Koirani vai minä

Olen katsonut edellisen osan, jossa oli lauma saksan kääpiöpystykorvia. Nainen syötti koirilleen jäätelöä, teetä ja kaikkea muuta yhtä koiramaista, ei lenkittänyt niitä ollenkaan, päästi vain takapihalle.
Kai koiran kohtalo kuitenkin voisi olla huonompikin ja valitettavan totta silti.

Olen sitä mieltä, että koiran kurittomuus on sama asia kuin lapsen kurittomuus; eli pahoinpitelyä ja laiminlyöntiä. Molemmista löytyy esimerkkiä pilvin hämärin.

Ostin juuri Viktoria Stilwell'in kirjoittaman Koirani vai minä? kirjan.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525613135

Meidänkin perheessä koirat ovat vieneet vaimon sydämen niin ettei juuri muuhun jää aikaa. Tunnen usein itseni turhaksi meidän perheessä. Ei vaimolle ole enään tärkeää muu kuin se että koirat voi hyvin,aivan sama miten minä voin. Ja lapsia ei enään mahdu meidän perheeseen,siis oikeita eikä noita karvaisia.Jos olisin tiennyt että ihmiset ei ole enään mitään niin meille ei olisi koiria ikinä hankittu!

Usein ihmiset eivät ymmärrä kuinka paljon koira kärsii tuosta tilanteesta.
Lauman pomon asema ei koiran näkökulmasta ole helppo!

"ovikello soi-täytyy rynnätä hermostuneena puolustamaan laumaa. -emäntä ottaa minut syliinsä turvakseen.-Täytyypä rähistä enemmän, josko tuo tuosta tajuaa lähteä.-en pääsekkään kimppuun vaan minut teljetään huoneeseen. -kauhea ahdistus-mitä siellä oikein tapahtuu?...."
"taas tuo toinen uros koettaa ängetä emäntäni lähelle.-minähän vain kuulun hänelle.-alfa uros.
Kun oikein ärähdän niin kyllä se tajuaa-tai puren jos ei muu auta.-menköön muualle nukkumaan, että emäntä saa olla rauhassa.-Tajuaisi jo lähteä että pääsisin nukkumaan.! "