Hei!
Olen 13-vuotias tyttö. Kuukautiseni alkoivat tammikuussa.
Kaksi tai kolme ensimmäistä kertaa ne olivat todella epäsäännölliset, mutta sitten ne alkoivat selkiytyä.
Kuukautiseni alkoivat aina samana päivänä.
Tämä kerta on nyt poikkeuksellinen. Kuukautiseni olisi pitänyt alkaa tässä syyskuun 4.päivänä eli eilen, mutta eivät ne alkaneet. Eivät alkaneet tänäänkään. Mistä tämä voisi johtua?
Olen kuullut sanottavan, että kuukautiset voivat jäädä pois stressin takia, mutta minulla ei ole omasta mielestäni sitä ollut viime päivinä.
Eli mistä voisi johtua että kuukautiseni ovat kaksi päivää myöhässä?
Kiitos jo vastaajille etukäteen!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on katsos sillä tavalla, että ihminen ei ole kone joka toimii päivästä ja kuukaudesta toiseen täysin samalla tavalla ilman mitään vikoja. On täysin normaalia, että kuukautisissa tapahtuu muutoksia, vaikka ne olisivat aikaisemmin olleet kuinka säännölliset tahansa. Myöhästymiseen voi olla monia syitä. Ensin kannattaa sulkea raskauden mahdollisuus pois, seuraavaksi pohtia elämäntavoissa tai tilanteissa tapahtuneita muutoksia, jos niillä voisi olla vaikutusta. Seuraavaksi voi pohdiskella luontoäidin metkuja ja vasta kun kuukautiset ovat myöhässä paljon, on syytä harkita lääkärille menoa. Rauhoitu hyvä ihminen!
Ei kannate pelästyä vielä...Itselläni on ollut monia samanlaisia tilanteita!!! Ne kyllä alkavat kun sitä vähiten odottaa, eli ei huolta. Jos kuukautisesi eivät ala 2-3vkoon, silloin kannattee varmuuden vuoksi käydä vaikka Terkkarille juttelemassa asiasta!!!