Oletteko nähneet "vanhempana ja viisaampana" että lapsenne on tekemässä/tehnyt hirveän erehdyksen kumppaninsa valinnassa. Siis valinnut joko rikollisen, päihteiden väärinkäyttäjän, työtävieroksuvan lusmuilijan, ulosottokierteessä olevan siivellä eläjän tms.
Yritittekö tehdä jotakin? Auttoiko mikään?.
Meidän "perillinen" sen virheen meni tekemään. Yritimme puhua ettei ainakaan avioon kannata mennä, mutta ei tehonnut hyvä ei paha. Harkitsemme vähäisen omaisuutemme jakoa muiden "perillisten" kesken jo eläessämme sillä emme halua että se vähä mikä meillä on menee ikinä lusmun hyödyksi, niin siinä tulisi käymään.
Yritittekö tehdä jotakin? Auttoiko mikään?.
Meidän "perillinen" sen virheen meni tekemään. Yritimme puhua ettei ainakaan avioon kannata mennä, mutta ei tehonnut hyvä ei paha. Harkitsemme vähäisen omaisuutemme jakoa muiden "perillisten" kesken jo eläessämme sillä emme halua että se vähä mikä meillä on menee ikinä lusmun hyödyksi, niin siinä tulisi käymään.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kannattaiskos tehdä (keskinäinen)testamentti ja siinä sulkea lasten puolisoiden oikeus omaisuuteenne pois?
Vaikka olisi minkälaiset paperit ja paragraaffit, niin umpirakastunut nuori antaa epäsosiaaliselle kumppanilleen vaikka silmät päästään. Meillä renttu "vävypoika" joi ja rälläsi tytön opintolainat ja mummon pienen perinnön, vaikka paperit oli mummokin tehnyt ehdolla "puolisolla ei ole oikeitta jne.". Sydäntä korvensi sanoa lapselleen että meiltä ei enään avustusta tipu, laita se äijäsi töihin.
Keskinäinen testamentti siirtää hulttion käsiksipääsyä vanhempien omaisuuteen. Maininta siitä, ettei puolisolla ole osaa testamentattuun omaisuuteen (eikä sen myynnillä hankittuun muuhun omaisuuteen) on useassa tapauksessa eduksi. Voihan olla niinkin, että tytär on jo vanhempien kuollessa järkiintynyt, mutta ei vielä eronnut miehestään.
Minä laitoin maallisen mammonani nuorimman lapseni nimiin ja minulla on hallintaoikeus kaikkeen niin kauan kun pää keikkuu. Nuorin lapseni teki kirjallisena sopimukset toisten sisarustensa kanssa miten jako aikanaan tehdään.
Poika joka nai itselleen ristiksi "bitchin", ei tule saamaan mitään minulta eikä sisaruksiltaan.
Poika tietää sen, mutta kun kerran järki meni vyön alle niin itsepähän valintansa teki.
sulkea yksi lapsista pois perintöoikeudestaan.
En tiedä mitä pahaa heidän pitäisi tehdä, että sen voisin tehdä.
Ps. suvussani on tällainen trgedia, jonka seuraukset ovat näille rakastuneille ja vastoin suvun siunaustakin liitouneille olleet kohtuuttomat - ja jopa dramaattiset.
En kertakaikkiaan siedä ajatusta että minulta jäävät pennoset menevät jonkun epäsosiaalisen yksilön ulosottovelkoihin sitä kautta, että oma muksu perisi vaivalla ansaitut pennoseni. Tilanne on tämä nyt, ja jos tilanne joskus muuttuu niin papereita voi aina uusia. Jos olisit kuullut muksusi puolison suusta sellaista tekstiä mitä minä kuulin, niin tulisit toisiin mietteisiin sinäkin. Etenkin kun oman muksun äly ei tunnu riittävän terveeseen arviointiin tilanteesta. (kuulin mm. että äijä kun kuolee niin sitten on millä mällätä).
Mikä pistää naisen rakastumaan renttuihin?
Aikoinaan minun serkkulikkani seurusteli tosi kunnollisen miehen kanssa... se oli kuulemma kauhean tylsä äijä... sitten otti juopporetkun, ja kyllä riitti jännitystä elämässä. Veti retkua perässään ja auttoi jaloilleen, teki pari muksua sen kanssa ja erosi kun nuorempi oli 5 v. Jotta mikä niissä rentuissa oikein on niin ihanaa. Ja kun sen tietää kaikki etukäteen, että tuollainen liitto on tuhoon tuomittu.
ole "tylsiä". Se heissä on ihanaa. Monelle naiselle on tärkeää kokea niitä "suuria tunteita", joita ei tylsimysten kanssa voi. Mutta säälittäväähän se tietysti on.
naisetkin nykyään niin kaipaavat?
Lapsista viis, ajattelevat sellaiset vanhemmat.
Mutta, - pian ollaan lasten murrosiässä, ja silloin nuo vanhemmat saavat lapsiltaan turpaansa.
Silloin on myöhäistä katua entistä 'ihanuuttaan'.
'Kaukaa viisas' on parempi asenne lastensa kanssa.
´Tulihan tuo koettua.Ensin yritettiin järkevästi keskustella sitten huudettiin ja raivottiin .Mikään ei auttanut. Pitkin hampain hyväksyimme lapsemme valinnan ja yritimme jopa auttaa heitä. Ajatukset mielessä olivat kyllä katkeria ja hyvin samantapaisia kuin sinulla. Mutta voiton vei silti rakkaus omaan lapseen.Monien itkujen jälkeen sopeuduimme tilanteeseen ja annoimme asian olla. suhde katkesi ja olimme tukena siinäkin. Se ei vain tämä elämä aina mene niinkuin haluaisi ja omalle lapselle kuitenkin toivoisi parempaa kuin itsellä on ollut.Jospa sinunkin lapsesi rakastaa nyt kaveriaan tosissaan ja siitä vaikka jotain hyvääkin kehittyisi.Älä heitä toivoasi nurkkaan.Anna ajan kulua ja tarkastele tilannetta uudeelleen.Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on kun oma sydän on vereslihalla surusta oman lapsen vuoksi.Kestää parantua tosi kauan.Halaus sinulle
Kiitos kokemuksen kertomisesta. Tällä hetkellä tuntuu että näinköhän tulevaisuudella on mitään annettavaa nuorelle parille. Onneksi oma muksu tekee kuitenkin töitä, mutta pelottaa että hän heittää lekkeriksi elämänsä ja menee mukaan kumppaninsa kuvioihin. Omat tunteet vaihtelevat raivosta sääliin ja välinpitämättömyyteen. Tiedän että autan muksuani jos iso hätä tulee, mutta toisaalta en tahtoisi olla mikään pappilan hätävarakaan. Kai se niin on että jokainen tallaa polkunsa meni syteen tai saveen. Aikuisena kuitenkin tiedän että normaaliin elämään ei kuulu että poliisit käyvät kyselemässä puolisoa, ja suurin hätä hänellä on että antaako sossu rahaa.
Jos vaikka lapsesi väsyy siihen että saa hoitaa kaiken ja silmät aukeavat totuudelle. Oman kokemukseni pohjalta näinkin saattaa käydä.Anna nyt aikaa itsellesi ja yritä jaksaa tehdä edes jotain mistä itse pidät ja nautit , mikä saisi sinut edes hetkeksi unohtamaan mielipahasi.
Usko pois!
vaikka ei sekään aina pelasta, kun on tyhmä.
Menin naimisiin ja mulla ei ollut mitään muuta omaisuutta kun lastulevyistä kasatut kalusteet.
Mieheni vanhemmat vaati että pitää tehdä avioehto, jossa eron tultua minä en saisi mieheni omaisuutta, joka hänellä oli avioliittoa solmittaessa.
Minä typerys allekirjoitin ja kun erosimme mieheni oli "kadottanut" oman omaisuutensa, jäljellä oli yhdessä hankkimamme, sekä minun omaisuus jonka olin saanut työllä ja tuurilla.
No, ex-mieheni on osansa jo hassannut, mutta se on vaan maallista, jota meistä kukaan ei saa hautaan mukaansa.
Perintöä en ole koskaan saanut, enkä aio jättää kenellekkään mitään, eläkkeelle päästyäni myyn vähitellen omaisuuttani ja matkustelen, toivottavasti lapset ja lastenlapset mukanani.
Tämä kaikki vaan jos saan elää niin kauan.
Kyllä lapset pärjää ilman perintöäkin.
samoin kuin vastuksia noiden lasten puolisoiden kanssa.
Sekin on ikävää, jos miniä on kovasuinen, aivan aiheettomasti antaa tulla aina ikäviä huomautuksia, vaikka mies on kunnollinen, pitkä, komea, vastuullinen, jolla oli jo naimisiin mennessään hyvä työpaikka, oli asunto pääkaupungissa, auto, jonka toi työskenneltyään eräässä yliopistossa ulkomailla, sekä korkein koulutus, ja mikä tärkeintä: hyvä luonne ja sivistystaso.
Hän halusi järjestää näin, jotta kaikki olisi hyvin lasten syntyessä, vastuullinen kun on.
Vaimo vain yrittää kehua itseään, olla "räväkkä", ai että inhoan tuota sanaakin.
Muistan vauvaiästä alkaen, miten ihana tuo poika oli, aivan omaa luokkaansa, ja koko kouluajan hän oli paras. Silti ei koskaan anna ymmärtää, että hän olisi jotain.
Tietenkin se miniä sillä "räväkkyydellään" (yök mikä sana) yrittää peittää alemmuuden tunnettaan ja tuoda itseään julki.
antaneet lahjoja (verotuksen sallimissa rajoissa) ja olleet ystävällisiä.
Mutta se on vaikeutunut sen jälkeen, kun hän meidän kuultemme "räväköi" omia kovasuisia lausahduksiaan.
Vaikea siinä sitten on enää yrittää.
Älkää antako sille mitään. Kokeilkaa käsitellä häntä kuin ilmaa. Korkeintaan hyvät päivät sanotte ja jätätte huomiotta:) Katsokaa kuinka hän sitten räväköi, ja ehkä poikanne huomaa mikä se ihminen on.
sillä ei se avioerokaan varmaan helppoa olisi.
Poikamme ei ole oikein tottunut sellaiseen kielenkäyttöön vastaamaan, mitä miniä harrastaa.
Miniän vanhemmat ovat eronneet hänen ollessaan vähän toisella kymmenellä, ja ilmeisesti on vihaa päässyt kerääntymään persoonaan paljon. Olen miettinyt sitäkin, että miniän äidillä ei koskaan ollut anoppia, olisiko jotain jäänyt ymmärtämättä?
En ole pojalleni silti miniästä pahaa sanaa sanonut, jospa miniä alkaisi vähitellen ymmärtää jotain.
Itselläni oli anoppi yli neljäkymmentä vuotta, autoimme häntä koko tuon ajan, joten ymmärrän asioita useammasta näkövinkkelistä.
että minulla on aivan ihana miniä.
Ole tyytyväinen siitä asiasta. Meillä kaikilla ei ole niin hyvä tuuri käynyt lapsiemme kumppanien suhteen jotta heillä kehuskella voisimme.
pojalleni sopiva; ei tulisi mieleenikään mennä sorkkimaan ja arvostetlemään sellaista ihmistä joka on pojalleni rakas.
Ole tosi onnellinen kun sinulla ei ole epäkelpoa mininää/vävyä. Jos olisi ollut, niin et sanoisi "ei tulisi mieleenkään arvostella". On kauheaa katsoa vierestä kun oma lapsi tuhoaa tulevaisuutensa rentun/retkun/hutsun takia.
varmaan hyvältä tunnu, ymmärrän täysin mitä tarkoitat, - mutta emmehän me pysty lastemme puolesta elämään tätä elämää - itse heidän on jossain vaiheessa otettava vastuu tekemisistään, ja tekemättä jättämisistään, vaikka kuinka syvämmeen koskisi.
Järkipuhe jos ei tehoa, niin minkäs siinä enää tekee...olen pahoillani puolestasi.
Mutta
"minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"
ja
"jos tuulta kylvät, niin myrskyä niität."
Heille tulee se kyllä selväksi ennemmin tai myöhemmin.
kasvatukseen.
ja saapi pari miniää...
Sitten tietää, miltä tuntuu.
Hänen äitinsä se ostelee kaikkea itselleen, asuntoja ja autoja, mutta minun on pitänyt päinvastoin luopua.
Miten kasvatus liittyy jonkun pahaan miniään/vävyyn? Ongelma on nimenomaan lapsen puolison epäsosiaalisuus. Siihen ei varmasti kasvatuksella ole mitään tekoa jos oma lapsi on yhteiskuntakelpoinen. Alunperin kyselin että onko muiden muksut valinneet väärin ja miten selvisitte itse tilanteesta.
anopit ovat sitä mieltä, etteivät heidän pojat koskaan ymmärrä ottaa oikeanlaista vaimoa - ja ainakaan -miniää anopille.
Tunnen montakin sellaista äitiä.
Äidit kasvattavat pojat, mikseivät sitten osaa ottaa "kunnon" puolisio?
voi olla todellinen verenimijä koko perheensä kanssa, siis äitinsä ja sisarensa kanssa.
tekee omat valintansa ja virheensä. Tärkeintä olla tukena silloin, kun itse elämäänsä elämällä sen huomaavat.