hei sellaista tässä rupesin kirjoittamaan että löytyisikkö paikkakunnallamme kerhoa jossa pystyisi harrastamaan muovipienoismallien tekoa itse olen 22v ja olen harrastanut noin 5-10 vuotta pienoismallien tekoa ja olisi mukavaa jos löytyisi jostain kerhoa jossa esim. vaihdettaisiin ideoita ja muutenkin harrastukseen liittyvää aihetta.
harrastukset
ile
51697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän täällä junttilassa mitään ole
Varmaan löytyisi osallistujia jos saataisiin Kuhmoon sellainen kerho oerustettua.
Kuhmossa on paljon mallareita.
Sinuna ottaisin yhteyttä kaupungin vapaa-aikatoimistoon ja ehdottaisin sellaista kerhoa. Nuorisotalohan olisi mainio paikka sille.
Toinen, mikä tuli mieleen, on seurakunta ja sen nuorisotoiminta.
Vaikka kerho toimisikin nuorisotoiminnan puitteissa, se voisi olla kaikenikäisten harrastajien kerho.
Voisitko itse olla vetäjänä kerhossa, kyselisit kaupungilta tai seurakunnalta tilaa, missä kokontua. Hieno harrastus sulla.
Kerro täällä jos jotain tulee aikaseksi, jos ei sitten liene jo ennestään, en kyllä ole kuullut.
niin pitkään aikaan kun sama puolue johtaa kaupunkiamme. Nuorisolle ei ole kokontumispaikkaa, vaan haukutaan heidän tekemisiään, (ruukinranta)jos he itse keksii jotain järkevää tai vähemmän mainittavaa tekemistä itselleen niin kyllä heti ollaan kaikki mahdolliset karvat pystyssä, ja kysymässä miksi? Kuhmossahan on nuorisotalo, nuoria ajatellen perukassa, ja kaiken lisäksi tyhjän panttina. Lohtuna; kun nuorisolle ei ole järkevää illanvietto mahdollisuutta niin me joilla jo toinen jalka on haudassa, mekin haluttaisiin jotain uudistuksia kuitenkin. En edelleenkään ymmärrä päättäjiä vaikka läheinen siellä "muka" painaa nappia.
Kyllä täytyy sanoa, että on taas sellainen henkilö täällä kirjoittelemassa joka ei asioista ole halunnut tai jaksanut ottaa selvää. Kuhmon nuorisotilat keskellä kaupunkia, palotornissa on auki lähes joka päivä ja yökahviloita perjantai-iltaisin on myös melkein joka viikko. Oletko koskaan miettinyt, että kuhmon toimimattomuus voisi olla jostain muustakin kiinni, kuin valtapuolueesta? Hyvä syypää voit olla sinä itse. Ei siellä helsingissäkään harrastuksia sinulle nenän eteen tuoda, vaan ne pitää itse etsiä. Olitpa sitten nuori tai vanha.