TSIRP!
Hei, luin tuossa noita aijempia viestejä, ja huomasin, että niissä mainittiin muutamassa "linnun hengittäminen niin, että nokka liikkuu", eli hengen haukkominen.
Yksi kolmesta undulaatistani hengittää haukkoen, kun pelkää tai oikein innostuu.
Myös, jos oikein intoutuu söpöilemään ja esittelemään "katso, kuinka ihana ja komea olen" hymyilee koko olemuksellaan ja silti hieman haukkoo.
En tiedä, mistä se johtuu. Olen kuvitellut, että johtuu hengitysvaikeuksista, tai jostain muusta viasta. Olen yrittänyt olla "rasittamatta" lintua, mutta se on vielä nuori, 3 ja puolivuotias undupoika, eli kotka parhaassa iässä ja se taistelee toisen undupojan kanssa ja tanssii ahkerasti akka-linnun ympärillä.
Kyseinen tipu haukkoo henkeä vain, kun pelästyy tai innostuu, mutta ei silloin, kun riehuu, vaikka luulisi, että siinä hengästyy.
Raikas ilma ei asiaa muuta, mutta hyvin se lintu on elellyt jo yli 3 vuottakin..
Se on ihana lintu, vaikka onkin undulaateistani se arin.
Oletteko muuten huomanneet, että undulaatit näkevät silloin tällöin (onneksi harvoin) painajaisia? Siis toki niitä kaikki elävät näkee, mutta minun lintuni ovat painajais-yön jälkeen kamalan järkyttyneitä ja ne on niin väsyneitä että ottavat koko päivän rauhallisemmin.
Mietinpähän vain, että mistä ihmeestä undulaatti näkee painajaista.
Tosin, yhdellä linnulla on ollut nuoruudessaan traumaattinen kokemus, kun se lensi pahvilaatikon ja peilin väliin ja jäi jumiin.
Ei loukkaantunut, mutta pelästyi.
Lintuni haastaa minut usein myös "huutokilpailuihin", siis se kirkuu ja yritän huutaa että "tipuu, älä huuda!" mutta lintu innostuu vain. Sen oikein näkee, kun se hätkähtää, että "oho! Nyt tuli haaste, äkkiä ääntä peliin, ettei pahimman kiljukaulan arvonimi luisu kynsistä!"
Lopulta tuhahdan vain että "No huuda sitten".
Se on sille kuin leikkiä. Se kun tietää, että huutaa kovemmin, kuin minä.. =)
Sitten se hymyilee orrellaan niin tyytyväisenä, että... Toisella silmällä vilkaisee, että kai se nyt varmasti katsoo, kuinka hyvä minä olenkaan ja kun se huomaa, että kyllähän minä katson, niin ai, kun on nokka messingillä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
..Minulla on unduparvi,joka saa lennenllä omassa huoneessaan aina kun vain tahtovat,paitsi tämä arin ja herkin,jolla on ongelma,se on lentokyvytön,entiset omistajat eivät olleet tienneet siitä 4 vuoteen,ei ollut ikinä päässyt häkistä.Nyt kun se on tuolla melko reilussa parvessa,tulee aina joskus häkille/häkin päälle ja pikkaisen pyrähtelee,mutta juuri sen hengitys on nopea ja aivankuin jännittynyttä.Oletan,että se on tavallaan varuillaan koko ajan kun on arka ja vaistollaan pelaa,ettei osaa lentää kuten toiset suihkuhävittäjät.Mutta rohkeammaksi se on luonani tullut.En usko,että siitä kovasti mitenkäään kärsivät.
vai niin! :)
Se hengen haukkominen ei siis ole kovinkaan epätavallista unkoilla, hassua vaan, kun unduliinini nokka käy. Oikein innostuessaan, jos sille oikein kujertelee tai jos se pelästyy, niin sen siivet alkavat väristä. siitä tulee "sydämmenmuotoinen lintu".
tuosta linnun traumatarinasta, että minä tiedä undulaatin joka putosi lämminvesivaraajan taakse (lämminvesivaraajahan on kuin kuivauskaappi, niille jotka eivät tiedä). Siinä alettiin sitten kauhuissaan varaajaa siirrellä ja toinen lintu kutsui kadonnutta ystäväänsä hädissään, kunnes vihdoin boilerin takaa alkoi kuulua iloista, joskin aika varovaista pientä sirkutusta. 9_9
Ilmoitti hän että täällä sitä ollaan. Lintu ei sitten lopulta ollut tapauksesta moksiskaan.