Ryhmäseksiä saunassa

Hotgirl

Olin uupunut pitkän työpäivän jälkeen ja laahustin kotiin tietämättä että kämppikselläni oli bileet. Itse kämppikseni oli sammunut sohvalle ja olikin ensimmäinen ihminen jonka huomasin. Hetken mietittyäni huomasin, että maassa oli vaatteita. Siinä oli hame, paitoja, rintaliivit, stringit ja kahdet bokserit. Näistä päättelin että jossain oli alastomia ihmisiä. Menin saunaan ja huomasin siellä 2 tuntemaani miestä ja jonkun naisen, jota en tunnistanut. He houkuttelivat minut kanssaan saunaan ja hetken mielijohteesta päätin mennä heidän sekaansa.
He eivät olleet paljonkaan kännissä. Nainen esittäytyi sannaksi ja ehdotti ryhmäseksiä. Nyökkäsin ja hymyilin hänelle. Hän tuli viereeni istumaan ja alkoi suudella minua. Hieman ihmeissäni aloin suutelemaan takaisin. Näin miesten jalkovälissä liikettä. He alkoivat kannustaa meitä lesboilemaan. Sanna alkoi suudella rintojani ja ujutti toisen kätensä märkään vakooni. Hän työnteli sormiaan sisääni ja hieroi klitoristani. Se tuntui taivaalliselta. Juuri kun olin saamassa orgasmin, hän lopetti ja asettu selälleen lauteille. Ymmärsin että oli vastapalveluksen aika ja aloin nuolla hänen vakoaan. Työnsin kieleni sisään ja imin hänen nesteitään. Sanna kiemurteli nautinnosta. Enempää miesten ei tarvinnut nähdä. He ottivat Minusta ja saannasta kiinni ja työntyivät sisäämme. He naivat meitä kuin eläimet. Parini Juho laukesi sisääni ja istui viereeni. Minulle tämä ei vielä riittänyt ja istuin hänen syliinsä. Ujutin hänen kalunsa sisääni ja aloin ratsastaa kovaa vauhtia. Rintani heiluivat hänen päänsä edessä ja hän kiihottui uudelleen. Hän puristi pakaroitani. Ennen kuin nesteet valuivat uudestaan, laskeuduin pois hänen sylistään ja aloin imeä hänen kulliaan. Hän voihki että lisää lisää ja minä tein työtä käskettyä.
Vieressäni Sanna alkoi hiipua ja lopulta sammui. Hän huohotti ja lähti pesuhuoneeseen. Hänen parinsa Timo meni myös peseytymään. En halunnut lopettaa vielä ja menin pesuhuoneeseen. Käskin timon mennä makaamaan ja menin kontalleen hänen päällensä. Timo työsi vielä kovan kalunsa vakooni ja nai minua. Juho tuli saunasta ja alkoi naida minua perseeseen. Nyt minulla oli kaksi miestä sisälläni. Sain orgasmin ja niin saivat hekin. Irrottauduin heistä ja imin ja nuolin molemmilta spermat. Olimme kaikki uupuneita. Timo ja Juho pesivät minut huolellisesti. Menimme kaikki olohuoneeseen, jossa Sanna odotti meitä. Menin hakemaan meille kaikille bisset keittiöstä. Sannalla oli päällään vain kylpytakki. Timo ja Juho joivat nopeasti ja lähtivät sitten. Jäin Sannan kanssa kahdestaan.
Yhtäkkiä Sanna alkoi taas suudella minua. Hän nousi päälleni ja hieroi rintojani. Hän liikkui tosi nopeasti ja olin liian väsynyt estääkseni häntä. Hän alkoi nuolla ja hieroa vittuani ja minä nautin taivallisesta kohtelusta. Sain monta orgasmia ja lopulta nukahdin sannan syliin. Aamulla heräsin alasti sohvalta viesti vieressäni. Siinä luki: "Otetaan joskus uudestaan. -sanna"

6

27752

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nick

      loistavaa...=)

      • __

        no ei ollu yhtään hyvin kerrottu!


    • Lääh

      SAIRASTA PASKAA!!!

    • dick

      Helvetin epäloogista tekstiä. Kyllä tappi valahti täysin veltoksi tuota sepustusta tavatessa...

      • juu

        pikkukakkonen


    • Jöördis-täti

      Mielikuvitusta pitääkin olla.
      Ja siitä puute mistä puhe..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1363
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      861
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      790
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      693
    10. 44
      622
    Aihe