Entäs tästä?

Itsellä sama takana, jo vuosia sitten. Usko vaan: jonain päivänä heräät etkä jaksa käsittää, mikset eronnut jo kymmenen vuotta aiemmin.

Pystytkö kääntämään ajatusta niin päin että nimenomaan lasten takia eroatte? Että he näkisivät, että kaikkenne olette jo tehneet jotta sopu säilyisi (sentään 20v, paljon nykyään) mutta koko perheen mielenrauhaa ajatellen on joskus annettava toiselle/ itselleen vapaus kehittyä paremmaksi ihmiseksi.

Jos perheessä on paljon riitaa tai valheellinen ilmapiiri niin mitäköhän se sitten lapsille opettaakaan?
Tai jos toinen nielee koko ajan toisen pettämisreissut?
Tai jos toinen turvautuu väkivaltaan viestinsä perillemenon varmistamiseksi?

Koeta yrittää kääntää asia positiiviseksi episodiksi, lasten takia. Voit yllättyä kun saat heiltä myönteistä palautetta parin vuoden kuluttua.

Erolla on suunnattoman paljon sellaisia vaikutuksia, joita ei osaa kuvitellakaan. Ero ei vaikuta vain kahden ihmisen elämään. Se vaikuttaa lapsien elämään, heidän loppuikänsä. Myös sukulaissuhteisiin jne.

Joskus ero on paras ratkaisu. Kenenkään kynnysmatoksi ei pidä jäädä, saatikka "hävittää" minuuttaan toisen tai lasten takia.

Aika parantaa, mutta muutoksia on tulossa, mikäli eroatte. Ihminen on onneksi tehty sopeutuvaiseksi. Jos entiseen ei ole paluuta, on elettävä nykyisyydessä.

Voimia ja jaksamista. Mene alkuun vain minuutti kerrallaan. Kyllä se siitä.

Meillä oli sama tilanne n.vuosi sitten.Syitä oli monia.Vakavasti pohdittiin vaimon kanssa mitä tehdään,ja jos tehdään niin miten,yhdessä vaiko erikseen?
Yksi vahvimmista vaihtoehdoista oli ero.Mutta,vielä ollaan yhdessä.Oikeastaan yhtään eri syytä en osaa sanoa,eikä siinä ollut mitään taikasanaa.
Me vaan ruvettiin puhumaan asioista,joista ei oltu koskaan uskallettu ääneen puhua.Alku oli nihkeää ja vaikeaa,mutta monet iltaiset ja yölliset puheet ja pulinat availivat umpisolmuja pikkuhiljaa.
Toki tänäkin päivänä tulee erimielisyyksiä,mutta kaikki pikkuriidat ei enään ole niitä ratkaisevia.
Esim.viime kesä oli meille tosi hieno.Ensin sisälläni hiukan pelkäsin mitä siitä tulee kun molemmat ollaan kotona,mutta täytyy sanoa että ei vuosiin olla nautittu yhdessäolosta niin kun menneenä suvena.
Tsemmpiä sulle ja kaverillesi,miten nyt sitten jatkattekin.

hajonnut liitto kuin rikkinäinen liitto.

Erosin 19 vuoden avioliiton jälkeen 1976 eikä lapsilleni jäänyt siitä minkäänlaisia vaurioita.

Tosin ei tietenkään ole vertailukohdetta sen avioliiton jatkumisen vaikutuksesta lasteni elämään.

Kuinka lapset eron ottaa riippu vanhemmasta kenen luokse lapset jäävät ja osaltaan myös vanhemmasta kenestä tulee se "etävanhempi".

Mikäli eron jälkeinen elämä on toisen osapuolen mustamaalaamista puolin ja toisin sekä riitelyä niin lapsista kuin kaikesta muustakin on toki selvääkin etteivät lapset kykene näkemään tilanteessa mitään positiivista nyt eivätkä myöhemminkään.

Ero on raskas prosessi, jos ei ole eron syistä ihan varma eikä päätöksen tehtyään pysähdy matkustamaan itseensä saadakseen selville, mitä ei elämältään halua.

Mikäli päätätte erota niin hyväksy se ja mieti, mitä voimavaroja sinussa vapautuukaan turhien riitelyjen ja ahdistusten tuottajien poistuttua elämästäsi.

Sinä ja lapsesi selviätte kyllä kunhan jatkat elämäsi uudelleen rakentamista omana itsenä etkä vain eronneena naisena/miehenä. *hymyilee*

jos sinulla on hyiä ystäviä niin he omalta osaltaan auttavat sinua:))
tosin sinä olet itse se joka autat parhaiten itseäsi ,elämällä sitä elämää joka on sinulle tärkeää.saat siitä voimaa jaksaa.nautien sen pienistä esiintuomista asioista:))
ei kukaan täällä eikä live elämässä voi päättää mitä teet.sinun on omakohtaisesti opeteltava elämään ilman häntä ,ja onhan sinulla lapset,jotka tuovat iloa elämääsi:))
ja kuten sanotaan .aika kultaa muistot. ja etenkin ne pahat hiipuvat mielestäsi pikkuhiljaa:))
kun aikaa kuluu huomaat että olet ehkä helpottunut.erosta jos sinulla on nyt paha olla parisuhteessa.vaan kenenkään ei tarvitse kärsiä jos pari suhde ei toimi niin, parempi yksin.kun huonossa suhteessa:))

Teiltä tulikin paljon asioita joita olen itsekkin mietiskellyt.Oli vaan niin tuskanen olo että jonnekkin oli purkauduttava.
Aika parantaa,tiedän,se vaan tuntuu tässähetkessä niin vaikealta uskoa.Itseasiassa olen miettinytkin miksen tehnyt sitä 10v sitten.
Aikani ajattelin että jaksan lasten takia,viimmeaikoina olen tajunnut että nimenomaan heidän takia olisi erottava,liikaa riitaa,alistamista,toisen nöyryyttämista ja kaikkea pahaa lasten koettavaksi.
Olemme puhuneet ja puhuneet useamman vuoden,lukuisista lupauksista huolimatta tilanne ei näytä muuttuvan,vaikka olisin niin toivonut.
Hain ammattiauttajan apuakin kun alkoi tuntua etten enää jaksa,hänkin ihmetteli miten olen vielä tässä suhteessa.
Tässä sopassa olisi kaikki järkisyyt erolle,mutta miksi se silti on niin vaikeaa? Joku 20 vuoden kiintymys tai henkinen riippuvuus vaikka en mielestäni koe sitä sellaisena.
Toivonkin että te kellä asiat on kutakuinkin hyvin,ilman että "panta kiristää" jossain sisimmässä niin ettei voi kun itkeä,nauttikaa elämästä vaikka syksy kolkutteleekin jo ovella.Kun itse voi hyvin on kaikki enemmän kun hyvin.
Kuulaita syyssäitä kaikille.

on ollut tarpeeksi rankkaa tarpeeksi pitkän aikaa, hän tulee väsyneeksi ja toimintakyvyttömäksi. Taidat olla nyt siinä tilanteessa? Tiedät mitä sinun pitää tehdä, mutta et jaksaisi...

Jos todella olet päättänyt erota, keskity tulevaisuuteen. Niin minä tein, aloin mielessäni uneksia uudesta elämästäni, missä ja miten asuisin, kuinka istuisin keittiössäni hörppäämässä kahvia kynttilänvalossa ilman riidan riitaa. Minkä väriset olohuoneen seinät mulla olisi. Nuo kuvat auttoivat mua eteenpäin, oli jotain konkreettista mitä tavoitella.

Olen kohta asunut omillani vuoden, enkä vieläkään ole laittanut eropapereita eteenpäin. Se tuntuu jotenkin toisarvoiselta. Tärkeintä oli päästä pois, loput kyllä jaksaa hoitaa aikanaan. Tietysti se ositussopimus oli pakko tehdä ennen kuin muutin...

Voimia sinulle koko sydämestä ♥ Ei se eroaminen helppoa ole. Mutta meillä ei ole kuin tämä yksi elämä, sen eteen kannattaa tsempata.

Mulla on menemässä poikki miltei 25v jälkeen. Viimeiset 5 on ollut kuluttavaa muumioelämää - lapsellisessa uskossa, että tästä vielä jotain tulee. Siinä on sitten voimat menneetkin. Onneksi nyt asutaan erillään ja voimat alkavat palata.

Älä käytä lapsia tekosyynä. Lapsien luonnollinen koti on isän ja äidin välinen suhde - ei ne seinät ja tavarat. Jos tuota suhdetta ei ole, niin ei ole kunnollista kotiakaan. Parempi sitten että on edes 1/2 koti.

Hanki etäisyyttä puolisoon. Käy ulkona toteamassa maailma ja hyvät ihmiset. Saat ehkä voimia hoitaa homman loppuun. Ystävysty ja puhu luottokavereiden kanssa.

Jos yhteiselämä on mennyt pitkään pieleen, niin korjauskin kestää. Mahdollista 'pikatoipumista' kannattaa epäillä, ellei ole jotain erityissyytä.

Voimia sulle!

Se alkaa rakkaudesta sitten se muuttuu arjeksi, kasvetaan yhteen ja kummallakin ne omat asiat perheessä, kuka huolehtii mitäkin ja siitä tulee käytäntö perheessä ja se toimii.
Mut sitten tulee käänne kohta elämään, ero! Toinen pääsee helpomalla, yleensä se, joka sen eron haluaa ja toisella osapuolella mailma romahtaa, tulee kysymys miksi, pitääkö minun huolehtia kaikki yksin, mitä minä nyt teen.
Ihminen on hyvä sopeutumaan eri tilanteisiin, vaikka se veisi aikaakin, se aika on jännittävää kun ei koskaan tiedä huomista, onko se iloa tai surua. Ne kumpikin antaa voimaa, mutta hieman eri tavalla.
Kysyt mistä voimaa, voisin luetella listan pitkän, mut et sinä niistä voimaa saa, jos et itse tee jotain, eli mikä sinusta tuntuu oikealta.
Istahda alas ja käy läpi elämääsi,mitä sinulla on ja mitä tarvitset ja kun tiedät.. lähde etsimään sitä/niitä, pienet asiat saavat paljon aikaa ihmisessä.
Toivon että jaksat, tavalla tai toisella.

Ihmiselle paljon sanotaan ja käsketään on asetuksia lakeja..jne..joiden mukaan pitää elää, mutta olisi liika helppoa ihmisen elämä jos "laissa" kertoisivat, mistä voimaa.

Jos me kaikki ihmiset olisimme tunteeltamme samanlaisia, olisi ne neuvon annot helpompia.