Huvittuneena seurailen perintöverokiistoja lehdistä... Olenko todellakin ainoa kolmikymppinen, jolle ei ole tulossa ei sitten minkäänlaista perintöä!!! Vanhemmillani ei ole omistusasuntoa, ei autoa, ei mökkiä, ei mitään omaisuutta, ei edes rahaa tilillä... Jos sitä joskus oli (eipä juuri ollut) niin sen vei viimeistään 90-luvun lama, työttömyys, kotiäitiys... kaiken lisäksi vanhempanikaan eivät ole saaneet mitään perintöjä omilta vanhemmiltaan... Olen siis varsinaista köyhien (duunareiden?) sukua. Tunnenko itseni surkeaksi? No ehkä, kai se olis hauska saada mannaa mahan täydeltä, mutta ihmettelen vaan ääneen, että olenko todellakin AINOA kolmikymppinen, joka EI ole saamassa perintöä. Mietin vaan että millaiseksi maailma muuttuu, kun ikäluokkani saa kaiken itsestään. Saatteko te kaikki muka perintöä eli olenko todellakin ainoa "rutiköyhä" tulevaisuudessa?
perintö tulossa... vai ei?
VienoLiisa
111004
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Perin sisareni kanssa joskus sitten
omakotitalon, auton ja kesämökin
metsäpalstalla.
Nykyään saamme ennakkoperintöä
3300 eur. joka kolmas vuosi. ´
(Tuon summan voi lahjoittaa ilman veroa)
Toivon, että vanhempani hoitavat itseään ja matkustelevat koko omaisuudellaan. Eli en odottele perintöjä. Enemmän arvostan vanhempiani.
Täytyykin tässä tehdä suunnitelma
että kaikki omaisuus on varmasti
tuhlattu, kun noutaja saapuu.
no mul ja siskollani ei tulos mitään jos ei velkoja, lama vei vanhempieni omaisuuden
Isäni kuoli, kun olin aivan pieni ja äitini kuoli 12v sitten. Perintöä siskoni kanssa saatiin, koska äitimme oli erittäin säästäväinen.
Mutta, jos ois saanut valita, niin olisin mielummin pitänyt rakkaat vanhempani, kun saanut heiltä perintöä!
Eipä ole perintöä tulossa mullekaan eikä vaimollenikaan. Molempien vanhemmat ovat koko ikänsä olleet pienituloisia. Kummallakin on kyllä asunnot, mutta ollaan sovittu että ne siirretään suoraan seuraavalle sukupolvelle niin säästetään yhdet perintöverot. Eipä tuo juuria haittaa - oikeastaan päinvastoin - on ollut motivaatiota opiskella kunnolla ja hankkia kunnon duuni. Vaurastuminen omin avuin tuo ainakin mulle tyydytystä ja tekemisen iloa. Nyt kolmekymppisenä on mukavaa huomata kuinka kouluttautuminen ja työnteko palkitaan. Toisten perintöjen kadehtiminen ei vie mihinkään elämässä .. kertoo vaan ihmisen omasta saamattomuudesta.
Olen tätä joskus miettinyt, mutta mieluummin en toivo toisten kuolemaa, vaikka siitä jotain saisikin omaa asuntovelkaa ym helpottamaan. Enemmän viime aikoina olen ajatellut, että mitä isäni tekee vanhempiensa poistuessa perinnölleen tai että olisivatko isovanhemmat niin "fiksuja" että saisin niiden perintönä edes jotakin.
Mainittakoon, että isovanhemmilla on kuitenkin vain normaali pieni kerrostaloasunto ( ehkä säästöjä, oletan), samoin isälläni. Eli ei tässä tosiaan mistään miljoonista puhuta.
että täällä tulevia perintöjä jo ajatellaan ja odotellaan. käsittämätöntä!
ennen kuin vanhempanne sitten todellakin ovat keikahtaneet, ne ovat siihen asit heidän rahojaan, talojaan, autojaan, säästöjään..
eikö sse niin mene, että jokaisen täällä on OMILLAAN tultava toimeen, ja elettävä sen mukaisesti.
hävettää edes kuulla tulevien perintöjen miettimisestä, oletteko ajatelleet, miltä vanhemmistanne tuntuisi, jos tietäisivät, että jaatte/odotatte perintöjä jo nyt?
minä ainakin pitäisin mielummin vanhempani mahdollisimman pitkään, silläkin uhalla, ettei tule otnan kopeekkaa, perintöä on jo siinä, että he ovat kasvattaneet minun suht. normikelpoiseksi kansalaiseksi. ovat hyviä isovanhempia lapselleni. siinä sitä on sellaista perintöä, jonka arvoa rahassa ei voi mitatakaan.
menetin puolisoni kaksi kuukautta sitten, ja "perintöä" on tulossa osituksen kautta. miljoona kertaa mielummin olisin pitänyt puolisoni rinnallani harmaapäiseksi asti, kuin saanut sitä perintöä. en halua loukata ketään, mutta tiedän mistä puhun. on sellaista mitä kaikki maailman raha tai rikkauskaan korvaa!
Yritin kyllä ilmaista, että en toivo kenenkään kuolemaa, en sen enempää läheiseni kuin muidenkaan. Mutta koska aiheena oli tuleeko perintöä vai ei, tulin pohdiskelleeksi, onko se ylipäätään kohdallani mahdollista. Itse olen yksin itseni elättänyt tähänkin asti (aikuisiän), joten kyllä pärjään tavalla tai toisella tästä eteenpäinkin ilman avustuksia tai perintöjä. Ei todellakaan ole mikään elämän kynnyskysymys.
itse en saa perintöä, isäni kuoli kun olin vasta lapsi, äitini yksin kasvatti ja elätti minut ja siskoni. äitini otti sittemmin uuden miehen.. ja niin siinä sitten kävi ettei äidille jäänyt mitään mitä omille lapsilleen aikanaan jättäisi. mutta enpä minä siitä välitäkään, toivon vain että äitini elää onnellisena :) ja olen ottanut toki opikseni ... minun lapseni saavat äidiltään perintöä, vaikka yksinhuoltaja olenkin! eihän raha ole se tärkein asia, mutta täytyy myöntää: OLEN YLPEÄ ITSESTÄNI :) lähtökohdat huomioiden HYVIN TOIMITTU :)
Aloittajan tilanne on tuttu täälläkin, olen itse 36 eikä perintöä ole varmasti tulossa lähiaikoina, ja sitten kun tulee, on sekin ehkä velkaa.. Vanhempani ovat nuorehkoja, mutta lama vei työpaikat ja kaksi taloa ja tontin, ja he maksavat törkeiden korkojen nostamia velkoja joka tapauksessa vielä pitkään.. Meitä lapsia on viisi, eli on ainakin jakajia, jos jotain velkaa jää lakanoiden ja alushousujen lisäksi jaettavaksi..
Toivottavasti ei kuitenkaan vielä pitkään pitkään aikaan. En voi kuin toivoa, että vanhempamme saavat ankaran työnteon kiitoksena vielä sen ansaitun helpon elämän.. Siis vielä tämän elämän aikana.