Itse pidän siitä että ruokapöydässä käytetään aikaa istumiseen ja syömiseen. Eli ei kiirehditä vaan nautitaan rauhassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Samalla vähän jutustellaan ja käytetään todellakin runsaasti aikaa siihen tapahtumaan. Ei nyt niinkään arkiaterioilla, mutta kyllä sunnuntaina päivällisellä ja etenkin juhlapäivinä mielestäni tämä on sellainen rituaali mikä minusta tuo sellaisen kivan "ilmapiirin", ja etenkin kun on vieraita. Harmi vain että kaikki eivät sitä ymmärrä tai tajua ja ruoka hotkitaan ja on jo lautanen tyhjä kun itse vasta aloitellaan. Mielestäni jo se, että koska ruuan valmistamiseen saattaa mennä hyvinkin pitkä aika, pitäisi sitä tavallaan kunnioittaa sillä rauhallisella ja kiireettömällä syömisellä. Ja mikäs sen kivempaa kun ihan alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka hyvän viinin kanssa nautitaan kiireettä kynttilöiden palaessa.
Kuinkas teillä panostetaan tähän kodin arki-, juhla- ja vierasruokailuun?
Kuinkas teillä panostetaan tähän kodin arki-, juhla- ja vierasruokailuun?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä syön kolme lautasellista kymmenessä minuutissa ja pierasen päälle! Jos muut ei oo ehtiny syödä meen kattoon tv:tä!
Että sillä tavalla teillä ruokaa arvostetaan...
Varsinkin työpaikkalounas on tankkaus. Napa täyteen ja sitten jatketaan hommia. Ehkä 15 minuuttia menee, päälle kommentit: oli hyvää / olipas paskaa. Näin se meillä menee. Tietysti toisilla on aikaa jaaritella töissäkin lounaalla vaikka kuinka pitkään, kun ei parempaakaan tekemistä oikeasti ole.
Olen itse hidas syöjä enkä hotki lounastani tavallisella työateriallakaan. Usein olenkin pöytäseurueeni viimeinen, joka lopettaa aterioinnin, mutta onneksi työtovereillani on hyvät pöytätavat.
Lounaamme eivät ole muutenkaan hotkimistilaisuuksia, vaan pöytäkeskustelulla on suuri merkitys sekä viihtyisyyteen, työyhteisön hengenluontiin että joskun myös työasioiden etenemiseen. Vaihtuvat pöytäseurat sekä toisten organisaatioiden - mutta samojen asioiden kanssa pähkäilevien - henkilöiden kanssa ateriointi on hedelmällistä ja monella tavalla ravitsevaa puuhaa.
Kotona ja yksityiselämässä ovat rauhalliset, kiireettömät ateriat itsestäänselvyys. Vieraiden kanssahan sitä käytännössä istutaan pöydässä koko illan.
Minun mielestäni suuri ruokanautinnon vihollinen on LIIKA höpötys syödessä. En nyt tietenkään tarkoita perheen tai ystävien kanssa käytävää leppoisaa small talkia syödessä, vaan sellaisia "lounasneuvotteluita", joissa todella jauhetaan asiaa (liike- tai muita työasioita)jostakin aivan muusta kuin siitä ruokailutilanteesta. Silloin on vähän yksi lysti mitä syö, koska itse ruoan makuun ei pysty keskittymään tarpeeksi nautintoa aikaansaavalla intensiivisyydellä.
Mielestäni herkkuaterialla ei pääsääntöisesti pitäisi puhua mistään muusta kuin kyseisestä ateriasta, sen makuelämyksiä kommentoiden, tai korkeintaan vertaillen joihinkin muihin ruokailutilanteisiin.
Kokeeko joku muukin asian näin minun tavallani?
Jos minun kanssani syö lähes päivittäin lounaspöydässä 4-6 tuttua henkilöä, niin kyllä me puhumme sen vajaan tunnin aikana paljonkin muusta kuin ruuasta. Työ- ja ammattiasioita voi myös käsitellä monella tavalla, lounaalla kevyemmin ja yleisemmin.
En minä ainakaan jaksaisi käydä jatkuvasti pelkkää keskustelua ruoasta. Tosin arkilounas ei nyt erityisesti olekaan mikään herkkuateria, ei siitä riittäisikään puheenaiheeksi.
Mutta siitä en tingi, etteikö pöydässä puhuttaisi, olkoon se sitten arkilounas tai juhlapäivällinen!
Täysin samaa mieltä kanssasi. Ruuasta pitää nauttia eikä höpöttää liikoja. Juttelua ehtii sitten harrastaa lounaan tai illallisen jälkeen, mutta syödessä liiallinen juttelu pilaa syömisen nautinnon.
Itse syön rauhalliseen tahtiin - ensin salaatti / alkupalat, sitten pääruoka, ehkä vielä kahvi siihen päälle. Monesti jos olen lounaalla isomman porukan kanssa, olen viimeinen joka saa aterian päätökseen, vaikka en tosiaan mitään jättiannoksia syö. Muut seurueen jäsenet eivät yleensä malta odottaa minua, vaan häipyvät heti pöydästä viimeisen palan hotkaistuaan. En oikein käsitä, miten he voivat syödä isoja annoksia alle varttitunnissa - salaatit leivät pääruoka... Nolottaa olla aina viimeinen, niinpä olen nykyään ottanut tavaksi aterioida itsekseni ettei tule paineita hotkia muiden tahdissa. Ruoansulatusvaivojahan siitä vain saa. Lounas on minusta mukava tauko työpäivään, vaikka hieman pidempi lounastauko tietysti tarkoittaa työajan venymistä illalla.
Myös ravintolassa tykkään enemmän käydä itsekseni hitauteni vuoksi, kun saan ihan rauhassa valita ateriani ja mitäs viiniä sen kanssa otan, sitten vielä sulattelen herkkuja kahvin tai jonkun drinkin parissa. Nautinto parhaimmillaan :)
Meillä syödään nopeasti vaikka oltais ravintolassakin. Ollaan yritetty monesti hidastella, mutta ei siitä mitään tuu :)
Mutta itse kyllä inhoan kauheeta jaaritteluakin ruokapöydässä kun porukka yrittää esittää hienompia kuin ovatkaan...
Totta se on. Jos sen ruoan vain lappaa suuhunsa eikä välillä urahda mitään, niin eihän ateriointi kestä kuin kolme minuuttia. Mitäpä sitä aikaa tuhlaamaan.
Se taas, mikä toisten mielestä voi olla hienostelua ja parempana esiintymistä, on toisilla sekä työssä että kotona tavallista elämää. Ihmiset aika usein juttelevat toistensa kanssa kun yhdessä ollaan.
Tai sitten ei.
Olisipa ihanaa, jos joskus työpäivinäkin saisi nauttia ruokansa ajan kanssa. Yleensä aikaa on vajaat 15 minuuttia, joskus harvoin peräti puoli tuntia. On myös päiviä, jolloin ei ehdi ruokalaan ollenkaan. Näin meillä kouluissa.
Kälätys ja tyhjänpuhuminen eivät kuulu ruokapöytään, hyvää ruokaa pitää arvostaa keskittymällä ruokaan eikä kummin kaiman sukulaisen pikkuvaavin tossujen nallekuviointiin, politiikkaan tai työasioihin.
mutta luultavasti en kanssasi joudukaan samaan lounas- tai illallispöytään, koska tunnut olevan just sellasta "parempaa väkeä." Ruoka on syömistä varten ja turha jaarittelu ja keskustelu ruokailutilanteissa on turhaa.
Ruuasta tulee nauttia syömällä, eikä keskustelemalla!
No jaa, kyllä ihan tavallinen taatelin tallaajakin voi syödä rauhallisesti ja käyttää siihen aikaa. Ei tarvitse olla parempaa väkeä. Arki-iltoina saatan syödä ruokani sohvalla istuen, kun en halua missata hyvää ohjelmaa ja käytän vielä kertakäyttölautastakin, kun inhoan tiskaamista.Mutta jos lähden ulos syömään tai minulla on vieraita tai olen itse vieraisilla, meininki on toinen. Jos ruoka on tehty vaivan kanssa ja sillä halutaan ilahduttaa ihmisiä, haluan istua ystävieni kanssa pöydän ääressä ja nauttia hetkistä, jolloin minulla ei ole kiire mihinkään. Ja mistä vaan saa puhua, kunhan kaikki voivat osallistua keskusteluun. Olen niiden onnekkaiden joukossa, jonka ei tarvitse miettiä, olenko ensimmäinen vai viimeinen, joka lopettaa ruokailunsa, sillä istumme yhdessä vielä kauan sen jälkeen, kun viimeinenkin on syönyt. Kun niin usein on kiire ja työssäni ruokatauko saattaa kestää viisi minuuttia ja se "nautitaan" aina yksin, on ihanaa kiinnittää huomiota ruuan ulkonäköön ja makuun silloin kun siihen on aikaa. Tärkeitä pointteja on myös tarjoiluastiat, taustamusiikki, kynttilät...Lapsuudestani muistan sen, kuinka ihmiset vierailivat toistensa luona, mutta nykyään se ei ainakaan minun piireissäni ole kovin tavanomaista. Kun kutsun esim. ystäväni syömään luokseni, jo heidän ilo siitä, että heidät on kutsuttu, saa minut hyvälle tuulelle. Harvoin kutsusta kieltäydytään ja saan vielä roppakaupalla kukkia, viinipulloja ja juustotarjottimia lahjaksi. Mikäs siinä on iltaa istuessa hyvän ruuan ja juoman parissa. Ruokailun yhteydessä keskustelu saattaa olla kevyempää, ruokailun jälkeen vasta parannetaan maailmaa. Tärkeintä on se, että jos ei muuten saa toisilleen tärkeitä ihmisiä kerääntymään ympärilleen, niin ruoka on hyvä keino ja syy siihen. Enkä todellakaan ole hienostelija, ihan tavallinen matalapalkkainen duunari vain. Pastalautasenikin olen ostanut Tarjoustalosta.