Voisko joku paikkakuntalainen kertoa et missä Hämeenlinnassa on hautausmaa tai maat? En ole paikkakuntalainen,enkä tunne Hämeenlinnaa juuri ollenkaan. Lapsuuden ystäväni on saatettu sinne lepoon ja haluaisin käydä muistamassa häntä.
Heippa!
Juskaliini
4969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vaikken paikkakuntalainen olekaan. Kun saavut kaupunkiin, seuraamalla punaisia ristejä löydät keskussairaalan. Jos tulet keskustasta päin, noin 2 km sieltä saavut isolle mäelle, sen laella oikealla on Ahveniston hautausmaa. Jos tulet toisesta suunnasta, sairaala jää vasemmalle ja sen mäen lähes laella käännyt vasemmalle.
Toinen on Ahveniston hautausmaalta lähtiessä oikealle kääntyen. Ajat sairaalan ohi ja sitä samaa tietä kaartaen oikealle. Joku pikkulampare näkyy oikealla ja vähän ajan kuluttua vasemmalla näkyy Vuorentaan hautausmaa.
Itse lähetin sähköpostia seurakunnan sivujen kautta ja kysyin, missä ystäväni lepää. Sain sieltä vastauksen. Kannattaisi kysyä ensin sieltä, ettei tarvitse kaikkia maita kiertää, sillä niitä riittää!
Näköjään on myös Vanajan hautausmaa. Siitä en tiennytkään. Tässä seurakunnan sivut.
http://www.hameenlinna-evl.fi/portal/kirkot_ja_toimitilat/hautausmaat/
Kiitos tiedosta. Itse en olisi älynnyt laittaa seurakunnalle viestiä. Enkeleitä sinulle!
Kaupungin keskustassa on vsnha hautausmaa. Nainen salli koiransa sontia haudan päälle. Sain närkästyneen vastauksen kun sanoin että aika törkeetä. Koira oppii tekemään tarpeensa samaan paikkaan mutta joku laki koiranomistajille