YT Turvatiimi

Mitä Mitä
Joko saan kenkää ...?
Vaiko muut vaan ...?
186393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Eiköhän ne meille kauemmin talossa olleille näytä ovea, tullaan varmaan niin kalliiksi älyttömillä ikälisillämme...

Äänestä
  • saman rahamäärän saa soittamalla mandoliinia aseman oven pielessä hattu jalkojen välissä.

    Äänestä

Turvatiimi saattaa vähentää kymmenyksen työvoimastaan

Keskiviikko 6.9.2006 klo 8:39 Kauppalehti Online

Turvapalveluyhtiö Turvatiimi käynnistää koko konsernia koskevat yt-neuvottelut kannattavuutensa parantamiseksi, yhtiö kertoi keskiviikkona.

Tulevilla toimenpiteillä yhtiö tavoittelee 3,0 - 3,5 miljoonan euron tulosparannusta. Arvioitu henkilöstövaikutus on enintään 80 henkilötyövuotta.

Säästötoimenpiteet vaikuttavat yhtiön mukaan täysipainoisesti ensi vuoden toisella neljänneksellä. Loppuvuodelle syntyvien kertakulujen määrää yhtiö ei vielä lähde arvioimaan.

Turvatiimin tappio syveni vuoden alkupuoliskolla jyrkästi. Tappiota ennen veroja kertyi 1,6 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavaan aikaan yhtiö teki 0,3 miljoonan euron tappion ennen veroja. Myös koko vuoden tuloksen ennakoidaan jäävän miinukselle. Turvatiimi työllistää yhteensä 859 henkilöä.

Kauppalehti Online

Äänestä
  • Aika jännää että Turvatiimi hakee silti työtekijöitä mol.fi-sivuilla.... hmm, onkahan pääkallon paikalla pientä epätäsmällisyyttä, tarttis irtisanoo ja tarttis silti tekijöitä.. Tarttisko johtajia niin montaa??

    Äänestä

  • James kirjoitti:

    Aika jännää että Turvatiimi hakee silti työtekijöitä mol.fi-sivuilla.... hmm, onkahan pääkallon paikalla pientä epätäsmällisyyttä, tarttis irtisanoo ja tarttis silti tekijöitä.. Tarttisko johtajia niin montaa??

    Sinänsä kyllä aika mielenkiintoinen yhtälö.
    Viimeisimmässä osavuosikatsauksessa Tiimi kertoi yhtenä tulosta parantavana keinona rekrytoinnin tehostamisen.
    Liekö tällä sitten tarkoitettiin sitä, että ensin yt:n kautta kalliit tekijät ulos ja halvempaa tilalle.

    Tosin todennäköisempää on se, että yt koskee etupäässä pikkupomoja ja hälykeskusten porukkaa.
    Joten oma veikkaukseni on, että suhteellisesti eniten lentää pellolle porukkaa hälykeskuspuolelta.

    Äänestä

  • vihervahti kirjoitti:

    Näin firman tiedotteessa, enpä osaa sitten sanoa:

    "Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 6.9.2006 kello 8.25

    Turvatiimi jatkaa toimintansa tehostamista kannattavuutensa parantamiseksi ja on tänään esittänyt konsernin henkilöstölle kutsun yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin.

    Liiketoiminnan tervehdyttämiseksi tarvitaan toimintaorganisaation ja -tavan muutoksia, asiakassopimusten kannattavuuteen liittyviä toimenpiteitä ja merkittäviä kustannussäästöjä kaikissa konsernin eri toiminnoissa.

    Toimenpiteillä tavoitellaan 3,0 – 3,5 miljoonan euron tulosparannusta. Arvioitu henkilöstövaikutus on enintään 80 henkilötyövuotta. Toimenpiteet vaikuttavat täysipainoisesti vuoden 2007 toisella neljänneksellä. Loppuvuoden aikana aiheutuvien kertaluonteisten kulujen määrää ei vielä voida arvioida.

    Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turva-alan yritys. Turvatiimi-konsernin arvioitu liikevaihto vuodelle 2006 on noin 26 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 859 turva-alan ammattilaista. Yhtiön osake on noteerattu Helsingin pörssin I-listalla."

    Äänestä

  • tässäkin kirjoitti:

    Aina silloin kun sijoitusyhtiöt alkavat voittojenteko mielessä häärätä millä tahansa alalla, niinkun nyt Menire oyj turvapuolella ,voi ns.raatoja alkaa tulemaan.
    Ostetaan firmoja vauhdilla ja painetaan sata lasissa luottaen kasvun strategiaan miettimättä onko ostetut firmat kaikkiaan olleet toiminnaltaan kannattavia.Firmojen kallispalkkaiset johtajat jäävät uuteen organisaation syömään sitä viimeisen viivan tulosta.Ei ne kitupalkalla osin raskasta vuorotyötä tekevät sekä esim.receptionistit ainakaan sitä tulosta alas vie.Ne mahdolliset pienet henk.kohtaiset lisät mitä joku perusväijy saa ei liene, eivätkä saa olla riiston kohteena.Koska alalle on muutenkin vaikea saada ammattitaitoista väkeä olisi tälläinen menettely Turvatiimin taholta todella typerää.Se tie on nopeasti kuljettu loppuun.Sana kiertää näissä piireissä vauhdillä ja jatkossa monet kiertävät ks.firman kaukaa.
    Jos palkanmaksu puolella alkaa olla häiriöitä voi se johtaa arvaamattomiin seurauksiin.Toivottavasti firman johto on tehtäviensä tasalla ,hoitaa asiat laillisesti ja miettivät toimitastrategiaansa uusiksi.
    Tuote jota turvatiimi myy, pitää hinnoitella sellaiseksi että toiminta on taloudellisesti järkevää.Mitä järkeä on haalia asiakas joka maksaa alle kulujen.Väitänkin että myyntiorganisaatiossa ylipäätään koko vartiointialalla on paljon...hyvin paljon parantamisen varaa.Toinen pullonkaula on huono informatiikka..työntekijät ovat usein täysin tietämättömiä johtoportaan aivoituksista.Sekin on työmotivaatioon vaikuttava seikka.
    Noh..olis paljon kirjoitettavaa mutta en nyt kirjoita kuitenkaan enempää.Palataan asiaan jos aihetta ilmenee.

    Äänestä

  • Old Sheriff kirjoitti:

    tiimin uudet nimitykset vuoroesimiehissä voi elämä sentään. yksin vemmeistä kuulus hiekkalaatikolle et ei mulla muuta

    Äänestä

  • entäs sitten kirjoitti:

    tiimin uudet nimitykset vuoroesimiehissä voi elämä sentään. yksin vemmeistä kuulus hiekkalaatikolle et ei mulla muuta

    Ei uusissa vemmeissä ole mitään vikaa. Osaavat hoitaa asiansa kunnolla ja huolella. Ainoa huolen aihe on, että heille tungetaan liikaa asioita hoidettavaksi. Pääasiallisesti irtisanomiset koskee maakuntien vartijoita.

    Äänestä

Jos on tiimillä lastentarhaongelma niin kyllä se on muillakin. mitä nuorempi ja innokkaampi on niin sitä idioottimaisemmin käyttäytyy esimiestehtävissä ja tämän tietää se väki joka näitä ylentää, tietää myös sen että nämä reppanat tekevät ilmaiseksi niin paljon ylimääräistä että melkein jo maksavat kun saavat olla vemminä.

Äänestä

STV (Suomen teollisuuden vartiointi) on herätetty viime yönä horroksesta. Kannattaa varautua laittaa sinne hakemus aika nopeasti, koska aika moni tulee hakemaan sinne. STV:n palkkaus on lisäksi hyvä ellei paras Suomessa.

Äänestä
  • Taidat olla tosi fiksu kaveri kun tollasia tänne kirjoittelet?

    Äänestä

tulet saamaan kenkää, se on varma... ei voi mitään niin se on meikäläisenki lähdettävä, ja käteni pesen tähän firmaan..

Äänestä
  • oikeasti perustettu vain rahankierrätys tarkoituksessa ja naruja ohjaa Fryckman.

    Äänestä

YT-neuvotteluita on ollut pari kertaa vuodessa. Toimihenkilöitä on vaihdettu ja poistettu. Tulos vaan huononee. Ei YT-neuvottelut mitään ratkaise. Pääkaupunkiseudulla on pulaa vartijoista. Nykyiset tekevät jo ylitöitä. Turvatiimi myy palveluksiaan liian halvalla. On palkattu vääriä henkilöitä (ei ole henkilöstöosastoa) Palkataan luusereita jotka ovat aina saikulla. Palkkakulut liian suuret. Kukaan ei tee todellista markkinatutkimusta ja analyysiä, joka selvittäisi mistä vuotaa. Valitsisi oikeat toimihenkilöt.Kannustaisi hyviä vartijoita. Laatisi PTS-, LTS- ja strategiset suunnitelmat seurantajärjestelmineen.

Äänestä
  • Turvatiimin heikkous on ehdottomasti pääkaupunkiseudun sille liian kova kilpailua ainoastaan merkkistä tulosta tuovat maakuntien yksiköt eikä nekään kaikki. Samaa heikkoutta edustaa tiimillä olevat päällekkäiset organisaatiot, yksi firma jolla vielä liian monen ostamansa yrityksen toiminnot johtoportaissa. eli liikaa pomoja ja paperinpyörittäjiä. Totta on että alalla oleva ammattitaitoinen ja sillä pitempään viipyvä työntekijämateriaali tulee kiertämään Turvatiimin kaukaa ja osa ottaa tiimiltä hatkat. Valitettavasti koko ala on pilannut maineensa onnettomalla henkilöstöpolitiikallaan. Liiallinen voitontavoittelu lyhyessä ajassa pilannu koko alan jonka piti kasvaa ja kasvaa...

    Äänestä

laittakaa turvatiimin pääjohtaja oikeuteen se huijaa minkä ehtii hän on rikollinen. katso sivu http//www.turhatiimi.fi

Äänestä
  • ei ole mikään surkea firma vaan hyvä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jo vuodesta 00 kirjoitti:

Mitä Mitä
Joko saan kenkää ...?
Vaiko muut vaan ...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu