Aamulla kahdeksan aikoihin Puistokadulla käveli tumman ruskea isohko kissa, jolla oli mielestäni panta. Keskuskentän suunnalta tuli nuori jätkä motocross-tyyppisellä mopolla eikä väistänyt kissaa kun se lähti ylittämään tietä. Näytti siltä, että mopoilija osui kissaan, mutta kissa pakeni nopeasti autojen alle. En nähnyt sitä enää. En tiedä loukkaantuiko kissa, mutta julmaksi tämä maailma on mennyt. Tilanteessa olisi hyvin ehtinyt hidastaa nopeutta ja yrittää väistää. Vai oliko tässä sitten kyse näyttämisen halusta, koska mopoilijan takana ajoi vielä kaksi muuta mopoa. Lienevätkö olleet tuttuja keskenään.. Mutta pahalta se aina tuntuu kun näkee miten pienet ja viattomat saa kärsiä. Pitäkää ihmiset kissoistanne huolta! Taluttakaa vaikka hihnassa ennemmin kuin annatte olla vapaana varsinkin kaupunkialueella.
Kissan "yliajo" Puistokadulla
jalankulkija
161894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Yksi kissani hyppäsi auton renkaan alle viime toukokuussa, onneksi kuoli heti ja tiedän että se oli vahinko. Mutta vituttaa ku meinas tulla taistelu yhden pariskunnan kanssa että onko se meidän vai heidän kissa, kun he olivat sitä vuoden ruokkineet. Se kissa oli meillä yli 4 vuotta!!
mulle on käynyt niin että kissa oli meillä 3 vuotta todella ihmis rakas.leikattu ja huolehdittu rokotukset ym.yritin aluksi sisäkissaa tehdä siitä mutta huonoin tuloksin.kissa oli kova kulkemaan kylläkin omassa piha piirissä se aina ite vonkus pihalle.sitten yks kaunis päivä tuli kirje postiluukusta nimettömänä että huolehdin huonosti kissastani että se on aina nälissään ja kylmissään...joopa joo,vein herneet nenään todella pahasti ja kiersin kaikki lähi talot kirjeen kans muttei kukaan myöntäny sitä että ois kirjottanu.pointti on se että kissathan on ovelia ja jos ruokaa on tarjolla niin varmasti käy toisenki kerran,sitte luullaan ettei niitä hoideta eikä anneta kotona ruokaa.onhan niitä oikeestikkin kulkukissoja ja jotku jättää heitteille en sitä sano mutta kyllä ne yleensä erottaa todellakin mitkä on kulkukissoja.
Pitämään kissan näköetäisyydellä.
Turha siinä on selitellä jos kissa on heitteillä ja näin ollen olet huono eläimen pitäjä.
Laki se on maikilla sama.
ei ole heitteille jättöä prkl sano laki mitä sano jos huolehdit kissasta ja vaikka se ulkona kulkeekin.tai sitte on väärä sana valinta heitteille jättö!!!on saatana aivan 2 eri asiaa huolehtia kissasta tai sitten EI!jos muuten huolehtii ja kissa nyt sattuu ulkona käymään niin ei se nyt susta eläinrääkkääjää tee PISTE.
laki on maikilla sama niin joo ei oo kukaan muuta väittänytkään etteikö olis
kissat kiinni ni ei näin tapahdu.
Sellainen ns ihminen, joka tahallaan tekee eläimelle kiusaa yms, on täysin tunteeton muullakin lailla. Kertoo paljon ihmisestä. Täysin sydämetön. Eli sellainen ihminen ei tunne empatiaa myöskään toisia ihmisiä kohtaan. Linnaan kaikki eläinrääkkäjät. Tuskin esim kissat tahallaan yrittää jäädä auton alle. Vahinkoja tietysti sattuu, harmi. Mutta jos tahallaan joku pojankoltiainen ajaa päälle, niin linnaan vaan. Vaikka ei se luonnetta varmasti muuta.
Otin tän teinin mopon rekkarin ylös kun parkkeerasi ajokkinsa Puistokadun päässä olevaan hiekkaparkkiin. Tekisi mieli puhkoa renkaat.......
Linnaan vaan kaikki renkaiden puhkojat, te päästätte renkaan sielun lentoon. MURHAAJAT
Ilmoitus vain esille rekisterinumeron kanssa.On koulussa länsipuistossa.Numero ja äkkiä tänne,!Käyn "haastattelemassa "kakaraa.
joutunut edesvastuuseen jos motoristille olisi tapahtunut jotain. Eipä siinä kissanomistajaa ois paljoa hymyilyttänyt jos tuo teini olisi loukkaantunut vakavasti. Muistakaa ettei kissaa saa pitää taajama-alueella irti, irti olevat kissat kannattaa ottaa kiinni ja toimittaa rankkurille.
Kissat pitää pitää kiinni. Ja luuletteko että joku tahallaan ajaa 2-pyöräsellä kissan päälle, miettikääpä miten voi käydä jos esim 50km/h vauhista eturengas stoppaa.
Hänen täytyy sitten olla todella huono kuski kun mopoilija osui kissaan keskellä tietä. Siinä oli siis ainakin kolmisen metriä tilaa menosuuntaan jalkakäytävän puolella. Ja hän olisi ehtinyt hidastaa, mutta vauhti ei tippunut yhtään. Ja ajoi varmasti ylinopeutta, sen verran kone huusi. Mutta sehän ei noilla teineillä oo mitään uutta.
kaikki kissat joutas jäädä mopojen ja autojen alle.kuseksiivat toisten hiekkalaatikoihin,ettei voi lapset enää leikkiä!!!!!
aivan samaa mieltä.. ilettäviä ku kakkaavatkin talojen nurmikot täyteen että jokasessa kengänpohjassa kakkaa... hävetkää te jotka piätte kissoja irti.
mitä nyt yhden kissan perään itkemään,,kyllähän nuita näyttää riittävän joka puolella.joutas kaikki kuopata.