Juutalaiset murhaavat tuhansia ihmisiä(siviilejä) joukossa myös suomalainen,Mitä tekee Suomi?no tietenkin maksaa ensialkuun 44 miljoonaa euroa jälkihoidosta,lisälaskua tulee jatkossa kun piikki on auki.
Juutalaiset
yehedi
1180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisi odottanut että Suomen valtio olisi jättänyt virallisen ja kovaäänisen protestin Israelin tapettua ilmeisen tahallaan suomalaisen nuoren miehen, joka oli kansainvälisessä tehtävässä, joka on määritelty rauhanomaiseksi?
Pikku suomalaiset ovat kuitenkin kiltisti pyytäneet että asiaa selvitetään.
Suomalaistan pikkupyyntö on hautaantunut jo pommitusten tomuun.