LEIRIKOULU.
Kesä oli ohi, se on nyt loppukesä. Koulut alko just, olen ysillä. Oli lämmintä ja aurinko paistoi. Kävelin Katrin kaa kotiin päin, asuttiin melkee samas talos. Katri kerto kuinka ihana ilta niil oli ollut Mikon kaa, mä olin taas omis ajatuksissani. Vastaan kävelee söpö poika, meidän koulust. Jesse, yks meidän koulun suositummist pojist. Se törmäs muhun, ajatuksissaan sekin. Pyysi anteeks mult, olin nolona. Kattelin pitkään sen jälkeen päin, kunnes Katri herätti mut. Se ihmetteli, et kuolaanko mä Jessen perään. Mä tiesin, ettei mul ois mahista saada Jessee.
Katri muistutti leirikoulusta, joho mentäis ens tiistai koko luokka. Olin unohtanut koko leirin, joten ryntäsin kotiin pakkaa. Sen jälkeen kuuntelin romanttista musaa ja unelmoin Jessestä.
Viikonloppu meni, oltiin kamujen kaa uimassa ja puistossa. Maanantaina koulun loputtua rohkaisin itseäni. Menin kysymään Jesseltä, onko hän tulossa leirikouluun? Jesse nyökkäsi, ja painui puistoon päin tyttölauma perässään. Mun exä, Tommi, tuli moikkaa mua. Moikkasin, ja hymyilin, kuin muistelin kaikkia ihania kesäiltoi Tommin kaa. Mut Tommil oli nyt toinen, ja mul ei ollut ketään.
Tiistai aamuna mutsi herätti mut, söin aamupalan ja hyvästelin porukkani. Suuntasin kohti pihaa, jossa Katri, Emilia ja Venla oottivat mua. Päästiin vaivalloisesti koulun pihalle, meitä väsytti. Kello oli vasta puol 6 aamul, ja tulihan sitä yöllä valvottua aika myöhään. Bussi oli myöhässä, kävin viel tyttöjen kaa vessas montakin kertaa. Mua jännitti. Viime leirikoulust oli nyt kolme vuotta. Ja sillon mua ei jännittänyt yhtään näin paljoon. Huomasin Jessen tulevan kavereittensa, Mikon, Miikan, Tonin ja Romeon kaa.
Mikko ryntäsi suutelee Katrii. Olin onnellinen kamuni puolesta. Emilia ja Venla kävivät viel vessas, bussi ku oli niin myöhäs. Lopulta huomattiin bussin kääntyvän pihalle, rynnättiin kaikki sinne. Mä istuin Katrin kaa etupenkil, Venla ja Emilia meidän taakse. Jesse meni kamujensa kaa bussin taakse, kuten jätkät yleensä. Etupenkki oli meille tytöille OK, koska kärsimme matkapahoinvoinnista. Matka oli pitkä, mutta se meni rattoisasti Katrin, Venlan ja Emilian kanssa jutellessa. Lopulta saavuttiin määränpäähän. Otettiin heti Katrin, Venlan ja Emilian kaa hyvä huone, jossa nukkua. Vietettiin se ilta sitten saunoessa ja uidessa, taidettiin me jotain pelatakkin. Illan vaihtuessa yöhön oli aika käydä nukkumaan. En saannut kuitenkaan unta, sillä vieras ympäristö häiritsi näin ensinmäisenä yönä. Nousin vessaan, oli pimeetä. Sit törmäsin johonkin. Laitoin äkkiä valot päälle, ja huomasin sen olevan Jesse. Jesse tais vähän nolostuu, menin sit vessaan. Punastelin vessassa ja aattelin Jessee. En halunnut nukkua, vaan otin taskulamppuni ja menin piirtelemään sydämmiä ihastuksissani paperille peiton alle.
Aamulla meidän ajettiin sängystä ylös jo 8 aika aamulla, sillä meillä on korista läheisellä liikuntakentällä. Vaihdoin topin ja shortsit päälleni ja tultiin tietenkin Katrin, Emilian ja Venlan kaa vikoina kentälle. Pojat oli tietty mukana. Peli meni käyntiin, juoksin pallon perässä. Kuitenkin törmäsin Jesseen ja kaaduin maahan. Jalkaa koski. Jesse autto mut ylös ja talutti mökille, jossa me yövyttiin. Se sano mulle, että sun täytyy levätä. Hymyilin, vaihdoin vaatteet ja menin peiton alle onnellisena hymyillen. Pelin loppuessa Katri, Emilia ja Venla tuli huolestuneena kattoo, miten voin. Emilia, joka osasi ensiavun melkein täydellisesti, auttoi. Jalkani tuntui hieman paremmalta, vaikka tiesin että syynä taisi olla Jesse. Vaihdoin bikinit päälle ja menin kamujeni kanssa uimaan. Uitiin vähän kauemmas laiturista, jotta voitaisiin jutella rauhassa. Olin selkä laituriin päin, kunnes tunsin että joku vetää mua jalasta. Menin veden alle, ja luulin hukkuvani. Se oli osmankäämi, joka tarttu jalkaani ja toisen luokkalaisen jalkaan. Toinen luokkalainen ui, ja se sit veti mua. Jesse tarttu rantakiveltä käteeni, ja pelasti mut. Se kysy mult, että olenko kunnossa. Yritin peittää hymyni, ja siinä onnistuin. Mutisin että olin, ja tunsin typeryyttä. Miksen ikinä tunnusta Jesselle, että välitän hänestä. Katri nauroi, ja sanoi Emilialle ja Venlalle: Meidän pikku kaveri on ''vähän'' pihkassa. Emilia ja Venla nauroivat. Lähdin tyytyväisenä hymyillen saunaan. Saunan aulassa kuitenkin näin Jessen ilman uikkareita, ja hymyilin entistä enemmän.
Viikko kului mukavasti, ja viimeisenä iltana oli mukava ilma. Oli aika viileää, ja kun aurinko laski, niin istuin yksin rantakivellä, josta Jesse mut pelasti. Yks kaks tunsin jonkun käden mun niskassa. Huomasin sen olevan Jesse. Se sanoi mulle, että tietää et oon ihastunut siihen. Sit se suuteli mua. Olin niin onnessani että.. Kun aamulla bussi tuli, menin Jessen kanssa takapenkille kaksistaan istumaan ja rauhassa suutelemaan..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pikkutytön päiväunia, kerrottuna pitkästyttävällä tavalla, Jesse sitä ja Jesse tätä Säästä meitä, pliis ei lisää.
That's it.