kertokaapa uusperheelliset, millaista oli teidän seurusteluaika, kuinka kauan seurustelitte ja missä vaiheessa rupesitte puhumaa yhteen menosta? oliko päätös vaikeeta vai helppoa? Itse olen vähän jumissa oman tilanteeni kanssa enkä tiedä mitä mun pitäis tehdä.
kysymys
näppy
11943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jolla ei ole sitoumuksia menneeseen! Älä ainakaan muuta yhteen, jos elämäsi on tällä hetkellä sulle rakas, kohta se on helvettiä!!
Meillä ei varsinaisesti seurustelua edes ollut mun eron jälkeen. Molemmil oli kyl omat kämpät, mut yhdes oltiin käytännös joka päivä (yö). Neljä kuukautta vitkuteltiin niin, sit laitettiin kamat saman katon alle.
Poika rakastu mieheen heti ei ollu äiti enää mitään ;o )Heille tuli heti "poikien omat jutut".
Nyt 1,5 vuoden yhdessä olon jälkeen ootellaan yhteistä muksua ja jouluhäät on tulos.
Päätökset ei meil oo ollu mitenkään erikoisen vaikeita, ne on "vaan" tehty.
Mut jos kerrot tilanteestas enemmän, olis helpompi antaa jotain vinkkiä ;o )
Noh..mun tilanne on sellainen et olemme tunteneet vajaa vuoden.Molemmilla on omat asunnot. Mies on halunnut ja haluaa vielä aikaa, ei halua kiirehtiä. No, minäkään en toki heti naimisiin olekkaan menossa, mutta haluaisin selvyyttä että mikä on meidän jutun meininki. Mulla on tunteita miestä kohtaan ja hän tietää sen , mutta ei osaa oikein kertoa omistaan minulle.Tuntuu vähän kuin hän välttelis tunteista puhumista kysyttäessä. En mielestäni tiedä kuinka vakavissaan hän on mun kans. Vähän on sellainen olo et joku asia panttaa häntä tässä.Kai tässä jotain suuntaa pitäis olla tiedossa minnepäin tästä jatketaan? Molemmilla on lapsia:Minun lapset asuvat mulla ja hän tapaa omiaan säännöllisesti. Me ei koskaan olla oikein puhuttu tilanteesta kasvotusten. Mietin et olenko minä hänelle panokaveri vai ystävä joka jätetään kun vaikeesta tilanteesta on päästy yli? En tosiaan tiedä. Hän tietää että tämä vaivaa mua mutta ei vaan oman selityksensä mukaan pysty parempaan tällähetkellä...Nyt olen itse ruvennut varomaan tunteista puhumisen hänelle koska hänkään ei tuo omiaan esille. En minäkään enää halu puhua omistani hänelle kun en tiedä hänen tunteistaan. Olen yrittänyt olla se kuunteleva osapuoli kun hän kertoo omista jutuistaan..En oikein osaa määritellä et olenko vapaa vai en...tavallaan olen tavallaan en. Näin koska en hypi itse useamman miehen kans yhtäaikaa. Hänen meiningistään en tiedä...Ei meillä toisaalta ole mitään mikä tälhetkel sitois meitä et periaatteessa mullakin on vapaus mennä....en vaan halu niinkauan jos hän on mun kuvioissa. olen itse uskollista sorttia. No hänen häpiä on jos sil sitten oliskin muitakin mun lisäksi? En vaan jaksais loputtomiin tällaista epämääräistä touhua: ollaan mutta ei olla leikkiä...
et hiukan on fiilikset heikoilla.
Itel oli sillai, et mä olin se, joka oli karannu, isäntä oli sinkku...
Jos miehes erosta on (periaattees) vähän aikaa, niin niist tunteista voi olla vaikee puhua, varsinkin jos hänon ollut se loukattu osapuoli tms. Se luottamuksen saaminen takaisin voi olla todella vaikeeta.
Mutta vaikeeta se on kuitenkin sullekkin, jollet tiedä edes sellaista asiaa, että missä mennään...
Toisaalta tekis mieli sano, et anna miehelles aikaa selvittää ajatuksiaan,mutta karu totuus on se ettei meille sitä aikaa oo kuitenkaan suotu loputtomiin.
Muistan ite miettineeni viime kesänä, että mitä tää on. Kaikki oli just niinku pitikin, mut silti hämäs jokin. Vasta myöhemmin tajusin, että se oli se rakkauden tunne. Kun se ei tuntunut samalta kun ennen, en jotenkin osannu noteerata sitä "oikeeks".
Meillä on siin onnistanu, et ollaan aina kyetty puhumaan kasvotusten kaikesta.
Sanoit, ettei miehestäs oo kasvotusten puhumaan tunteista. Mitä jos vaikka kirjoittaisit hänelle kirjeen? Selittäisit siinä niitä kaikkia asioita kuin tässäkin? Jos hän todellisuudessa vaan kokee sen naamakkain puhumisen vähän ahdistavaksi, et menee siin niin lukkoon, ettei sit saa sanottua niit asioita, mitä haluais. Enkä nyt todellakaan tarkota sitä et sä tekisit siit tilanteesta ahdistavan.
Kirje antais sen mahsollisuuden, että saisit kertoa fiiliksistäs rauhassa, kenenkään keskeyttämättä.Saisit kertoo sen oman näkemykses asioista. Ja miehelles sen miettimisen ja sisäistämisen rauhan.Hän sais rauhas miettii omaaa kantaansa asioihinne.
En tiedäpitääkö paikkaansa, mutta mitä mä oon elämää nähny, on miesten todella vaikeuksia puhua tunteistaan ja tulevaisuuden odotuksista (luojalle kiitos, ettätähänkin asiaan löytyy niit poikkeuksia o )
Onko hän koskaan selittänyt sulle miksei hän pysty "tämän parempaan"?
Ymmärrystä ja kärsivällisyytä tarvitset mutta odottaa ei kannata loputtomiin. Ja jos koko vuosi on ollut samanlaista niin kyl mun mielestä tässä vaiheessa jo pitäis hiukan olla selvillä mitä tältä elämältään haluaa niinkuin sä tunnut tietävän.
Kerro, miten kävi. Toivottavasti musta oli ees jotain hyötyä ;o )
Kiitos viestistäsi! Oli tosi mukavaa lukea sun ajatuksia tästä meiningistä. Olen vähän patti tilantees ja tuntuu ettei solmut nyt aukene...onhan se toisaalta niin et mies tarvii vaan aikaa ja mun pitää vaan koittaa kestää ja olla kärsivällinen. Hänellä on tosiaan ollut aikamoista pyöritystä tässä ja ymmärrän että hänenkään tilanne ei ole hirveen helppo. En kyl tiedä kuinka kauan erosta on tarkalleen aikaa. Ja muutama kuukausi aikaa kun hän koki hänelle läheisen ihmisen kuoleman. Et tässä toki tunteet voi olla aika sekaisin ettei voi ajatella selkeesti ja järjellisesti. Noi on kyllä sellaisia et ne pitäis työstää ja "tapella" itsensä kanssa läpi. Toisaalta jos ei ole valmis päästämään irti niin ei voi saada mitään uuttakaan eikä siirtyä elämäs eteenpäin. Ja en toki haluaisi että hän jäisi nyt tuohon vaan et elämästä löytyy vielä hyviä asioitakin jos hän on valmis...Tiedän itse mitä on menettää läheinen. Oma veli kuoli odottamatta 7v sitten.
Niin se taitaa olla, että kun niit pahoja asioita alkaa tapahtumaan, niit tulee kasapäin kerralla. Ja niit on todella vaikee alkaa yks kerrallaan selvittämään, kun ei tiedä,mistä alottas.
Miehille se tunteitten selvittäminen taitaa olla vaikeempaa kuin meille naisille, ainakin se alottaminen, mutta me taidetaan osata tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia... ...ainakin minä ;o )
Joskus kun ootte kahdestaan, niin otappa mies siinä telkkarin kattelun lomassa kainaloon ja kysyt siltä vaan, et mitä mietit. En kyl suosittele tätä välttämättä minkään jalkapallo-, jääkiekko-/formulapelin aikana ;o ) Silleen pikkuhiljaa ja vaivihkaa, välittämättä jos ens alkuun vastaukset voi olla vähä "en mitään kummallista"-tyyppisiä. Se, että mies "oppis", et tunteista ja asioista puhuminen ei välttämättä ole mitän hampaitten kiristelyä vaan siihen voi liittyä ihan mukaviakin asioita.
Toivotan onnea ja jaksamista... ... tuu kertoon miten tilanteet etenee ;o )
miesystäväni kanssa.Ja kummallekin ollut alusta asti selvää että yhteen muutetaan.Aluksi tuo muuttoajatus oli että "vuoden sisällä"..nyt kummallakin ajatuksissa se, että yhteen muutetaan jo paljon aiemmin.Kummallakin jo lapsia,jotka tulevat toimeen keskenään..ovathan liki saman ikäisiä.Ja me onnellisia,kaikenlaisista asioista olemme pystyneet puhumaan heti,rehellisesti.
Lähes 3000 on allekirjoittaut vetoomuksen ulkomaalaisten raiskaajien karkoittamisesta. Pieni roskasakki antaa huonon nimen kaikille ulkomaalaisille. Oma vaimoni on myös ulkomaalainen ja tuntuu pahalta kun pieni roskajoukko pilaa kaikkien ulkomaalaisten nimen
:(
www.adressit.com sivulla kaksi (2) otsikolla "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen".
allekirjoita hyvän asian puolesta!
Kiitos.
Me muutettiin melko pian yhteen miesystäväni kanssa. Molemmilla lapsia myös. Yli kaks vuotta on taaplattu arjessa. Alkuhuuma mennyt kyllä ohi, mutta jotain pysyvää silti sydämessä tuntuu toista kohtaan. Moninaisethan ne on sopeutumiset uusperheellisillä, kun tosta vaan lyhyen tuttavuuden jälkeen yhteen muttaa, niin eihän sitä kunnolla tiedä toisen ajattelutyyliä saatikka elämäntyyliä. Kaikki pikku asiat välillä ärsyttää toisessa, molemmilla vikamme. Silti halua yrittää. Toivottavasti rakkaus säilyy.
yhteen nykyisen miehen kanssa 6kk seurustelun jälkeen, molemmilla lapsia. Tiedettiin molemmat jo ensi tapaamisella, että vihdoinkin tässä elämässä löytyi se oikea ihminen - eikä tuo tunne ole kadonnut 10 vuoden jälkeen mihinkään. Kyllä sen tietää, milloin on oikea hetki ja oikea ihminen.
Vuosi varmaan tapailtiin ja siirryttiin siitä vakavaan seurusteluun. Suurin osahan ajasta yhdessä vietetään, mutta kumpikin haluaa vielä toistaiseksi pitää omat asuntonsa. Itsekin opiskelen vielä, joten hiljainen paikka, jossa voi puhtaasti keskittyä ei ole ollenkaan pahasta :) Mennään ihan omalla painollaan, en haluaisi mennä suin päin mihinkään. Eikä tässä mikään kiirekkään ole kun näinkin homma pelaa mahtavasti.