FK ja PP elokuvat

Huhujaja koskien FK -ja PP -elokuvia

HarryPotterFanZone on julkistanut sivuillaan huhuja niin Feeniksin kilta - kuin Puoliverinen prinssi -elokuvista. Sivuston tietojan mukaan Feeniksin kilta -elokuvan pituus tulee olemaan 135 ja 165 minuutin välimaastossa. Sivustolla paljastettiin, myös, että huhun mukaan elokuvassa nähtäisiin Arthur Weasley Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalassa, Oljo, Weasleyn kaksosten lähteminen Tylypahkasta sekä Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävät tutkinnot. Myös kohtauksia Riesusta on kuvattu ja ne saattavat olla mukana elokuvassa. Sen sijaan Dobbya tai kohtauksia mörön kanssa ei elokuvassa nähtäisi. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei Mollyn ja mörön kohtaaminen Kalmanhanaukiolla pääsisi mukaan elokuvan lopulliseen versioon.

Harry Potter ja Puoliverinen prissi -elokuvaa koskevat huhut käsittelevät elokuvan ohjaajaa. Huhun mukaan Warner Brosin ehdokkaita ovat Chris Columbus, Alfonso Cuaron, James McTeigue, Terry Gilliam ja Matthew Vaughn. Sen sijaan M. Night Shyamalan, jota aiemmin huhuttiin kuudennen tai seitsemännen Potter -elokuvan ohjaajaksi, olisi nyt HPFZ -sivuston saaman huhun mukaan kieltäytynyt Warner Brosin työtarjouksesta.

Warner Bros ei ole antanut tiedotetta koskien näitä tietoja. Joten tietoja tulee käsitellä tällä hetkellä vain huhuina.

Lue uutinen täältä: http://www.harrypotterfanzone.com/

Mitä mieltä

4

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • _D0bby_

      ihan hyvältä kuulostaa...jännä ois nähä riesu kun aikasemmissa leffoissa sitä ei oo...mut vähän harmittaa kun dobbya ei nähä lainkaan ;( ja HUISPAUSTA! xP kovasti haluaisin,että pyhästä mungosta nähään paljon :)

    • Ihan vain vihjeeksi sanon, että kyllä tämän palstan henkilöt tietävät hpfanit.vuotis.net osoitteen ja varmasti myös Tulisalaman osoitteen. He löytävät ainahin Hpfaneista nuo samat uutiset ^^' Ja tuo oli melkein suoraan kopioitu Hpfaneista.

      Toivon, että keksitte hyviä keskusteluja yms. Ettekä käytä tätä palstaa minään tavallisena uutispalstana johon toimitetaan uutisia. (Hauskasti selitetty.)

      Parahin terveisin,
      Blue-Tree

      • ööh..

        ihän kaikki tiedä mistään hp fanisivuista ja muuta :D Joten toisille tuo uutinen saattoi olla hyödyllinen.Vai..?


    • Jyrki Viertola

      Toivottavasti se Shyamalan ei todellakaan tee mitään HP-leffaa ku se on oikeesti ihan surkee ohjaaja. tai siis ei se osais varmaan tehä kunnon HP-meninkiä vaa jotain surkeeta signs-tyylistä kakkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5850
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3497
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2012
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      223
      1938
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      168
      1683
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1475
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1011
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      970
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      64
      954
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      917
    Aihe