannut mitä tulisin kohtaamaan. Ajattelin että ihmiset ovat helppoja ja tahtovat vain rakastaa ja elää yhdessä taivaallisessa loistossa, kukkakedoilla kirmaten. Olin aivan väärässä. Tulin kohtaamaan karussa maailmassa elämän pahan puolen josta ei kukaan selviä hengissä ei edes pieni enkeli.
Siskoni hyvästelivät minut matkalleni, monia oli lähtenyt maan pinnalle ja moni oli jäänyt sinne, mutta meille pienille enkeleille ei sitä oltu kerrottu. Jo pienestä höyhen kasasta asti olin katsellut suureen taikapeiliin ja katsellut maan ihmisiä. Ne olivat niin kauniita ja erilaisia. Teini-enkelinä karkasin kerran aikomuksena lähtee maahan mutta portin vartija sai minut kiinni. Nyt kun olen jo täysi enkeli ja minun on pakko löytää tieni sain luvan lähteä etsimään sitä maan päältä. Neuvosto katseli murheissaan kun riisuin siipeni ja sädekehäni ja halasin siskoni. Hymyilin reippaasti ja astuin hissiin. Hissi veisi minut maahan ja hyppäisin kuilun yli. Päätin olla pelkäämättä.
Huima matka hissillä tuntui kestävän ikuisesti. Maan päällä minua odottaisi opasenkeli joka kertoisi ja neuvoisi minua maan asioissa. Vihdoin hissin ovet aukesivat ja astuin ulos. Pimeys ympäröi minut. Kaikkialla oli hassuja valoja, ihmisiä ja kovaa meteliä. Maan päällähän oli ihan erilaista kuin taivaassa. Huomasin pitäväni maasta yhä enemmän. Luokseni asteli mies valko-mustassa puvussa, huomasin kauheat isot kultakorut ja pikkusikarin. Mies lausahti minulle:
- Mikä pikku enkeli tänne tupsahti, taidat olla avun tarpeessa.
Päättelin että tässä on opasenkeli. Minulle oli kerrottu että enkeli Mikael oli sulautunut maan väestöön täydellisesti. Vastasin miehelle hymyillen:
- Voi kyllä, tarvitsen apua! Ja luulen että olet se jota etsin, se joka opastaa ja auttaa minua!
Mies hymyili ja lähti opastaa minua kertoen samalla missä olimme. Hän tervehti vastaan tulevia ihmisiä, suurin osa oli naisia joilla oli pienet mekot ja paljon väriä naamassa. Mies vei minut suureen taloon ja siellä olevaan pieneen huoneeseen jossa oli ennestään kolme naista. Mies puhui naisille ja viittasi minut istumaan sohvalle.
- Pikku enkelini, saitte uuden ystävän. Yrittäkääpä keksiä pikkuiselle uusi asuste ja ottakaa selville hänen nimensä.
Kuiskasin olevani nimeltäni Gabriella, jolle naiset nauroivat. Yksi heistä käveli suuren kaapin luo ja heitti minulle vaatteet sieltä. Pienen hameen ja paidan jossa ei ollut hihoja ja korkea korkoiset saappaat. Riisuin valkoisen mekkoni ja puin jännityksen vallassa vaatteet päälleni. Arvelin että tämä on maan tapa enkä sanonut sanaakaan. Katsahdin vanhaan peiliin ja järkytyin. Pieni enkeli oli poissa ja tilalle oli tullut jotain aivan erilaista. Tahtomatta pieni kyynel karkasi silmäkulmasta.
- No no pieni enkeli Gabriella… Olet todella seksikäs ja varmasti joka mies rakastuu sinuun ja tahtoo sinut, mies selitti ja silitti selkääni.
Muistin tehtäväni, olin etsimässä miestä joka rakastuisi minuun. Jos se vaatisi tämän olin valmis pukeutumaan näihin vaatteisiin. Naiset taluttivat minut kadulle ja selittivät hintoja. Katsahdin kummissani.
- Hintoja? Maksaako rakkaus täällä vai? Ei minulla ole yhtään rahaa…Tämä ei siis taida onnistua, Nyyhkin kauhuissani naisille.
- Kulta pieni, me ei makseta vaan meille maksetaan. Annamme niille mitä ne haluavat ja he antavat rahaa meille, Vanhin naisista selitti nauraen.
- Mitä ne ovat ja mitä ne haluavat? Ei minulla taida olla mitään haluttavaa? Kyselin kauhuissani.
- Voi voi…Ne ovat MIEHIÄ ja ne tahtovat tätä… Nuorin naisista sanoi ja taputti minua takapuolelle.
Kauhistuin, sillä tajusin mihin olin joutunut.. Olinhan minäkin kuullut pahamaineisista naisista vaikka olinkin vain pieni enkeli. Nyt olin yksi niistä. Päätin lähteä pois ja äkkiä. Sopotin naisille jotain ja lähdin juoksemaan katsomatta taakseni. Olin varma siitä että tapaamani mies ei ollut Mikael enkeli.
Juostessa olin päätynyt pieneen puistoon. Istahdin penkille itkemään. Hetken kuluttua viereeni istahti taas mies. Hän hymyili minulle hampaatonta hymyään:
- Mitä pieni enkeli istuu täällä yksin? Olenkin etsinyt tuollaista pikku enkeli jo kauan…
Olin varma että nyt olen tavannut Mikael enkelin. Hymyilin hampaattomalle miehelle ja pyysin apua koska oli eksyksissä. Mies nousi ja tarttui käteeni ja käski seurata. Käveli miehen perässä. Saavuimme syrjäiselle kadulle missä oli lisää saman näköisiä hampaattomia, likaisia naisia ja miehiä. Päättelin että tänne oli kaikki enkelit päätyneet. Mies vei minut palavan roskakorin viereen ja tarjosi pulloa. Huomasin olevani todella janoinen ja otin kunnon hörpyn. Juoma poltti suussani, mutta nielaisin kunnolla. Ympärillä olevat ihmiset nauroivat minulle ja tarjosivat lisää juotavaa. Kaikissa pulloissa oli samaa tulista juomaa. Pian huomasin maailman pyörivän ja jalkani tuntuivat huteroilta. Istahdin likaisen peiton päälle ja nojasin seinään ja huomasin olevani väsynyt. Nukahdin oudossa maailmassa, outojen enkeleiden ympäröimänä.
Heräsin kipeään töytäykseen. Avasin silmäni ja huomaisin tuijottavani sinipukuista miestä. Mies potki minua ja huusi jotain. Kesti hetken ennen kuin muistin missä olin ja sain selvän miehen huudosta.
- Hei täällä kaiken maailman katujen enkelit saa nukkua! Nyt lähdet mukaani!
Huomasin olevani yksin kadulla, muut olivat poissa. Päättelin että eilinen mies ei ollutkaan ollut Mikael. Mutta tämä voisi ollakin. Ainakin se on viemässä minua jonnekin.
Mies laittoi minut autoon ja vei ison talon eteen ja talutti minut jonkinlaiseen toimistoon. Pöydän takana istui nainen joka alkoi kysellä minulta kaikenlaista.
- Nimi? Ikä? Ammatti?
- Hei olen Gabriella, 18 vuotta ja olen ammatiltani enkeli.
Nainen pudisteli päätänsä ja sanoi jotain pilviveikoista. Ajattelin tämän olevan jonkinasteinen enkelien valmennus paikka. Hymyilin naiselle joka käski minun seurata häntä. Jouduin harmaaseen kivihuoneeseen jossa oli kalterit ja penkeillä istui pari naista. Nainen sulki kalteri oven ja lähti kävelemään pois. Tajusin olleeni jälleen kerran väärässä. Tämä ei ollut enkeleiden paikka eikä sinipukuinen mies ollut Mikael. Itkin ja istahdin penkille. Tahdoin takaisin taivaaseen, siskojen luokse. Ei maassa ollutkaan niin hienoa mitä kuvittelin. Ja missä on Mikael?
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen minut päästettiin pois. Astuin ovista ulos ja huomasin että aamu oli valjennut. En tiennyt mitä tehdä. Kävelin ympäriinsä, näin paljon ihmisiä mutta kaikki kiersivät minut kaukaa ja kukaan ei hymyillyt minulle. Kukaan ei siis ollut Mikael.
Kävelin ympäriinsä kunnes pimeä saapui. Huomasin kirkkaat valot ja kuulin musiikkia yhdestä talosta. Suuntasin kulkuni kohti taloa. Samaan taloon oli menossa paljon nuoria kauniita ihmisiä ja ajattelin täältä löytäväni rakkauden. Kova jumputus täytti tajuntani ja huomasin alkavani tanssiin. Kaksi nuorta miestä saapui luokseni ja alkoivat tanssia kanssani. Toinen miehistä tuli lähelleni ja tarttui vyötäisiltäni kuiskaten samalla korvaani:
- Tällaista enkeliä olenkin etsinyt. Tuletko kanssani rakkaani, lennetään yhdessä
Hänen oli pakko olla Mikael ja samalla etsimäni rakkaus. Seurasin nuorta miestä. Hän vei minut pieneen huoneeseen. Istahdin tuolille ja katselin kiinnostuneena samalla mitä mies puuhaili. Hän otti taskustaan valkoista jauhetta ja lusikan ja jonkun laitteen mistä tuli tulta. Valkoinen jauhe suli lusikassa, kirkkaan nesteen hän ujutti jonkinlaiseen pumppuun minkä päässä oli terävä neula. Ajattelin että mies on takuulla sairas ja tämä on hänen lääkettään.
- Otas tuosta kulta niin lennetään yhdessä auringon laskuun, mies sanoi ja tarttui käteeni. Hän työnsi neulan käsivarteeni ja tunsin kuinka aine valui suoneeni. Vähään aikaan en tuntenut mitään, mutta sitten minut valtasi valtaisa onnen tunne. Olin onnellinen ja surullinen samaan aikaan ja tuntui kuin olisin leijunut. Katsoin miestä ja hymyilin. Mies hymyili takaisin samalla hän asteli luokseni ja tarttui kasvoihini ja suuteli minua. Miehen kädet vaelteli vartalollani ja riisuivat minua. Saman tien pimeys valtasi minut ja putosin mustaan aukkoon.
Heräsin kamalaan päänsärkyyn ja huonoon oloon. Olin yksin likaisessa huoneessa. Makasin lattialla alasti ja huomasin itkeväni. Vartaloni oli mustia jälkiä täynnä ja käsitapeissa paljon pieniä reikiä. En muistanut mitään. Kun katselin ympärilleni huoneessa huomasin sen olevan eri kuin se mihin olin illalla mennyt. Yhtäkkiä ovi aukesi ja mies asteli sisään.
- Jaahas sitä ollaan herätty, saisit kuule mennä töihin että saataisiin lisää kamaa. Kaikki kama meni tämän viikon aikana mies kähisi ja joi tölkistä.
Kauhistuin, ei ollutkaan seuraava aamu vaan oli mennyt viikko. Viikko josta en muistanut mitään. Nousin ja puin vaatteeni päälleni ja ryntäsin ovesta ulos. Kirkkaus ympäröi minut ja viilsi kuin terä.
Juoksin jälleen kerran katsomatta taakseni. Ei tuokaan mies ollut Mikael-enkeli.
Huomasin rakennuksen minkä katolla oli risti. Ajattelin että Mikael voisi olla siellä. Tai siellä on muita enkeleitä jotka auttaisivat minut kotiin. Juoksin rakennuksen sisälle ja istuin penkille ja rukoilin.
Havahduin miehen huutoon:
- Pois, sinä likainen nainen. Ei tänne tarvita tuommoisia huonomaineisia naisia, tuollaisia narkkareita!!!
Mies huusi, pelästyin ja sopersin hädissäni olevani enkeli Gabriella. Mies suuttui entistä enemmän ja heitti minut rakennuksesta ulos.
Itkien juoksin ja päädyin jälleen pieneen puistoon. Penkillä istuessani mietin että kuinka pääsisin takaisin taivaaseen. Olin pettynyt maahan ja sen pahuuteen. Pelästyin kun viereeni istahti nuori mies. siirryin kauemmaksi miehestä. Mies katsoi kummissaan minua:
- Mitä pieni enkeli pelkää? Onko maailma paha paikka vai? Taidat kaiken lisäksi palella.. Tässä takki ole hyvä… Mies puki takkinsa päälleni. Pelkäsin yhä häntä. Hänkään ei varmasti ollut Mikael. Tarkastelin miestä. Hän oli musta hiuksine ja musta silmänen. Pitkä ja laiha. Ja kaunis karulla tavalla. Ei samalla tavalla kaunis kuin enkeli pojat olivat. Miehessä oli jotain pelottavaa ja synkkää.
- Älä pelkää, en minä syö sinua. Nimeni Deamon. Olen ensikertaa täällä kuten taidat olla sinäkin, enkeliseni, mies puheli minulle.
- En taida olla enää enkeli.. Ja olen ensikertaa maassa ja tahdon nyt takaisin kotiin. Mutta en taida päästä takaisin sopertelin Deamonille.
- Kyllä sinut takaisin otetaan.. Saat siipesi ja sädekehäsi takaisin. Taivaasta löydät rakkauden jonka kanssa elät yhdessä kauniina enkeleinä ja kirmaatte kukkakedolla ja teette liudan pieniä enkeli lapsukaisia, pieniä höyhen kasoja.
- Kuinka sinä tiedät minun olevan enkeli? Ihmettelin Deamonille ja yritin samalla miettiä että kuka hän on. Saanko minä viedä hänet taivaaseen ja tehdä hänestä enkelin.
- On oikeastaan sinun vastakohtasi. Olen piru! Tulin tänne etsimään itselleni naista jonka voisin viedä manalaan luokseni elämään kanssani. Mutta kohtasin maan kamalan puolen. Jouduin kokemaan kaikkein kauheimpia asioita. Ja nyt kohtasin sinut. Kauniin enkelin. Langenneen enkelin. Jota en koskaan saa itselleni, Deamon selitti katsellen kaukaisuuteen.
Huomasin itkeväni, oli huomaamatta rakastunut vieraaseen otukseen, Manalasta tulevaan piruun. Ainoaan asiaan mihin pieni enkeli ei saisi rakastua. Deamon katsoi minuun ja hänkin itki. Tartuimme toisiamme käsistä ja suutelimme. Avatessani silmäni huomasin Deamonin kävelevän pois luotani, iäksi.
Pieni enkeli koki väärän maailman, väärät kokemukset ja rakastui väärään.
Juoksin Deamonin perään :
- Ota minut mukaasi! Jätän enkelinä olon ja tulen kanssasi Manalaan. Minne vain kunhan saan olla ikuisesti kanssasi! Nyyhkin Deamonille
- Voi rakas pieni enkelini, tyhmä semmoinen. Et kestäisi Manalaa. Tahdon olla kanssasi ja rakastaa sinua mutta olemme eri maailmoista. Ei se toimisi. Nyt pieni lähde taivaaseen takaisin olet kokenut maailman. Olet kokenut rakkauden ja menettämisen. Olet löytänyt tiesi kuten minäkin….
Tämän sanottuaan Deamon lähti luotani. Ja minä toivoin pääseväni kotiin ja niin tapahtuikin. Taivaassa neuvosto katsoi minun kokeneen liian rankan kokemuksen että olin liannut sädekehäni. Minut lähetettiin takaisin maan päälle kärsimään. Kärsin joka päivä yksinäisyydestä ja ikävästä. Kaipasin Deamonia kaunista petoa jonka rakkaus oli hellää..
Ehkä jonakin päivänä jätän pahan maailman, yksinäiset lennot valkoisen jauhon kanssa ja kohtaan taas rakkaani……
Made by :Luna*Lambino
Kun laskeuduin taivaasta etsimään omaa onneani, ihmistä joka lähtisi kanssani taivaaseen elämään enkelinä en arvannut mitä tulisin kohtaamaan. Ajattelin että ihmiset ovat helppoja ja tahtovat vain rakastaa ja elää yhdessä taivaallisessa loistossa, kukkakedoilla kirmaten. Olin aivan väärässä. Tulin kohtaamaan karussa maailmassa elämän pahan puolen josta ei kukaan selviä hengissä ei edes pieni enkeli.
Siskoni hyvästelivät minut matkalleni, monia oli lähtenyt maan pinnalle ja moni oli jäänyt sinne, mutta meille pienille enkeleille ei sitä oltu kerrottu. Jo pienestä höyhen kasasta asti olin katsellut suureen taikapeiliin ja katsellut maan ihmisiä. Ne olivat niin kauniita ja erilaisia. Teini-enkelinä karkasin kerran aikomuksena lähtee maahan mutta portin vartija sai minut kiinni. Nyt kun olen jo täysi enkeli ja minun on pakko löytää tieni sain luvan lähteä etsimään sitä maan päältä. Neuvosto katseli murheissaan kun riisuin siipeni ja sädekehäni ja halasin siskoni. Hymyilin reippaasti ja astuin hissiin. Hissi veisi minut maahan ja hyppäisin kuilun yli. Päätin olla pelkäämättä.
Huima matka hissillä tuntui kestävän ikuisesti. Maan päällä minua odottaisi opasenkeli joka kertoisi ja neuvoisi minua maan asioissa. Vihdoin hissin ovet aukesivat ja astuin ulos. Pimeys ympäröi minut. Kaikkialla oli hassuja valoja, ihmisiä ja kovaa meteliä. Maan päällähän oli ihan erilaista kuin taivaassa. Huomasin pitäväni maasta yhä enemmän. Luokseni asteli mies valko-mustassa puvussa, huomasin kauheat isot kultakorut ja pikkusikarin. Mies lausahti minulle:
- Mikä pikku enkeli tänne tupsahti, taidat olla avun tarpeessa.
Päättelin että tässä on opasenkeli. Minulle oli kerrottu että enkeli Mikael oli sulautunut maan väestöön täydellisesti. Vastasin miehelle hymyillen:
- Voi kyllä, tarvitsen apua! Ja luulen että olet se jota etsin, se joka opastaa ja auttaa minua!
Mies hymyili ja lähti opastaa minua kertoen samalla missä olimme. Hän tervehti vastaan tulevia ihmisiä, suurin osa oli naisia joilla oli pienet mekot ja paljon väriä naamassa. Mies vei minut suureen taloon ja siellä olevaan pieneen huoneeseen jossa oli ennestään kolme naista. Mies puhui naisille ja viittasi minut istumaan sohvalle.
- Pikku enkelini, saitte uuden ystävän. Yrittäkääpä keksiä pikkuiselle uusi asuste ja ottakaa selville hänen nimensä.
Kuiskasin olevani nimeltäni Gabriella, jolle naiset nauroivat. Yksi heistä käveli suuren kaapin luo ja heitti minulle vaatteet sieltä. Pienen hameen ja paidan jossa ei ollut hihoja ja korkea korkoiset saappaat. Riisuin valkoisen mekkoni ja puin jännityksen vallassa vaatteet päälleni. Arvelin että tämä on maan tapa enkä sanonut sanaakaan. Katsahdin vanhaan peiliin ja järkytyin. Pieni enkeli oli poissa ja tilalle oli tullut jotain aivan erilaista. Tahtomatta pieni kyynel karkasi silmäkulmasta.
- No no pieni enkeli Gabriella… Olet todella seksikäs ja varmasti joka mies rakastuu sinuun ja tahtoo sinut, mies selitti ja silitti selkääni.
Muistin tehtäväni, olin etsimässä miestä joka rakastuisi minuun. Jos se vaatisi tämän olin valmis pukeutumaan näihin vaatteisiin. Naiset taluttivat minut kadulle ja selittivät hintoja. Katsahdin kummissani.
- Hintoja? Maksaako rakkaus täällä vai? Ei minulla ole yhtään rahaa…Tämä ei siis taida onnistua, Nyyhkin kauhuissani naisille.
- Kulta pieni, me ei makseta vaan meille maksetaan. Annamme niille mitä ne haluavat ja he antavat rahaa meille, Vanhin naisista selitti nauraen.
- Mitä ne ovat ja mitä ne haluavat? Ei minulla taida olla mitään haluttavaa? Kyselin kauhuissani.
- Voi voi…Ne ovat MIEHIÄ ja ne tahtovat tätä… Nuorin naisista sanoi ja taputti minua takapuolelle.
Kauhistuin, sillä tajusin mihin olin joutunut.. Olinhan minäkin kuullut pahamaineisista naisista vaikka olinkin vain pieni enkeli. Nyt olin yksi niistä. Päätin lähteä pois ja äkkiä. Sopotin naisille jotain ja lähdin juoksemaan katsomatta taakseni. Olin varma siitä että tapaamani mies ei ollut Mikael enkeli.
Juostessa olin päätynyt pieneen puistoon. Istahdin penkille itkemään. Hetken kuluttua viereeni istahti taas mies. Hän hymyili minulle hampaatonta hymyään:
- Mitä pieni enkeli istuu täällä yksin? Olenkin etsinyt tuollaista pikku enkeli jo kauan…
Olin varma että nyt olen tavannut Mikael enkelin. Hymyilin hampaattomalle miehelle ja pyysin apua koska oli eksyksissä. Mies nousi ja tarttui käteeni ja käski seurata. Käveli miehen perässä. Saavuimme syrjäiselle kadulle missä oli lisää saman näköisiä hampaattomia, likaisia naisia ja miehiä. Päättelin että tänne oli kaikki enkelit päätyneet. Mies vei minut palavan roskakorin viereen ja tarjosi pulloa. Huomasin olevani todella janoinen ja otin kunnon hörpyn. Juoma poltti suussani, mutta nielaisin kunnolla. Ympärillä olevat ihmiset nauroivat minulle ja tarjosivat lisää juotavaa. Kaikissa pulloissa oli samaa tulista juomaa. Pian huomasin maailman pyörivän ja jalkani tuntuivat huteroilta. Istahdin likaisen peiton päälle ja nojasin seinään ja huomasin olevani väsynyt. Nukahdin oudossa maailmassa, outojen enkeleiden ympäröimänä.
Heräsin kipeään töytäykseen. Avasin silmäni ja huomaisin tuijottavani sinipukuista miestä. Mies potki minua ja huusi jotain. Kesti hetken ennen kuin muistin missä olin ja sain selvän miehen huudosta.
- Hei täällä kaiken maailman katujen enkelit saa nukkua! Nyt lähdet mukaani!
Huomasin olevani yksin kadulla, muut olivat poissa. Päättelin että eilinen mies ei ollutkaan ollut Mikael. Mutta tämä voisi ollakin. Ainakin se on viemässä minua jonnekin.
Mies laittoi minut autoon ja vei ison talon eteen ja talutti minut jonkinlaiseen toimistoon. Pöydän takana istui nainen joka alkoi kysellä minulta kaikenlaista.
- Nimi? Ikä? Ammatti?
- Hei olen Gabriella, 18 vuotta ja olen ammatiltani enkeli.
Nainen pudisteli päätänsä ja sanoi jotain pilviveikoista. Ajattelin tämän olevan jonkinasteinen enkelien valmennus paikka. Hymyilin naiselle joka käski minun seurata häntä. Jouduin harmaaseen kivihuoneeseen jossa oli kalterit ja penkeillä istui pari naista. Nainen sulki kalteri oven ja lähti kävelemään pois. Tajusin olleeni jälleen kerran väärässä. Tämä ei ollut enkeleiden paikka eikä sinipukuinen mies ollut Mikael. Itkin ja istahdin penkille. Tahdoin takaisin taivaaseen, siskojen luokse. Ei maassa ollutkaan niin hienoa mitä kuvittelin. Ja missä on Mikael?
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen minut päästettiin pois. Astuin ovista ulos ja huomasin että aamu oli valjennut. En tiennyt mitä tehdä. Kävelin ympäriinsä, näin paljon ihmisiä mutta kaikki kiersivät minut kaukaa ja kukaan ei hymyillyt minulle. Kukaan ei siis ollut Mikael.
Kävelin ympäriinsä kunnes pimeä saapui. Huomasin kirkkaat valot ja kuulin musiikkia yhdestä talosta. Suuntasin kulkuni kohti taloa. Samaan taloon oli menossa paljon nuoria kauniita ihmisiä ja ajattelin täältä löytäväni rakkauden. Kova jumputus täytti tajuntani ja huomasin alkavani tanssiin. Kaksi nuorta miestä saapui luokseni ja alkoivat tanssia kanssani. Toinen miehistä tuli lähelleni ja tarttui vyötäisiltäni kuiskaten samalla korvaani:
- Tällaista enkeliä olenkin etsinyt. Tuletko kanssani rakkaani, lennetään yhdessä
Hänen oli pakko olla Mikael ja samalla etsimäni rakkaus. Seurasin nuorta miestä. Hän vei minut pieneen huoneeseen. Istahdin tuolille ja katselin kiinnostuneena samalla mitä mies puuhaili. Hän otti taskustaan valkoista jauhetta ja lusikan ja jonkun laitteen mistä tuli tulta. Valkoinen jauhe suli lusikassa, kirkkaan nesteen hän ujutti jonkinlaiseen pumppuun minkä päässä oli terävä neula. Ajattelin että mies on takuulla sairas ja tämä on hänen lääkettään.
- Otas tuosta kulta niin lennetään yhdessä auringon laskuun, mies sanoi ja tarttui käteeni. Hän työnsi neulan käsivarteeni ja tunsin kuinka aine valui suoneeni. Vähään aikaan en tuntenut mitään, mutta sitten minut valtasi valtaisa onnen tunne. Olin onnellinen ja surullinen samaan aikaan ja tuntui kuin olisin leijunut. Katsoin miestä ja hymyilin. Mies hymyili takaisin samalla hän asteli luokseni ja tarttui kasvoihini ja suuteli minua. Miehen kädet vaelteli vartalollani ja riisuivat minua. Saman tien pimeys valtasi minut ja putosin mustaan aukkoon.
Heräsin kamalaan päänsärkyyn ja huonoon oloon. Olin yksin likaisessa huoneessa. Makasin lattialla alasti ja huomasin itkeväni. Vartaloni oli mustia jälkiä täynnä ja käsitapeissa paljon pieniä reikiä. En muistanut mitään. Kun katselin ympärilleni huoneessa huomasin sen olevan eri kuin se mihin olin illalla mennyt. Yhtäkkiä ovi aukesi ja mies asteli sisään.
- Jaahas sitä ollaan herätty, saisit kuule mennä töihin että saataisiin lisää kamaa. Kaikki kama meni tämän viikon aikana mies kähisi ja joi tölkistä.
Kauhistuin, ei ollutkaan seuraava aamu vaan oli mennyt viikko. Viikko josta en muistanut mitään. Nousin ja puin vaatteeni päälleni ja ryntäsin ovesta ulos. Kirkkaus ympäröi minut ja viilsi kuin terä.
Juoksin jälleen kerran katsomatta taakseni. Ei tuokaan mies ollut Mikael-enkeli.
Huomasin rakennuksen minkä katolla oli risti. Ajattelin että Mikael voisi olla siellä. Tai siellä on muita enkeleitä jotka auttaisivat minut kotiin. Juoksin rakennuksen sisälle ja istuin penkille ja rukoilin.
Havahduin miehen huutoon:
- Pois, sinä likainen nainen. Ei tänne tarvita tuommoisia huonomaineisia naisia, tuollaisia narkkareita!!!
Mies huusi, pelästyin ja sopersin hädissäni olevani enkeli Gabriella. Mies suuttui entistä enemmän ja heitti minut rakennuksesta ulos.
Itkien juoksin ja päädyin jälleen pieneen puistoon. Penkillä istuessani mietin että kuinka pääsisin takaisin taivaaseen. Olin pettynyt maahan ja sen pahuuteen. Pelästyin kun viereeni istahti nuori mies. siirryin kauemmaksi miehestä. Mies katsoi kummissaan minua:
- Mitä pieni enkeli pelkää? Onko maailma paha paikka vai? Taidat kaiken lisäksi palella.. Tässä takki ole hyvä… Mies puki takkinsa päälleni. Pelkäsin yhä häntä. Hänkään ei varmasti ollut Mikael. Tarkastelin miestä. Hän oli musta hiuksine ja musta silmänen. Pitkä ja laiha. Ja kaunis karulla tavalla. Ei samalla tavalla kaunis kuin enkeli pojat olivat. Miehessä oli jotain pelottavaa ja synkkää.
- Älä pelkää, en minä syö sinua. Nimeni Deamon. Olen ensikertaa täällä kuten taidat olla sinäkin, enkeliseni, mies puheli minulle.
- En taida olla enää enkeli.. Ja olen ensikertaa maassa ja tahdon nyt takaisin kotiin. Mutta en taida päästä takaisin sopertelin Deamonille.
- Kyllä sinut takaisin otetaan.. Saat siipesi ja sädekehäsi takaisin. Taivaasta löydät rakkauden jonka kanssa elät yhdessä kauniina enkeleinä ja kirmaatte kukkakedolla ja teette liudan pieniä enkeli lapsukaisia, pieniä höyhen kasoja.
- Kuinka sinä tiedät minun olevan enkeli? Ihmettelin Deamonille ja yritin samalla miettiä että kuka hän on. Saanko minä viedä hänet taivaaseen ja tehdä hänestä enkelin.
- On oikeastaan sinun vastakohtasi. Olen piru! Tulin tänne etsimään itselleni naista jonka voisin viedä manalaan luokseni elämään kanssani. Mutta kohtasin maan kamalan puolen. Jouduin kokemaan kaikkein kauheimpia asioita. Ja nyt kohtasin sinut. Kauniin enkelin. Langenneen enkelin. Jota en koskaan saa itselleni, Deamon selitti katsellen kaukaisuuteen.
Huomasin itkeväni, oli huomaamatta rakastunut vieraaseen otukseen, Manalasta tulevaan piruun. Ainoaan asiaan mihin pieni enkeli ei saisi rakastua. Deamon katsoi minuun ja hänkin itki. Tartuimme toisiamme käsistä ja suutelimme. Avatessani silmäni huomasin Deamonin kävelevän pois luotani, iäksi.
Pieni enkeli koki väärän maailman, väärät kokemukset ja rakastui väärään.
Juoksin Deamonin perään :
- Ota minut mukaasi! Jätän enkelinä olon ja tulen kanssasi Manalaan. Minne vain kunhan saan olla ikuisesti kanssasi! Nyyhkin Deamonille
- Voi rakas pieni enkelini, tyhmä semmoinen. Et kestäisi Manalaa. Tahdon olla kanssasi ja rakastaa sinua mutta olemme eri maailmoista. Ei se toimisi. Nyt pieni lähde taivaaseen takaisin olet kokenut maailman. Olet kokenut rakkauden ja menettämisen. Olet löytänyt tiesi kuten minäkin….
Tämän sanottuaan Deamon lähti luotani. Ja minä toivoin pääseväni kotiin ja niin tapahtuikin. Taivaassa neuvosto katsoi minun kokeneen liian rankan kokemuksen että olin liannut sädekehäni. Minut lähetettiin takaisin maan päälle kärsimään. Kärsin joka päivä yksinäisyydestä ja ikävästä. Kaipasin Deamonia kaunista petoa jonka rakkaus oli hellää..
Ehkä jonakin päivänä jätän pahan maailman, yksinäiset lennot valkoisen jauhon kanssa ja kohtaan taas rakkaani……
Made by :Luna*Lambino
Vastaukset 1
Vanhimmat
vanha tarina vähän muunneltuna.
Enpä oikeen perustanut tuosta tarinasta et ollut kirjoittanut mukaansatempaavasti ja teksti oli kömpelöä ja töksähtelevää.
Eniten hämäs se,että tuosta aiheesta on kirjoitettu ennenkin ja tehty elokuvia.