Olen useasti eri foorumeilla saanut nimityksen "trendihomo" (myös tekstiilihinttaria on käytetty). Olen myös huomannut, että tällä palstalla sellaisista ei näemmä juuri pidetä. Ja naispuoliset vierailijatkaan eivät täällä lukijoiden mielestä saa näemmä sanoa mielipiteitään.
Sanon kuitenkin suoraan näin ihan trendifoobikoiden palstalla, että minä PIDÄN trendihomona olemisesta. Kyllä. Minulla on silkkipaita, kaulakoru, nahkakengät, olen lähestulkoon täysin kasvissyöjä, kampaus sellainen peroksidihyppyri, jota harva heteromies pitäisi, simpukka-mallinen krominen kännykkä ja paljon naispuolisia kavereita, joiden kanssa käyn juomassa drinksuja ja aerobicissa ja minusta on kivaa juuri se, että voin vertailla ohikulkevien poikien ulkonäköä heidän kanssaan. Ja banaaninväriseen rantakirppuuni sain juuri tungettua stereot, että voin kuunnella niistä sitä hinttimäistä teknopoppia. Karvat poistatan selästä kosmetologilla, pidän solariumista ja shoppailusta, varsinkin aurinkolaseja voin valkata tunnin ajan. Ja luen parturissa aina Demiä ja Cosmopolitania. Melkein kaikki pintaliitäjän stereotypiat kuvaavat minua.
En tiedä kuinka monta kertaa olen kuullut, kuinka ällöttävä minä ja minunlaiseni ovat, mutta en ota vakavasti kritiikkiä sellaisilta, joiden mielestä sellaiset homot olisivat jotenkin parempia, jotka täällä tuntuvat innostuvan 70-vuotiaista papparaisista tai 16-vuotiaista lapsosista ja anaalihuuhteluista tai kumiasusteista tai muuten ovat hirveässä masennuksessa koko ajan ja kertovat, kuinka kurjaa on olla homo. Ja että miehen pitää näyttää "mieheltä", joka tarkoittaa isoa, plösöä ja karvaista punaniskaa.
Eli tiivistettynä, olen trendihomo ja siitä ylpeä ja tekisi mieleni sanoa, että haluasin eri pride-kulkueen kuin teillä "trendifoobikoilla". Täällä keskustelemisesta en muuten juuri pidä, tyttöjen foorumeilla on kivempaa.
Olen puhunut ja mieltäni keventänyt. Kiitos, jos jaksoit purkauksenomaisen julistukseni lukea. Olen jo pitkään halunnut postata tämän mielipiteeni, joka luultavasti haukutaan pystyyn, leimataan naurettavaksi ja/tai provoksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tiedan,Tommy Hilfiger ja J.P Gaultier vaatteita,Vesipullo,Lippalm,Eyeliner,Pager,Cellphone,Sunglasses,hyva tuoksu ,Earing,Nipplering,Exotic Martini's.
Olet taydellinen.
worlds for me please. Oma ongelmani sinunkaltaisten ihmisten kanssa on että monet trendi-ihmiset ovat hyvin pinnallisia ja luokittelevat toiset, varsinkin rumemmat, varsin äkkiä rupusakiksi. Sitten niitä katsellaan pitkin nenää kun kaupungilla niitä näkee jne. En minä niinkään ole siitä teidän ulkonäöstä tai trendiseurannastanne kiinostunut, tai siitä näppylöitä saa. Ikävä ihminen on vain ikävä.
Vaan eipä tuo vastapuolikaan kyllä ihmeemmin kiinnosta jos kyseessä on joku paskaisissa housuissa vanhalle viinalle haiseva perusduunari joka ei saa edes hiuksiaan pestyä.
Jos jotain olisi hakusessa niin kuntourheilusta pitävä, uskollinen, tupakoimaton, kiltti, normaalivartaloinen, tatuoimaton ei-sänkipää jolla ei ole erikoista halua istua jatkuvasti baarissa. Normaali mies joka vähän katsoo mitä päällensä vetää, esimerkiksi vaikka ihan normaaleja perusvaatteita. Jotain nahkatakkia mikä istuu hänelle, farkkuja, suoria housuja tms. Siihen kun vielä päälle vähän pidemmät hiukset joihin voisi kätensä upottaa niin olisin myytyä miestä.
Valitettavasti valtaosa miehistä jakautuu juuri trendityyppeihin neiteihin, tai sitten linnakundien näköisiin skineihin. Keskitietä kulkevat tuntuvat olevan harvassa.
Mua ei tippaakaan haittaa jos joku haluaa pukeutua trendikkäästi ja pitää itsestään huolta normaalia enemmän. Mua haittaa toi asenne joka paistaa tekstistä selkeästi.
"joka tarkoittaa isoa, plösöä ja karvaista punaniskaa"
"että haluasin eri pride-kulkueen kuin teillä "trendifoobikoilla""
Vittu mitä kapeakatseisuutta. Tai niinhän se metsä vastaa mitä sinne huutaa, mutta oletko ajatellut että korjaisit omaa asennetta ymmärtäiväisemmäks sen sijaan että tulet purkautumaan tänne ja kertomaan että olet ylpeä itsestäsi ja itsekeskeisyydestäsi?
En halua haukkua tekstiäsi ja sen sisältö sinänsä, koska olet selvästi joutunut kestämään sisällönmukaista piruilua näiltä trendihomojen vihaajilta. Mutta mitäpä jos antaisit kaikkien kukkien kukkia? Se nyt on selvää että ei tartte ruveta ihailemaan jotain mistä oikeasti ei tykkää. Mun lempiväri on sininen koska se vaan on kiva ja en todellakaan rupea haukkumaan muita jotka ei pidä siitä.
Mun mielestä se on mahtavaa että pystyt olemaan ylpeä trendikkyydestäsi ja tavoistasi, mutta turha itkeä niistä joka ei tykkää aerobicistä tai karvattomista miehistä. Sillä et saavuta mitään! Ja toivottavasti et ole kovin ylpeä asenteestasi elämää ja muita kohtaan.
Jospa ei lähdettäisi tuomitsemaan ketjun aloittajaa hänen kirjoitustensa perusteella. Hän itse kertoi, että on halunnut postata kirjoituksensa jo kauan aikaa.
Kannattaisi kuitenkin muistaa että pidemmän päälle, suhteeseen mentäessä, erityisen tärkeää on se millainen ihminen on sisältä. Komea olemus totta vie vetoaa aika moneen, mutta itse olen omassa elämässäni huomannut että kyllä tärkeämpää ovat sisäiset arvot ja asenteet.
Olin varautunut henkisesti todella tulikivenkatkuiseen vastausryöppyyn. Leukani loksahti miltei lattialle, kun sainkin normaalia palautetta. Ennenlukematonta tällä palstalla.
Nyt sain ainakin selville, mistä se trendifoobisuus näyttäisi johtuvan. Ihme että en ole aiemmin sitä osannut ajatella. Trendifoobikoiden mielestä trendihomo on siis aina ylimielinen. Tämän taitaa olla jotain sitä tyypillistä suomalaista vaatimattomuuden ja kateuden risteymää, naapurilla on uusi BMW Z4, hän on siis nirppanokka.
En pitäisi itseäni ylimielisenä... Noh, sanonpa vain että jos kaikki vihamieheni, jotka minut tuntevat, saisivat listata 10 epämiellyttävää luonteenpiirrettä minussa, yksikään ei sanoisi nirppanokka tai ylimielinen. Eikä kapeakatseinen.
Kiltteyttä myös korostettiin. Minusta on sanottu kyllä, että olen liian kiltti (johtuen lähinnä siitä, että tarjoan herkästi juomat jopa puolitutuille baarissa). En osaa sanoa, olenko vai en, mutta en ainakaan äkkiseltään muista päivää, jolloin esimerkiksi EN olisi halannut jonkun kanssa. Kyllä, jopa sellaista vanhempaa rouvaa, jolla oli hyvin epämuodikkaat vaatteet ja hiuksetkin kovin huonosti hoidetut. Kertoi, kuinka hyvä kuuntelija minä olen.
Noh, yritän tarkkailla käytöstäni jatkossa. Siltä varalta, etten esiinny nirppanokkana. Sille en voi mitään, jos minut sellaiseksi ulkonäön vuoksi leimataan.
Tästä toisesta viestistä saa taas ihan erilaisen kuvan sinusta, vai onko kyseessä itsekriittisyyden löysyys?
Pahoittelen, jos viestini meni ihan metsään. Se nyt vaan on niin näin nettikeskustelujen perusteella, että toisesta saa juuri sen kuvan mitä hän kirjottaa eikä muuta. En todellakaan ajattele että olet ylimielinen, koska olet trendikäs. Sen jo mainitsinkin, että hyvä kun pystyt olemaan ylpeä ja tyytyväinen tavoistasi. Kommentoin viestisi antamaa sanomaa. Juurikin nämä kohdat kuten "miehekkäiden homojen tuomitseminen" ja "trendikkäille oma pride-kiertue" pistivät silmään eikä tuo trendikkyys. Näistä minä sinut tuomitsin enkä trendikkyydestäsi.
Sori vaan jos aiheutin pahaa aiheetta.
On hyviakin ihmisia viela jaljella. Miksi kirjoitit,halusitko pahaa tulostetta? Ole vain omasi se ei pitaisi ketaan haittaa. Voi olla taalla atlantin takana vahan vapaampaa asiat. Kukaan ei puutu toisten persoonaan vaan mielessaan eivat hyvaksy tai mielellaan hyvaksyy ja myos antaa hyvaa kommenttia henkilolle.
Ja mitäs trendikästä sinussa on kuvauksesi perusteella? Junttimaiselta tyylisi lähinnä kuulostaa! Sen paljastaa jo se, että hehkutat itseäsi trendihinttinä.
Purkaus vastaanotettu :D Minulla ei ole mitään trendihomoja vastaan, mutta taidankin olla siitä outo suomalainen, että minua ei kiinnosta pätkän vertaa muiden elämä, niin kauan, kun se ei ole pois minulta. Eli siitä vaan: jos trendeily kiinnostaa, go for it!
Btw. en muuten jaksa uskoa, että se kielteinen palaute olisi tullut homoilta. Tästä homopalstasta on kehkeytynyt tussunkipeiden teinipoikien hiekkalaatikko. Purkavat täällä seksuaalista ahdistustaan.
- totean vaan että sanoitpa naulan kantaan eli osuvasti. Suurin osa täällä heiluneista tyypeistä ei todellakaan ole ollut homo- tai bi-kansaa vaan (homofobisia?) omaa seksuaalisuuttaan ( epävarmuudessaan) korostavia heteronalkuja ( tai loppuja?)
hyvää ruska-aikaa kaikille !
t. pohjosen mies
sullekkin...Tosin edustat juuri sellaista homoa jota en kovinkaan vakavasti harkitsisi esim.pidempiaikaiseksi kumppaniksi.
Edustat kaikkea sitä mikä on mulle melkolailla turn off...
Enkä tod. ole karvaselkäinen läski punaniskajuntti.
Mut onnea ulkoa opettelemallesi "persoonalle";)