Huomattavan moni täällä kirjoittaa jotain siihen tyyliin että 'luulis yliopistolla olevan vastuu ohjauksen järjestämisestä' tai 'ohjaajani ei tee sitä-ja-tätä'. Ettei vaan olisi kyseessä liialliset odotukset ohjausta kohtaan? Gradu on kuitenkin OPINNÄYTE, ja sen on tarkoitus osoittaa tekijänsä valmiudet itsenäiseen tiedonhankintaan ja analysointiin. Mitä te ohjaajiltanne haette? Valmiita ratkaisuja, tyyliin mitä analyysia pitää käyttää, mitä teoriaosuuteen pitää kirjoittaa, mitä lähteitä käyttää? Ohjaajan tehtävä on kommentoida sitä, mitä graduntekijä on jo saanut aikaan, kertoa onko jotakin tehty päin honkia, tarvitaanko johonkin kohtaan jotain lisää. Mutta hänen tehtävänsä ei ole kertoa, MITÄ opiskelijan pitäisi esim siihen ohueeseen teoriaosuuteen kirjoittaa. Jos ohjaaja sanoo vaan että 'ihan hyvä' niin sehän tarkoittaa että hyvin menee!? Eihän tenteissäkään käy opettaja kurkkimassa olan yli mitä olet kirjoittanut ja kerro mitä vielä puuttuu, ideana on osoittaa mitä osaa. Sama homma gradun kanssa, paitsi että matkan varrella saa sentään jotain neuvoja. Itse olen kysellyt ohjaajaltani kommentteja teoriaosan raakileversioon, ja hän kommentoi tyyliin 'tämä luku on hyvää tekstiä, tätä lukua voisi tiivistää, mieti myös asioiden esittämisjärjestystä'. Menetelmien suhteen kerroin, millaisen vastausmäärän ja -prosentin sain kyselyyni ja hän kommentoi sitä oikein hyväksi. Kysyin kannattaako tällä vastausmäärällä tehdä tämä-ja-tämä analyysi, ja hän kommentoi sitä. Lisäksi näytin kysymyskomakkeen raakileversion hänelle ja hän vilkaisi sen läpi todeten että hyvältä näyttää. Useimmat meilit (yht. ehkä 5 viestiä) joita olen saanut häneltä, ovat muutaman rivin mittaisia, ja kahdesti olen käynyt hänen pakeillaan juttelemassa puolen tunnin ajan. Koen saaneeni oikein hyvää ohjausta ja riittävästi. Tarkkoihin kysymyksiin tarkat vastaukset, Yleisiin 'onks tää ok' -kysymyksiin yleisen 'on ok' tai 'muokkaa tätä kohtaa' -vastauksen. Ei sen tarkempaa. Ja graduni valmistuu tässä kuussa 10kk väännön jälkeen.
Itse sinä joudut valinnat tekemään, toki voit kysyä alustavan valinnan tehtyäsi ohjaajalta oletko tekemässä fiksusti. Ohjaaja kommentoi valintojasi, ei tee niitä valintoja sinun puolestasi. Tee rohkeasti ne valinnat, äläkä hae jokaiseen asiaan vahvistusta joltain ns. viisaammalta. Jos olet selvinnyt opinnäytetyöhön asti opiskeluissasi, osaat aivan varmasti myös tehdä sen gradun / opparin.
Toinen ihmetyksen aihe on, miten ihmiset kyselevät täällä, tuntemattomilta, aihetta työhönsä. Miten kukaan toinen voisi tietää, millainen aihe sinua kiinnostaisi, mitkä ovat vahvuutesi jne. Ne vaikuttavat siihen milllaisen aiheen parissa parhaiten voit työskennellä. Oletko matemaattinen, ymmärrätkö tilastollisia analyyseja? Vai oletko enemmän ns. psykologityyppi? Kirjoitatko sujuvasti? Kiinnostavatko sinua ilmiöt, ihmiset vai luvut, teoretisointi vai soveltaminen? Tuntemattoman on hyvin vaikeaa ehdottaa aihetta, jos pohjatiedot ovat 'auttakaa, en keksi mitään, opiskelen kasvatustiedettä' tai jotain yhtä epäspesifiä.
Anteeksi provosointini, tiedän kokemuksesta millaista tuskaa gradunteon alkuvaihe (etenkin) on. Mutta itse sieltä on itsensä ylös kammettava. Sitten helpottaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Blaa, blaaaa.....hirvee vuodatus.
...tosi vaikeeta. Koita pärjätä.
Alkuperäseen viitaten, hyvä että joku kerranki kirjottaa asiaa.
Hyvä graduohjaaja ei varsinaisen alkuohjauksen jälkeen juurikaan puutu graduprosessiin. Tämä on tasapuolista muita opiskelijoita kohtaan ja vastaa gradun tarkoitusta, joka on itsenäinen opinnäyte.
No on laitoksia ja oppiaineita, joissa ohjaus on täysin 'nimellistä' eli käytännössä sitä ei anneta lainkaan tai annetaan vain pärstäkertoimen mukaan.
Meillä ohjaaja ei esim. anna mitään vinkkejä mihinkään. Ja jos kysyt, et kannattaisiko mun tehdä näin vai menenkö ihan metsään, niin vastaukseksi saat "Sun pitää itse päättää ja tietää mihin tutkimuksellasi pyrit." Ja sit jos valitset typeryyttäsi väärin, se näkyy gradun arvostelussa ja sut haukutaan lyttyyn, kun et tajunnut valita "oikeaa näkökulmaa".
Mun mielestäni ohjaajan tehtäviin kuitenkin aika olennaisesti kuuluu myös ns. varoittaa jos aihe tai näkökulma menee täysin väärille poluille. Valmiita vastauksia ei tarvitse antaa, mut vaikeissa tapauksissa voi ohjata oikeaan suuntaan. Mutta kun kommentointi on täysin ympäripyöreää, niin siinä jää monesti "tyhmälle" opiskelijalle luu käteen... Että turha sitten ihmetellä, kun gradun teko kestää ja kestää... :(
Voi kuule. Noinhan sen pitääkin mennä, mutta etkö sinä hyvä ihminen tiedä miten surkeasti ohjaus on järjestetty monissa yliopistoissa. Kuvaat miten olet tehnyt ratkaisuja ja kysynyt että toimiiko tämä ja sinulle on sanottu, että toimii ja kuulostaa oikein hyvältä.
Monella laitoksella on vain se ongelma, että kun menet kysymään työprosessiin liittyvästä vaiheesta, esimerkiksi analyysi, et saa kunnon palautetta. Oma ohjaajani alkoi puhua yleisesti metodologiasta enkä saanut kommenttia siihen, mitä ITSE olin tehnyt, vaan ohjaaja puhui yleisellä tasolla. Mitä olen kuullut muilta, tällaiset tyypit ovat yleisiä yliopistolla. Toki on opiskelijoita jotka eivät tajua että gradussa valinnat pitää tehdä itse, mutta mitä näitä viestejä olen täältä lukenut, on täällä paljon sellaisia joilla on ohjaajana aivan selvästi joku "höpöttäjä" joka höpisee yleisiä asioita aiheesi ympäriltä, ei vastaa tarkkoihin kysymyksiin, jättää vastaamatta sähköposteihin jne.
Oma ohjaajani tuli tapaamisiin niin, että oli lukenut 10 sivua hänelle lähettämästäni 50 sivun pumaskasta ja alkoi sitten puhua että "miten kiinnostava tää sun aihe on ja mitä kaikkea kivaa hänelle on tullut siitä mieleen." Vaiheessa jossa pitäisi puhua asiaa ja ohjata työtä jossa on rajausongelmia, alkaa ohjaaja heitellä uusia ideoita.
Saatana. Vaihdoin ohjaajaa ja työstä tuli eximia. Älä sä tule tänne haukkumaan muita, vaan mieti sitä että ohjaus ei todellakaan toimi kuvailemallasi tavalla joka laitoksessa.