Olipa kerran

tyhmä asiakas.

Tämä on opettavainen tarina IT alasta ja täysin tosi.

Asiakkaan päässä johtohenkilönä oli meidän suuntaan mitään tekniikasta ymmärtämätön kaupallisen alan henkilö.

Olimme sopineet tuottaa erään palvelun heille, kuitenkin eräästä asiasta asiakas alkoi raivoamaan minulle, koska en luvannut asiaa, jota en millään tietämyksellä pystyisi edes lupaamaan.

Myöskään alihankkijamme ei luvannut yhtään mitään, joten painostimme tavalliseen tapaan alihankkijaamme lupaamaan ko. asian. Siispä alihankkijamme halusi tehdä ylimääräisen työvaiheen asian testaamiseksi, tästä ei kuitenkaan päästäisi täyteen selvyyteen asiasta, selitimme tämän asiakkaallemme ja hän otti lisäkulut innolla vastaan, hän myöskin ymmärsi, ettei päästäisi täyteen varmuuteen asiasta.

...Joten asiakas maksoi iloisesti kulut jotka todistivat "ei yhtään mitään".

Niimpä koitti päivä jolloin palvelu tuotettiin ja ongelmiahan siitä seurasi.
Tässä vaiheessa asiakkaallekkin selvisi tekniikan ihmeellinen maailma, sen jälkeen kun oli kyseenalaistanut minun osaamiseni ja sehän vasta kyseenalaista onkin kyseenalaistaa asiakkaan osaaminen eikö?

Jos olisinkin asiakkaalle luvannut, että kaikki on ok olisi firmamme varmaan oikeudessa nyt selvittelemässä asiaa.

Tarinan opetus : Teit ihan mitä vaan aina tulee huutoa, henkilöiltä joilla ei ole harmainta aavistustakaan asioista.
4680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mikään ei ole mahdotonta. Jotkut hommat vain vievät enemmän aikaa.

Äänestä
  • kunhan testaus suoritetaan päiväntasaajalla ja maapallon pyörimisnopeutta on ensin hieman kiihdytetty...

    Tosin testistä seuraavia sivuvaikutuksia, eikä niiden eliminoinnin kokonaiskustannuksia ole vielä selvitetty, mutta asiakashan sen maksaa eikös juu....

    Äänestä

Feedbäckiä tulee ihan kiitettävästi henkilöiltä, joiden kompetenssi on huonompi kuin sinulla.

Feedbäckin antaja päättää ensin alitajuisesti millaista feedbäckiä hän antaa ja keksii sitten sopivat selitykset.

Näin ollen, kaikkien palautejärjestelmien tarkoituksena on kannustaa sinut etsimään sellainen palautejärjestelmä, joka arvioi sinua positiivisesti.

Poliittisesti orientoitunut yksilö taasen manipuloi palautejärjestelmän arvioimaan itseään positiivisesti.

"Jos olisinkin asiakkaalle luvannut, että kaikki on ok olisi firmamme varmaan oikeudessa nyt selvittelemässä asiaa. "

Kyllä. Kerran kävi niin, että sanoin markkinoinnin pellelle Italiaan: "Voi se toimiakin". Markkinoinnin pelle kaunisteli viestin, ilmeisesti tahallaan, asiakkaalle: "Toimii varmasti". Sen jälkeen toimiston vakipaskiaiset tulivat tiukkaamaan minulta, miksi minä moista olen mennyt lupaamaan.

Äänestä
  • todellista kehitystä.

    Kuvittele, jos kaikki saamasi palaute olisi vain positiivista - et koskaan korjaisi toimintatapojasi, vaan tekisit asiat edelleen päin p:tä, koska oma positiivinen palautejärjestelmäsi jättäisi osan todellisesta informaatiosta pois, ja palaute siten vääristyisi.

    Ovatko poliittiset positiiviset palautejärjestelmät sitten floppeja jo syntyessään - onkin jo toinen juttu. Poliitikko voidaan manipuloida luulemaan palautetta positiiviseksi ja puhumaan siten itsensä pussiin - antamatta varsinaista negatiivista palautetta ja näin poliittinen järjestelmä korjaa itse itseään.

    Täytyy myöntää, että ihan helppoa poliitikon ympäripuhuminen ei ole näin amatöörille ainakaan, varsinkin kun ajattelee niitä taustaryhmiä, jotka poliitikon tukena on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IT hemmo kirjoitti:

tyhmä asiakas.

Tämä on opettavainen tarina IT alasta ja täysin tosi.

Asiakkaan päässä johtohenkilönä oli meidän suuntaan mitään tekniikasta ymmärtämätön kaupallisen alan henkilö.

Olimme sopineet tuottaa erään palvelun heille, kuitenkin eräästä asiasta asiakas alkoi raivoamaan minulle, koska en luvannut asiaa, jota en millään tietämyksellä pystyisi edes lupaamaan.

Myöskään alihankkijamme ei luvannut yhtään mitään, joten painostimme tavalliseen tapaan alihankkijaamme lupaamaan ko. asian. Siispä alihankkijamme halusi tehdä ylimääräisen työvaiheen asian testaamiseksi, tästä ei kuitenkaan päästäisi täyteen selvyyteen asiasta, selitimme tämän asiakkaallemme ja hän otti lisäkulut innolla vastaan, hän myöskin ymmärsi, ettei päästäisi täyteen varmuuteen asiasta.

...Joten asiakas maksoi iloisesti kulut jotka todistivat "ei yhtään mitään".

Niimpä koitti päivä jolloin palvelu tuotettiin ja ongelmiahan siitä seurasi.
Tässä vaiheessa asiakkaallekkin selvisi tekniikan ihmeellinen maailma, sen jälkeen kun oli kyseenalaistanut minun osaamiseni ja sehän vasta kyseenalaista onkin kyseenalaistaa asiakkaan osaaminen eikö?

Jos olisinkin asiakkaalle luvannut, että kaikki on ok olisi firmamme varmaan oikeudessa nyt selvittelemässä asiaa.

Tarinan opetus : Teit ihan mitä vaan aina tulee huutoa, henkilöiltä joilla ei ole harmainta aavistustakaan asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu