Heippa!

Eli tilanne siis on tämä: Hain kesäkuulle opintorahan kesäopintojen takia. Laitoin hakemukseen, että haen vain opintorahaa, sillä asuin vanhempien luona kesän ajan. Noh, olivat sitten mokanneet Kelalla ja myöntäneet minulle koko opintuen (opintorahan ja asumislisän), vaikka hain vain ja ainoastaan opintorahaa, koska en joutunut kesällä maksamaan vuokraakaan.

Minä tietenkin rehtinä (?)opiskelijana pompottelin Kelalle tekemään oikaisua tähän asiaan ja siellä tarkistettiin hakemukset ja kaikki niissä oli Ok, mutta päädyttiin siihen, että ottavat sen asumislisän tammikuun tuesta pois, eli saan silloin vain opintorahan. Ei tässä nyt vielä mitään, ajattelin. Kyllähän nyt yhden kuun pärjää ilman asumislisää, kun on laina käytössä.

No tulipa sitten kesäopintojen palautuspäivä, ja minulla tehtävät vielä tekemättä. V*itut minulla loppujen lopuksi ollutkaan aikaa mitään tehtäviä tehdä, kun töissä olin koko kesän 24/7. Nooh, eli joudun palauttamaan nyt myös sen opintorahan takaisin. Yhteensä tämä hupi keventää rahapussia n.355e. Nyt kävinkin miettimään, että pystynkö Kelan kanssa sopia, että ottaisivat joka kuukausi tammikuusta lähtien n.89e pois tuista?Sillä omien laskelmieni mukaan pärjäisin nämä neljä kuukautta, koska opintolaina on auttamassa rahatilannetta.Toisinaan tuo on aika iso rahasumma lyhennettäviksi joka kuukausi, ja se voisi olla vaikka 20.00e, mutta haluan mahdollisimman nopeasti eroon tästä koko hässäkästä.

Elikkäs kertokaa te, jotka olette joutuneet maksamaan takaisin tukia kelalle, että miten olette sopineet takaisinmaksut jne. Vastauksia kiitos!
5737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tukia ei peritä takaisin sen vuoksi, ettei olisi saanut opintoja tarpeeksi kasaan. Opintosuoritukset tarkistetaan lukuvuosittain ja jos vaadittava raja alittuu, tulee selvityspyyntö ja kehoitus kiriä puuttuvat opinnot kasaan.

Äänestä
  • eli joudunkin nyt sitten vaan maksamaan sen asumislisän takaisin, koska saan kuitenkin nämä kesällä annetut tehtävät tehtyä ennen kuin kela tarkistaa opintoja?hmm..

    Äänestä

  • ap... kirjoitti:

    eli joudunkin nyt sitten vaan maksamaan sen asumislisän takaisin, koska saan kuitenkin nämä kesällä annetut tehtävät tehtyä ennen kuin kela tarkistaa opintoja?hmm..

    Lukuvuosi meni katki 1.8. ja vain siihen mennessä suoritetut opinnot huomioidaan. Mutta jos siis se raja 4,8op/tuki-kk nyt jäisi vajaaksi viime lukuvuoden osalta niin se selvityspyyntö tulee kuulemma (mullekin meinaan...) lokakuussa. Joka tapauksessa eivät peri sitä tukea takaisin vaan pyytävät suorittamaan puuttuvia opintoja vuoden loppuun mennessä tarpeeksi.

    Äänestä

  • neiti...X kirjoitti:

    kyllä se kesäkuun opintoraha ja kuviteltu asumislisä menee takaisinmaksuun siinä vaiheessa, kun huomaavat, että kesäkuulle ei ole tullut opintopistesuorituksia. ne hoputtavat kai siinä vaiheessa, jos opinnot ns. myöhästyvät näiden yhdeksän tukikuukauden aikana (syyskuu 2006- toukokuu 2007) Kyllä menee vaikeeksi. Kyllä sitten ollaan kelallakin ripeitä, kun on kyseessä takaisimaksu, mutta kun niiltä pyydetään päätöksiä myöntää tukia ni sitten odotellaan kuukauden verran.

    Äänestä

  • ap.... kirjoitti:

    Yksittäisten kuukausien (edes kesäkuukausien) opintosuorituksia ei tarkisteta erikseen vaan koko lukuvuotta (1.8.-31.7.) tarkastellaan kokonaisuutena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hieman ahdistaa... kirjoitti:

Eli tilanne siis on tämä: Hain kesäkuulle opintorahan kesäopintojen takia. Laitoin hakemukseen, että haen vain opintorahaa, sillä asuin vanhempien luona kesän ajan. Noh, olivat sitten mokanneet Kelalla ja myöntäneet minulle koko opintuen (opintorahan ja asumislisän), vaikka hain vain ja ainoastaan opintorahaa, koska en joutunut kesällä maksamaan vuokraakaan.

Minä tietenkin rehtinä (?)opiskelijana pompottelin Kelalle tekemään oikaisua tähän asiaan ja siellä tarkistettiin hakemukset ja kaikki niissä oli Ok, mutta päädyttiin siihen, että ottavat sen asumislisän tammikuun tuesta pois, eli saan silloin vain opintorahan. Ei tässä nyt vielä mitään, ajattelin. Kyllähän nyt yhden kuun pärjää ilman asumislisää, kun on laina käytössä.

No tulipa sitten kesäopintojen palautuspäivä, ja minulla tehtävät vielä tekemättä. V*itut minulla loppujen lopuksi ollutkaan aikaa mitään tehtäviä tehdä, kun töissä olin koko kesän 24/7. Nooh, eli joudun palauttamaan nyt myös sen opintorahan takaisin. Yhteensä tämä hupi keventää rahapussia n.355e. Nyt kävinkin miettimään, että pystynkö Kelan kanssa sopia, että ottaisivat joka kuukausi tammikuusta lähtien n.89e pois tuista?Sillä omien laskelmieni mukaan pärjäisin nämä neljä kuukautta, koska opintolaina on auttamassa rahatilannetta.Toisinaan tuo on aika iso rahasumma lyhennettäviksi joka kuukausi, ja se voisi olla vaikka 20.00e, mutta haluan mahdollisimman nopeasti eroon tästä koko hässäkästä.

Elikkäs kertokaa te, jotka olette joutuneet maksamaan takaisin tukia kelalle, että miten olette sopineet takaisinmaksut jne. Vastauksia kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu