Sari yritti liikuttaa takapuoltaan... turhaan. sängynpäädyistä lähtevät köydet vain pureutuivat tiukemmin hänen ranteisiinsa ja nilkkohinsa, ainoa suunta johon hän pystyi takapuoltaan edes hieman liikuttamaan oli jommalle kummalle sivulle, tästä huolimatta hänen vatsansa alla oleva tyynypino piti huolen siitä että hänen perseensä oli kuin tarjottimella.
-Miten minä tähän oikein jouduin, sari ajatteli mielessään... Kaikkihan oli alkanut viattomasta ilmoituksesta netissä, jossa Sari oli ilmoittanut etsivänsä yllätyksellistä ja mielikuvituksella varustettua miestä yhteisiin leikkeihin. Vastauksia oli tullut paljon, mutta yksi erityisesti oli ollut Sarin mieleen. Kyseessä oli ollut viereisellä paikkakunnalla asusteleva mieshenkilö, joka oli onnistunut tarinoillaan sytyttämään Sarissa halun tehdä lähemppääkin tuttavuutta, ainoa asia jota mies oli vaatinut, oli ollut se että tämä tapaaminen tapahtuisi täysin hänen ehdoillaan.
Tietämättä mitä tästä seurasi Sari oli luvannut antautua täysin miehelle, antaa tämän tehdä hänelle mitä halusi. Hälytyskellojen olisi pitänyt kuitenkin alkaa soida viimeistään siinä vaiheessa, kun mies oli vastannut pitävänsä siitä että nainen laittaa myös hieman vastaan, eikä vain lahnana makaa paikallaan. No, tätä Sari oli ainakin tehnyt, hänen nykyisen olotilansa huomioon ottaen siitä ei vain ollut kauhesti apua. Myös jostain turvasanasta oli sovittu, mutta termi oli hieman outo Sarille eikä hän oikein ollut tajunnut mistä oli ollut kyse. Nyt kun hän viimein tajusi, oli hän kauhukseen huomannut unohtaneensa koko sanan, johon ei sähköpostin saadessaan ollut sen enempää huomiota kiinnittänyt.
Tapaaminen oli sovittu hieman syrjäiselle metsätielle, paikassa jossa Sari usein kävi yksinään lenkillä, Viimeisessä sähköpostissaan Sari oli kuvaillut itsensä ja mitä hänellä tulisi olemaan päällä kun he tapaisivat, mies oli vain vastannut tulevansa paikalle ja pitävänsä huolen siitä että Sari saisi mitä oli tilannutkin, yllätyksiä. Kyseisenä iltana Sari oli sitten odotellut metsätienvarrella kun auto oli ajanut hänen ohitseen, kuljettaja oli hieman hidastanut ohittaessaan hänet ensimmäisen kerran, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa. Seuratessaan katseellaan autoa Sari näki kuinka se kävi noin sadanmetrin päässä tekemässä u käännöksen ja tuli takaisin tietä pitkin, tällä kertaa pysähtyen pienenmatkan päähän Sarista.
Kuljettajan puoleinen ovi avautui ulos astui mies joka vastasi täydellisesti sitä kuvausta jonka Sari oli hänen kirjeenvaihtokaveristaan saanut, mies oli kookas, ja suhteellisen komea. hänen olemuksessaan oli kuitenkin jotain joka sai Sarin värähtämään, jotain oudolla tavalla uhkaavaa. Sari lähti kävelemään kohti pysähtynyttä autoa ja miestä. Päästyään auton viereen Sari tervehti miestä hieman epävarmana. Mies ei ensin vastannut mitään, katsoi Saria vain aivan kuin arvioiden häntä.
- Taitaa olla hieman vaarallinen paikka, näin syrjäinen seutu, noin kauniille tytölle. Mies sanoi.
- Tiedä sitten, vastasi Sari. Olen minä paljon vaarallisimmissakin paikoissa ollut.
- Tuosta en nyt olisi aivan varma, vastasi mies, kumartuen samalla takaisin autoon ja ottaen jotain kuljettajan penkin vierestä.
- Minulla on itse asiassa sinulle mukana pieni yllätys, etkös sanonut pitäväsi niistä? Sanoi mies ja käveli auton tavaratilan luo ja avasi sen.
-Tuleppas tänne katsomaan.
Sari hieman empi, oliko mies ostanut hänelle jo lahjan heti ensitreffeille? No, hänhän oli sanonut pitävänsä yllätyksistä. Niinpä Sari käveli miehen perässä takakontille.
-Katsoppas, tuollaisen hankin sinulle, mies sanoi ja osoitti tavaratilan nurkkaan.
Mitähän mies mahtoi tarkoittaa, Sari ei ainakaan nähnyt mitään lahjalta näyttävää, hän meni hieman lähemmäksi ja kurkisti tavaratilaan. Seuraava asia minkä hän tajusi olikin se, kuinka miehen vahvat kädet tarttuivat hänen ranteisiinsa, vääntäen ne seläntaakse. Järkytykseltään Sari ei edes ensialkuun tajunnut laittaa vastaan, kun hän sitten viimein toipui suurimmasta järkytyksestä tunsikin hän jo kuinka kylmä metalli kosketti hänen ranteitaan, tätä seurasi sulkeutuvien käsirautojen ääni. Sari yritti riuhtaista käsiään erilleen, mutta oli liian myöhässä, mies oli kerinnyt kiristämään raudat jo tiukasti paikoilleen ja Sari tunsi kuinka metalli painui hänen ranteitaan vasten sitoen hänen kätensä tiukasti seläntaakse.
Mitä ihmettä tämä mies oikein aikoi? Sari yritti potkaista taaksepäin, mutta huomasi miehen odottaneen tätä ja seurauksena ei ollut muuta kuin että mies pienellä vaivalla kippasi Sarin sisään takakonttiin. Sari sukelsi pääedellä suoraan huopakasaan jonka mies oli takakonttiin sullonut. Seuraavaksi Sari tunsi kuinka mies tarttui hänen nilkastaan kiinni ja tutun teräksen kosketus tuntui jälleen, Hän yritti potkaista jalkaansa irti mutta mies piti lujasti kiinni ja sulkeutuvien käsirautojen ääni kuului toistamiseen. Seuraavaksi mies lähti vääntämään hänen jalkojaan yhteen pitäen kiinni hänen nilkkaansa kiinnitetyistä käsiraudoista, eikä Sari voinut tehdä muuta, kuin hieman valittaa metallin painautuessa kipeasti luutavasten, miehen vääntäessä raudoista.
Saatuaan raudat kiinnitettyä toiseenkin nilkkaan, mies pakotti Sarin jalat koukkuun niin että hän pystyi pienellä kettingin palalla ja munalukolla kiinnittämään nilkoissa olevat raudat käsissä oleviin. Nyt Sari tunsi olonsa todella avuttomaksi. Kauhukseen hän vielä tunsi kuinka mies siveli kädellään hänen sisäreittään päätyen hänen jalkoväliinsä. Sari yritti vielä kerran rimpuilla, mutta pienessä tavaratilassa hänen yrityksensä olivat lähinnä avuttomia. Raudat olivat tiukasti kiinni hänen nilkoissaan ja renteissaan ja rimpuilu vain aiheutti kipua, joka sekottui siihen häpeään että tämä mies näin röyhkeästi käytti hänen avutonta tilaansa hyväksi... Miehen sormet leikkivät hänen haaroissaan ja hän jopa avasi pari nappia Sarin housuista ujuttaen kätensä näin sarin housujen alle... Viimein mies kuitenkin lopetti, hymähti hyväksyvästi ja iski takakontin kiinni, Sari jäi yksin avuttomana pimeään.
No, kuten tapana on. Jatkoa seuraa jos lukijoita vain löytyy. palautetta voi laitella myös mailitse osoitteeseen [email protected]

Vastaukset 8
Vanhimmat
ihmeessä ja pian!
Miksi kaikki lähettelee puolikkaita tänne ? Osasto on seksinovellit, EI seksinovellin puolikkaat !
Sama kun menisi elokuviin ja leffa loppuis kesken ja tulisi tieto että huomenna saa tulla katsoon lopun jos pidit !
Ilmeisesti tämä on kirjoittajien itseluottamuksen puutetta kun pitää epäillä pitääkö kukaan, se kertoo jotain näistä kirjoittajista.
Minusta tämäkin on silti tosi hyvin kirjoitettu !!
Kysehän on siitä että kahdenaikaan yöllä ei kirjoittaminen enää luista, parempi laittaa useampaan osaan. Kiitoksia nyt kuitenkin kehuista, syy miksi monet jättävät kirjoitukset kesken on luultavasti se että palautetta on helpompi näin saada, tai yksinkertaisesti novellista tulisi niin pitkä ettei sitä kerralla jaksa kirjoittaa...
Vituttaa tollaset sällit, jotka väsää pikkusen jutun alkua, ja rupeaa sen jälkeen kyselemään, jotta: noh, kerronko lissää?
Jos et kykene kirjoittamaan enempää kuin pari riviä kerralla, niin anna olla.
Sen sijaan että ihmettelet miksi ihmiset tekevät näin, voisit itse joskus yrittää samaa, jos aikasi/kärsivällisyytesi riittää siihen että kirjoitat nyt sanotaan vaikka viisi sivuisen novellin tänne yhdeltä istumalta, niin ole hyvä vain... Hieno homma sinulta, kuten varmaan huomasit, minun aikani tai kärsivällisyyteni ei siihen riitä. Jos asia häiritsee, hyppää aina tekstin loppuun ja tarkasta löytyykö mainittu litania sieltä. Ainoa palkinto jonka kirjoittajat täältä saavat on muiden lukijoiden kritiikki. valitettavasti ihmiset ovat hieman laiskoja antamaan palautetta, jotkut ovat ottaneet sitten tavakseen pyytää ensin tätä kritiikkiä ennenkuin jatkavat juttunsa loppuun, sallittakoon se heille. Jos se sinua häiritsee, älä kommentoi, saatika lue heidän juttujaan.
etkö voisi kirjoittaa ja tallentaa levykkeelle ja sit kun teksti on valmis, niin laittasit sen nettiin.. ois lukijoille helpompaa, ja sullekin...
ehdotus vaan..
Kyllä, näin varmaan teenkin kun seuraavan kerran kirjoitan, tälläkertaa vain iski inspiraatio ja aloitin kirjoittamaan suoraan tänne.
Hyvä tarina just sellanne minkä mä olin toivonu. Jatka ihmeessä ja pian jos mahdollista.