Brasiliaan

Millaisia kokemuksia Rio de J.-Manaus-Sao Paolo reissusta?
3883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei mitään. Ei niissä suomalaiset käy. Saatikka suomi24-käyttäjät.

Äänestä

Olen asunut Riossa jonkin aikaa ja mielestäni se on upea kaupunki. Eikä se ole upea pelkästään minun mielestäni, vaan kyllä Rioa rankataan joskus jopa maailman kauneimmaksi kaupungiksi ihan muiltakin tahoilta.

Ensinnäkin paikalliset ovat ystävällisiä, iloisia ja auttavaisia. Latinomeininkiin tietenkin kuuluu se, että asiat hoidetaan pienellä viiveellä, eli amanhã :) Tuskin se kuitenkaan ketään lomalaista haittaa.

Espanjaa tai portugalia olisi hyvä osata hieman, koska englannilla ei yksinkertaisesti tahdo pärjätä. Ei ainakaan silloin, jos matkustaa jonnekin muualle kuin turistipaikkoihin.

Itse en lähtisi Rioon karnevaalien aikaan. Kaupunki muuttaa silloin ilmettään niin paljon, että todellinen Rio jää näkemättä. Ei Riossa sambaa joka päivä kaduilla tanssita :) Myös hinnat nousevat ja kaupungista tulee turistillekin kallis paikka.

Keltakuumerokotus kannattaa ottaa mikäli suuntaa Amazonille. Ainakin Rion lentokentällä rokotustodistusta saatetaan kysyäkin, joten parempi hoitaa asia jo ennen reissua kuntoon.

Manauksesta ja São Paulosta en osaa kertoa mitään, olen ollut vain Rio de Janeirossa. Mutta Rioa voin kyllä suositella lämpimästi!

Äänestä
  • Mä olen aina halunnut mennä Rio de Janeiroon,tuo kirjotus kuulosti niin hyvältä... Vitsi jos joskus pääsisi sinne :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntematon kirjoitti:

Millaisia kokemuksia Rio de J.-Manaus-Sao Paolo reissusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu