Ulkoiluista

70-luvun alkupuoliskolla oli käytössä ulkoilut nimeltään Ansiokävely, joihin sai osallistua vain vankilan eliittivangit. Ulkoilu alkoi klo 12.20 ja päättyi 12.50. Eliittivankeja kutsuttiin "Sonneiksi". Sonnit kun ulkoilivat, heillä oli kesät talvet vedellä suitut hiukset takaraivolle ja palttoon ylänapit kiinni. Näky oli melkoisen komea. 1976 RTA-uudistuksen myötä "Ansiokävely" muutettiin kaikkia vankeja koskevaksi luokkajaon murtumisen myötä. Tänä päivänä vangit kävelevät ulkoiluissa miten sattuu osa vastapäivään, osa minne vaan. Eikä vaatetuksen yhtenäisyydestä tietoakaan. Ei olisi moinen kävely onnistunut 70-luvulla.
1348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oppivatkin kurin ja järjestyksen ja tekivät parannuksen. Hyvissä viroissa ovat nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dundramies kirjoitti:

70-luvun alkupuoliskolla oli käytössä ulkoilut nimeltään Ansiokävely, joihin sai osallistua vain vankilan eliittivangit. Ulkoilu alkoi klo 12.20 ja päättyi 12.50. Eliittivankeja kutsuttiin "Sonneiksi". Sonnit kun ulkoilivat, heillä oli kesät talvet vedellä suitut hiukset takaraivolle ja palttoon ylänapit kiinni. Näky oli melkoisen komea. 1976 RTA-uudistuksen myötä "Ansiokävely" muutettiin kaikkia vankeja koskevaksi luokkajaon murtumisen myötä. Tänä päivänä vangit kävelevät ulkoiluissa miten sattuu osa vastapäivään, osa minne vaan. Eikä vaatetuksen yhtenäisyydestä tietoakaan. Ei olisi moinen kävely onnistunut 70-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu