Yleistä kyselyä opettamisesta ja avustamisesta

Hei!

Lukion jälkeen olen halunnut ryhtyä opettajaksi. Hain kesällä 2005 sekä luokanopettajan, että puukäsityöopettajan koulutukseen Raumalle. Pääsin ainoastaan käsityön pääsykokeisiin, enkä päässyt kouluun. Samoin tein tänä kesänä, ja sama homma toteutui, eli käsityökokeisiin -> en päässyt kouluun.
2005-2006 toimein ala-asteella koulunkäyntiavustajana työmarkkinatuella, jolloin innostuin alasta kovasti. Olin sen verran "tyhmä", että uskoin pääseväni luokanopettajan tai käsityöopettajan koulutukseen kokemukseni perusteella. Kun en päässyt, olen kesän aikana miettinyt ryhtymistä lastentarhanopettajaksi, koulunkäyntiavustajaksi, perhepäivähoitajaksi tms.

Kuulin vähän aika sitten "tornihuhua", että koulunkäyntiavustajan ammatin avulla on mahdollista jatkokouluttautua opettajaksi? Itse en uskonut enkä usko edelleenkään, mutta onko moinen mahdollista? Toisen huhun mukaan ei luokanopettajaksi pääsisi kouluttautumaan, mutta käsityötä, kuvaamataitoa tms pystyisi.


Perhepäivähoitajan tutkinnosta. Tietenkään koulutus ei vastaa km-tutkintoa, mutta onko työtehtävät samat?

Mihin OKL:ään on "helpointa" päästä? Tarkoitan siis, että minne otetaan suhteessa eniten sisään hakijoihin nähden, minkälaiset pääsykokeet...

Loppuun vielä: mitkä asiat ratkaisee haastattelussa? Puukäsityöopettajan pääsykokeissa haastattelu tuntui omasta mielestäni menneen nappiin, mutta sain VAIN kolme pistettä yhdeksästä!? Haastattelu käsitteli lähes kokonaan työkokemustani avustajana.

Kiitos jo etukäteen =)
2525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se on teknisen työn opettaja, ei puukäsityön opettaja. No se siitä ja asiaan. Voisit vaikka opiskella mikäli mahdollista avoimessa yliopistossa kasvatustiedettä, siitä voi saada lisäpisteitä seuraavan kerran hakiessasi yliopistoon, ja helpottaa muutenkin esim. haastattelussa.
Lastentarhanopettajaksi voisi olla helpompi päästä, ja sitä kautta voi ujuttautua sitten luokanopettajaksi. Haastattelussa ehkä yksi tärkeimmistä on se miksi haluaa opettajaksi, ei vain siksi että pitää omasta äänestään tai muuta tyhmää, vaan kannattaa ihan miettiä tarkkaan omia motiivejaan. Persoonallisuuskin ratkaisee paljon, ujoista ja hiljaisistakin voi tulla hyviä opettajia, mutta päällekäyvistä ja diktaattorimaisista ei. Sinulla ilmeisesti tuo haastattelu ei ole kauhean hyvä ollut, mietipä tarkkaan mitä kysyttiin ja mitä vastattiin, pelkkä reipas esiintyminen ja itsevarmuus ei riitä, ehkä pitivät sinua epäkypsänä tai vääristä syistä alalle haluavaksi.

Äänestä
  • Olet oikeassa, eli teknisen työn opettaja :)

    Haastattelusta mieleen jäivät ainakin sellaiset kysymykset kuin "mitä vanhemmat tekee, onko joku sukulainen opettaja". Vastatessani, ettei kukaan muu suvusta toimi opettajana ja vanhmmat on perusduunareita, he kirjoittivat yllättävän paljon muistiinpanoja.

    Avustajan toimiessa tuli esille mm. se, kuinka toimein ad/hd oppilaidenkin kanssa jonkin verran, sekä muiden "hitaampien kanssa.

    Erityisesti mieleen jäi se, kun vitsillä sanoin jonkun kommentin, jonka nuorempi haastattelija tajusi, mutta vanhempi herra ei käsittänyt ja oli jokseenkin vihaisen oloinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opettajaksi_haluava_mies kirjoitti:

Hei!

Lukion jälkeen olen halunnut ryhtyä opettajaksi. Hain kesällä 2005 sekä luokanopettajan, että puukäsityöopettajan koulutukseen Raumalle. Pääsin ainoastaan käsityön pääsykokeisiin, enkä päässyt kouluun. Samoin tein tänä kesänä, ja sama homma toteutui, eli käsityökokeisiin -> en päässyt kouluun.
2005-2006 toimein ala-asteella koulunkäyntiavustajana työmarkkinatuella, jolloin innostuin alasta kovasti. Olin sen verran "tyhmä", että uskoin pääseväni luokanopettajan tai käsityöopettajan koulutukseen kokemukseni perusteella. Kun en päässyt, olen kesän aikana miettinyt ryhtymistä lastentarhanopettajaksi, koulunkäyntiavustajaksi, perhepäivähoitajaksi tms.

Kuulin vähän aika sitten "tornihuhua", että koulunkäyntiavustajan ammatin avulla on mahdollista jatkokouluttautua opettajaksi? Itse en uskonut enkä usko edelleenkään, mutta onko moinen mahdollista? Toisen huhun mukaan ei luokanopettajaksi pääsisi kouluttautumaan, mutta käsityötä, kuvaamataitoa tms pystyisi.


Perhepäivähoitajan tutkinnosta. Tietenkään koulutus ei vastaa km-tutkintoa, mutta onko työtehtävät samat?

Mihin OKL:ään on "helpointa" päästä? Tarkoitan siis, että minne otetaan suhteessa eniten sisään hakijoihin nähden, minkälaiset pääsykokeet...

Loppuun vielä: mitkä asiat ratkaisee haastattelussa? Puukäsityöopettajan pääsykokeissa haastattelu tuntui omasta mielestäni menneen nappiin, mutta sain VAIN kolme pistettä yhdeksästä!? Haastattelu käsitteli lähes kokonaan työkokemustani avustajana.

Kiitos jo etukäteen =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu