Suhteen eteneminen / milloin luovuttaa?

Toivoisin kommentteja teiltä joilla riittävästi etäisyyttä nähdä tämä tilanne selkeästi..
Toisaalta tässä on vain minun versioni tarinasta, ei toisen osapuolen lainkaan, mutta kova tarve minulla on purkaa tuntojani näin kirjoittamalla.

Olen nainen, 3-kymppinen, lapseton, asun omistusasunnossa (josta suurin osa toki vielä pankin), 2 koiraa, vaiktuinen työ.
Miesystäväni 12-vuotta minua vanhempi, 16v. pojan isä, asuu vuokralla, yrittäjä.

Tapasimme tuttavien välityksellä noin 5 vuotta sitten. Alku oli hankalaa, siitä kun ollaan juteltu niin miesystäväni sanoi ettei uskonut minun olevan hänestä tosissaan kiinnostunut.
Kun ensimmäisiä kertoja tapasimme seurustelin vielä "sisko ja sen veli"- tyyppisessä suhteessa.
Ystävättäreni seurusteli nykyisen miesystäni parhaimman kaverin kanssa.
Näin miesystäväni sai toki tietää että olen varattu, mutta myös sen etten sillä hetkellä elänyt "normaalissa" vaan enemmänkin kaverisuhteessa ja että ero häämötti..

En tiedä miksi, kokemuksestako, hän usein seurustelumme alkuaikoina puhui siihen tyyliin että uskoi minun vielä palaavan tähän entiseen suhteeseeni.
Kun yritin selittää hänelle että turha ajaa minua takaisin, itse kyllä tiedän mitä haluan, hän perusteli kantaansa tyylin "kannattaako sun nyt tällaisen kanssa, on tuota ikäeroakin" jne.

Pikkuhiljaa aloin tajuta, että hän edelleen piti yhteyttä tiettyihin naisiin, joiden kanssa hänellä oli ollut jonkinlainen suhde ennen minua.
Heitä oli ehkä 2-3 kpl.
Miesystäväni on asunut noin 10 vuotta yksin. Kyse on ollut pelkistä seurustelusuhteista, ei avoliitoista tms.

Eräänä päivänä kun olin hänen luonaan ja koneella hän pyysi minulta että lähettäisin hänen sähköpostistaan erään tilinumeron tuttavalleen.
Kun avasin s-postinsa, huomasin että siellä oli viestejä kahdelta näistä ns. ex-naisystävistä.

Kirjoitin heille kummallekin s-postit jossa ilmoitin luulleeni seurustelevani tämän miehen kanssa jo puolen vuoden ajan.
Ihmettelin minkä laatuinen suhde heillä oli kys. mieheen ja myös, täysin asiallisesti ja ystävällisesti halusin heidän tietävän minun olemassaolostani.

Menin iltapäiväksi töihin. Miesystäväni soitti minulle ja tuli "lankoja pitkin".
Toinen kys. naisista oli soittanut hänelle (ilmeisen tuohtuneena) ja miesystäväni sanojen mukaan käskenyt pitää lastentarhastaan (tarkoittaen minua) huolta ja lopettaa tällaiset lapsellisuudet.
Eli, ilm. jollain muotoa arkaan paikkaan oli osunut kun tunteet kävivät niin kuumina.
Sitähän en koskaan saa tietää, mitä nainen oli oikeasti sanonut (esim. oliko yllättynyt minun olemassaolostani, luullut minun laillani olevansa ainoa, vai mitä!?). Miesystäväni kertoi miten heidän suhteensa kys naisen kanssa aikoinaan oli loppunut ja että he olivat yhteyksissä silloin tällöin, mutta vain ystävinä.

Minä peräsin oikeuksiani tietää tällaisista ystävistä ja ihmettelin raivareita.
Tuntui siltä että ellei mies itse osannut näitä naisystäviään infota olemassaolostani, niin piru vie, teen sen itse, vaikkakin se johtaisi suhteemme loppumiseen.

Toinen s-postin vastaanottajista soitti minulle ja keskustelimme pitkät pätkät.
Hän kertoi/väitti olleensa miesystäväni kanssa sängyssä edellisellä viikolla ja kertoi tämän olevan täysin sitoutumiskyvytön ja että heidän suhteensa on kuivunut kokoon aikoinaan sen vuoksi.
Keskustelin asiasta mieheni kanssa ja tämä kumosi väitteet. Sanoi vaan että hänen kiinnostuksensa kys. naista kohtaan on hiipunut ensimmäiseen eroon, mutta nyt tämä nainen on alkanut ottaa jälleen yhteyttä.
Ihmettelin että eikö ole kertonut minusta. Mies väitti kertoneensa että hänellä on uusi ihminen elämässään, mutta kys. nainen omasi kuulema suuret luulot itsestään eikä luovuttanut vaan "vonkasi ja vonkasi". Pyysin miesystävääni soittamaan minun kuullen tälle naiselle ja sanomaan puhelimessa että homma on ohi, eikä sitä enää lämmitellä.
Näin hän tekikin.

Alkoi seesteisempi aika.
Mieheni on kova juttelemaan asioista, tunteistaankin, silloin kun se hänelle sopii..
Yhteenmuutosta ei puhettakaan. Tuli aika jolloin kävimme paljon ulkona ja silloin koin kelpaavani yövieraaksi miesystäväni luo. Muutoin nukuin omassa kodissani, yksin.
Onkohan miesystäväni ollut yökylässä luonani ehkä 5 kertaa..

Olemme matkustelleet paljon ja tulemme loistavasti juttuun, vaikka silloin saman katon alla asummekin ;O)

Vuosi sitten keväällä miesystäväni alkoi ehdottaa minulle että kävisin vieraissa..
Häntä kuulemma kiihottaisi kuulla minun kertovan mitä olen tehnyt toisen miehen kanssa.
Sanoin, että toivoisin kelpaavani ja kiihottavani miestäni ihan omana itsenäni, ilman tarinoita.
Sitten hän sanoi että kun olen parhaassa iässä, kolmekyppinen, niin voisin vielä käydä miehissä muutaman kerran (ja mitä sen jälkeen tapahtuu, mietin?)
"Kunhan et vaan ihastu keneenkään"
Sanoin etten koskaan voisi luvata hänelle tällaisia "etuuksia" ja että ne eivät mielestäni kuulu parisuhteeseen. Jälkikäteen hän kertoi että koki huonoa omaatuntoa kun teki niin paljon töitä, eikä ehtinyt minun kanssa viettää aikaa. Huomasi että olin hieman maissa.

Jätin ajatuksen sikseen, mutta se nousi mieleeni kun olimme viettämässä tyttöjen iltaa..
Huomasin komean vaalean miehen jonka kanssa sitten juttelimme läpi yön puiston penkillä.
Vaihdoimme puhelinnumeroita ja homma karkasi käsistä. Ihastuin.

Ajattelin heti, kun tällaiset tunteet ottivat vallan, että vanha homma hoidetaan pois alta ennen uuden aloittamista.
Siitä tulikin valtaisat riidat miesystäväni kanssa ja aikaisemmin tilaamamme etelänmatka meni riidellessä ensimmäisen viikon osalta.
Toisella viikolla välimme aloivat "normalisoitua" ja miesystäväni ilmoitti että oli keväällä suunnitellut kosivansa minua kesällä. Nyt kuitenkin tilanne oli eri, ja minä olin täysin kylmennyt.
En voinut sanoa muuta kun että hän ei enää herätä minussa sellaisia tunteita kun suhteessa pitäisi. Aina on syynsä sille, että 3 ihminen pääsee suhteessa pariskunnan väliin.

Tappelu jatkui kun pääsimme takaisin Suomeen ja mies tajusi minun tapailevan "uutta" tuttavuuttani jälleen.

Uuden tuttavuuteni kanssa kuitenkin homma mein vinoon, monestakin syystä, ja n. puoli vuotta hänen tapaamisensa jälkeen alkoivat minun ja miesystäväni välit jälleen lämmetä.

Keskustelimme tapahtuneesta, vielä viimeeksi pari viikkoa sitten ja miesystäväni kertoi minkälaisen helvetin hän oli läpikäynyt kun olin hetkessä muuttunut täysin kylmäksi häntä kohtaan. Ei ollut pystynyt syömään, ei nukkumaan ja kun oli väkisin yrittänyt hakea seuraa ravintolasta niin haluja ei sänkyyn päästyä ollut lainkaan- eikä kykyjäkään.

Kaikki tänä päivänä muuten mainiosti, mutta yhteen muuttamisesta emme voi keskustella.
Väillä (vars. parin kaljan jälkeen) mieheni kovasti puhuu kuinka "sitten joskus kun meillä on kämppä" jne mutta tällä hetkellä kun työkaverini haluaisi vuokrata minun asuntoni ja miesystäväni asunto on menossa myyntiin, ei minkäänlaisia suunnitelmia yhteen muuttamisesta ole tehty.
Jos kysyn että eiköhän aikuiset ihmiset tiedä tässä vaiheessa ja kaiken tämän läpikäyneenä ja siitä selvinneenä että haluaako asua ja elää yhdessä vai ei, hän saattaa vastata että ei tiedä, eikä ole miettinyt tuollaisia.
Eli, en voi suunnitella elämääni kun omalta osaltani. Koskaan ei tiedä mistä suunnasta milloinkin tuulee.

Miesystäväni isä on ollut väkivaltainen häntä kohtaan kun hän oli nuori, ja usein vaikeiden tilanteiden edessä hän vetäytyy kuoreensa.
Eli, puhuminen ei ole vahvuus- muuta kuin silloin kun se hänelle itselleen sopii. Silloinkin mielummin analysoidaan muiden suhteita ja asioita, harvemmin sitä omaa.

Tunnen itseni välillä niiiiin yksinäiseksi, työmme kun eivät aina sovi aikatauluiltaan niin, että ehtisimme paljoa yhteistä aikaa viettää.
Lisäksi yöt omissa kodeissa, yksin, vailla toisen lämpöä, vailla keskustelu- ja kuuntelukumppania, vailla toisen kosketusta ja todellista läsnäoloa.

Välillä kaivaa mieltä että missähän mahtaa mies olla..? Senkö takia ei ole valmis muuttamaan yhteen ettei halua/voi luopua kaikista vapauksistaan? Montako naista pyörii (vaikka ei sänkykavereina, mutta mieltä piristämässä) tällä hetkellä jollain tapaa kuvioissa (niitähän nimittäin ehti jonkin verran kerääntyä kun oltiin erossa)? Onko halunnut/ saanut sanottua näille mikä tilanne on tänä päivänä?
Hukkaanko elämästäni parhaat vuodet vaikkakin suhteessa on myös paljon hyvää?
Kuinka voin saada luottamuksen takaisin? Vastaukset kysymyksiini ovat aina joko että olen luulosairas (tyyliin) tai että "mielummin elää itsekseen" kun että on jonkun kyttäyksen ja kontrollin alla koko ajan.
Olen jo miettinyt että rulla olisi loppuun keritty kun saisin äijän itse teosta kiinni. On vaan niin taitava vastauksissaan ja varmaan tekosissaankin, että siihen tarvittaisi yksityisetsivää tai vastaavaa..
Kun haluaisin, vaan en osaa luottaa 100% vastauksiin mitä kysymyksiini saan.
Enkä osaa suhdetta lopettaa ja toisaalta pelkään jatkaa ennen minulla on niin paljon todellisia faktoja pöydässä että mieleni rauhoittuu.

Kaoottista..
Paljon kysymyksiä.
Mies erittäin kiltti, auttavainen ja herkkä. Toisaalta myös itsekäs (ehkä tajuamatta sitä itsekään), jollain tapaa empaattisuus uupuu, ei osaa ajatella miltä omat teot toisesta tuntuu.
Minä olen asianosainen henkilö, enkä voi toista oman pääkopan selvittämisessä auttaa, mutta haluan ymmärtää..Kärsin varmasti itse siitä, mutta mikä elämässä on minkäkin arvoista??
Muuten monessa mielessä hyvä suhde kuitenkin ilman perhettä ja yhdessä asumista???????????
Uusi suhde, muita huolia, yhdessä asuminen mutta tyytymättömänä????

Vaikeaa, niin vaikeaa..