13-vuotias poikani meni yläasteelle. Omasta tahdostaan opettajansa kannustamana pyrki erikoisluokalle. Luokka on iso, mutta poikia vain muutama ja ne vähätkin ovat ns. jengiytyneet eli poikani mukaan tekevät yhdessä kaikkea hölmöä. Aluksi koulu tuntui mukavalta, kun opettajat ovat OK ja erikoisosaamista saa käyttää enemmän kuin ala-asteella, mutta nyt on kaverittomuus alkanut tökkiä. Olen jutellut luokanvalvojan kanssa, ei apua. Kuraattoriin olen ollut yhteydessä. Ei apua. Tuntuu siltä, että aikuiset vaan odottavat, että poika itse ottaa kontaktia. Ala-asteella muistan, kun opettaja kysyi pojalta, josko hän voisi hiukan jutella yhden ujon luokkakaverin kanssa, kun tämä muuten on niin yksin. Pojista tuli lopulta ystävät. Ala-asteella pojallani ei koskaan ollut mitään eristäytymisongelmia, ekalle luokallekin hän meni tuntematta ketään.
Alan olla täysin voimaton ja huolesta soikeana. Olisikohan hyvä vaihtoehto koulun vaihto? Eli mennä sinne, missä on monta tuttua poikaa ala-asteelta? VAi ovatkohan ne vanhat kaverit jo klikkiytyneet keskenään ja joutuisimme vain ojasta allikkoon?
Onko kellään kokemusta tällaisesta tilanteesta? Kaikki vinkit ja kokemukset otan kiitollisuudella vastaan.
Alan olla täysin voimaton ja huolesta soikeana. Olisikohan hyvä vaihtoehto koulun vaihto? Eli mennä sinne, missä on monta tuttua poikaa ala-asteelta? VAi ovatkohan ne vanhat kaverit jo klikkiytyneet keskenään ja joutuisimme vain ojasta allikkoon?
Onko kellään kokemusta tällaisesta tilanteesta? Kaikki vinkit ja kokemukset otan kiitollisuudella vastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen pian 15-vuotias tyttö ja aloitin yhdeksännen luokan.
Pari vuotta sitten yläasteelle siirtyessäni minulla oli myös ongelmia kavereiden suhteen. Tunsin koko koulusta vain yhden tytön, ja hänkin oli kanssani eri luokalla. Seitsemänsiä luokkia oli siinä kolussa lähemmäs kymmentä, joten uusia ihmisiä oli todella paljon.
Tuntemani tyttö sai heti uusia kavereita ja jätti minut kaveripiirinsä ulkopuolelle samantien. Minä taas en saanut ainoatakaan uutta ystävää, kaveria, tuttua... Itseasiassa ensimmäisinä viikkoina minulle ei puhunut juuri kukaan.
Olen hyvä oppilas ja haluan keskittyä kunnolla koulunkäyntiin, joten en pistänyt kovin pahakseni, vaikkei minulle paljoa puhuttu. Lisäksi olen vieläkin aika ujo ja usein hiljainen.
No, parin kuukauden jälkeen kuulin muutaman luokkalaiseni ryhmässä puhuvan minusta pahaa koulun käytävillä. Ajattelin, ettei se niin vakavaa ollut, kun haukkumasanatkaan eivät olleet kovin kummoisia. Harmistuin kuitenkin vähän, tietenkin.
Päätin kertoa siitä luokanvalvojalleni, joka oli mielestäni mukava ja taitava opettaja. Hän kuunteli minua ja uskoin hänen ymmärtäneen asiani. Kuitenkin muutaman päivän kuluttua luokanvalvojani tärveli koko homman, sillä hän meni typerästi kertomaan kiusaajilleni siitä, miten olin luokanvalvojalleni valitellut.
Luokkalaiseni innostuivat kiusaamaan minua entistä enemmän. Muistan liian hyvin yhden päivän, joka oli alusta loppuun yhtä helvettiä. Sinä päivänä minulle ei puhuttu kuin kerran, eräs opettaja sanoi kiusaamisen johtuvan minusta itsestäni (olin kuulemma epäsosiaalinen ja hän sanoi minulla olevan huonot kotiolot), kaikki katsoivat halveksuen ja ilkeästi nenänvarttaan pitkin minuun päin, minua tönittiin ja potkittiin repuilla, minua nimitettiin mm. vitun huoraksi, minut suljettiin joka ryhmän ulkopuollle jne. Heti koulupäivän päätyttyä purskahdin itkuun, eikä siitä ollut tulla loppua. Lintsasin sen päivän jälkeen ainakin viikon putkeen, sanoin olevani kipeä.
Kouluarvosanatkin alkoivat mennä huonompaan suuntaan, sillä en enää uskaltanut viitata tunneilla, en saanut kunnollista paria pari- ja ryhmätöihin enkä liikuntatunneilla uskaltanut osallistua. öisin en pystynyt nukkumaan peloltani kunnolla.
Äitini alkoi jo huolestua tilanteesta pahasti. Hän soitteli luokanvalvojalleni, kuraattorille ja ties kenelle muille. Eivät he saaneet luokkalaisiani kuriin, en edes huomannut heidän yrittäneen tosissaan.
Kevätlukukauden lopulla luokanvalvojani ilmoitti, että minun olisi ehkä kannattavaa vaihtaa luokkaa. Olin ajatusta vastaan, sillä kiusaajia ei ollut ainoastaan omalla luokallani, vaan kaikki seitsemännet luokat syrjivät minua.
Tajusin, että olinkin ollut vuoden uudessa koulussa puhumatta hädin tuskin kenellekään.
Kesäloman alkaessa stressasin yhä kouluasioita ja itkin monena iltana. Sain ajatuksen koulun vaihtamisesta ja noin kuukauden kuluttua uskalsin ehdottaa asiasta äidilleni. Hän alkoi heti, samaisella minuutilla, etsimään minulle uutta koulua.
Juttelimme yhdessä monien eri koulujen rehtorien kanssa, ja valitsimme lopulta parhaalta kuulostaneen koulun. Olen edelleen samassa koulussa.
Kahdeksannen luokan ensimmäisenä päivänä minua pelotti niin paljon, etten taaskaan yöllä saanut unta. Koulupäivän jälkeen taas oloni oli fantastinen! Uuden luokkani ryhmähenki oli upea ja minut otettiin ystävällisesti vastaan.
Koko kouluvuosi meni erinomaisesti: sain monta ihanaa ystävää ja kahdeksannen luokan lopulla rupesin seurustelemaan pojan kanssa, joka oli auttanut minua pärjäämään uudessa koulussa. Arvosananikin nousivat taas huimasti!
Nyt yhdeksännellä luokalla olen yksi kouluni neljästä tukioppilaasta. Tukioppilaat auttavat uusia seiskaluokkalaisia, parantavat koulun yhteishenkeä, ratkaisevat pulmatilanteita ja ehkäisevät koulukiusaamista. Olemme järjestäneet jo nyt pari ryhmäytymispäivää, eikä koulussamme ole kiusaamista.
Olen näin jälkikäteen ehdottomasti sitä mieltä, että koulun vaihtaminen oli peruskouluni paras päätös! Olen todella iloinen ja ylpeä siitä!
Siinä minun kokemukseni. Alussa minäkin olin vain kolme viikkoa puhumatta. Kyllä niitä viikkoja alkoi aika huomaamattomasti kertyä.
Suosittelen siis lämpimästi pojallesi koulunvaihtoa, jos tilanne vain pahenee. Eiköhän poikasi vanhat kaverit ota hänet mukaansa, jos he ovat hyviä kavereita olleet.
Ymmärrän myös hyvin huolehtivaisuutesi. Onneksi minun kaltaisiani tapauksia käy suhteellisen harvoin. Minulle kun on jälkeenpäin kerrottu, että oli onni, etten joutunut käymään terapiassa tai syömään masennuslääkkeitä.
Tuskin näin huonosti käy, mutta minä ainakin tunnen toipuneeni hyvin. Kyllä minä edelleen muistan niitä pelon ja surun hetkiä, mutten enää ajattele niitä lähes koskaan. Äitini auttoi minua toipumaan.
Toivottavasti tilanne saadaan korjattua vielä noin varhaisessa vaiheessa. Ryhmäytyspäivät ovat erityisesti auttaneet meidän koulumme uusia oppilaita, he ovat pitäneet päivistä ja samalla tutustuneet toisiinsa. Jospa ehdottelisit poikasi luokanvalvojalle sellaista?
Toivon todellakin hyvää jatkoa!
Pojan luokalla oli tällä viikolla tuollainen ryhmäytymispäivä, mutta siitä ei ollut apua.
Ala-asteella ei ollut jengejä eli johtaja-alaiset tyyppisiä ryhmittymiä. Nyt seiskalla muut pojat ovat jengeissä. Kiusaamista ei vielä ole ollut, mutta pelkään, milloin kuulen sellaisestakin. Poika kun on persoonallinen tapaus, lukee mm. Kalevalaa vapaaehtoisesti ja pukeutuu kauluspaitoihin...
Mutta oli hyvä kuulla, että kouluvaihto kohdallasi onnistui noin hyvin, ehkä se tulee ajankohtaiseksi meilläkin. Kysyin pojalta eilen, pitäisikö yrittää toiseen kouluun, mutta hänen mielestään se ei ainakaan vielä ole tarpeen.
olla aika raju neuvo mutta suosittelen näin en itse usko että koulun vaihto on hyvä. Mutta sinuna antaisin muutaman kaljan pojallesi jotta se uskaltaisi puhua jollekin ja voi olla että poika kuluu niihin jotka eivät puhu ihmisille.
Itse olen usein päissäni koulussa (käytän vähän vahvempia) no kumminkin tämä on anut tapa miten uskallan pitää esitelmiä tai puhua tytöille ja ensinmäiset kaveritkin sain tässä kunnossa.
"Päätin kertoa siitä luokanvalvojalleni, joka oli mielestäni mukava ja taitava opettaja. Hän kuunteli minua ja uskoin hänen ymmärtäneen asiani. Kuitenkin muutaman päivän kuluttua luokanvalvojani tärveli koko homman, sillä hän meni typerästi kertomaan kiusaajilleni siitä, miten olin luokanvalvojalleni valitellut."
oletko jälkeenpäin(tai äitisi)huomauttanut opettajalle tästä asiasta. Näin ei toimita,sehän on kuin antaisi aseen käteen vankilasta vapautuvalle ampuja-murhaajalle.
Voisit ainakin kirjoittaa tämän kirjeesi täällä hänellekkin, että ottaisi opikseen,ja ei hän olisi saanut arvostella sinua noin,epäsosiaaliseksi tai miksia tahansa. Huonosti hoiti hommansa.
Olen jälkeenpäin samaa mieltä kanssasi. Luokanvalvojani hoiti asiansa ajattelemattomasti.
Se opettaja oli kuitenkin aivan eri, joka minua epäsosiaaliseksi haukkui. Hänen kanssaan minulla oli ollut ennestäänkin huonot välit.
Koulunvaihdon yhteydessä äitini oli kuulemma jutellut vielä vanhan luokanvalvojani kanssa. Kyllä luokanvalvojakin oli virheensä ymmärtänyt ja pahoitteli asiaa.
Noh, asia on valitettavasti ollutta, mutta onneksi mennyttä.