Lukekaapa tästä ja kommentoikaa jos haluatte. Olen palautteesta erittäin kiitollinen.
Tiesin saaneeni keskenmenon jo ennen kuin edes ymmärsin olleeni raskaana. Sinä vaaleansinisenä perjantaiaamuna, jona heräsin epätavallisen runsaisiin kuukautisiin ja uskomattomaan tyhjyyden tunteeseen. Naakka oli tullut kaupunkiin yllättäen. Hänen moponsa oli kai hajonnut matkalla jonnekin. Naakka oli ollut outolintu. Hän ei puhunut paljon. Sanoi sanan tai pari ja oli sitten taas hiljaa. Enkä minä kysellyt.
Hän ei pukeutunut mustaan, mutta oli hengeltään tumma. Hänen silmistään loisti jotain mistä en oikein saanut kiinni. Tapasimme Tarmo lähikaupan portailla. Minä olin varastanut veljeni polkupyörän ja taistelin lukon kanssa, kun Naakka seisoi äkkiä edessäni. Hän tuijotti julkeasti kaula-aukkooni. Kohottauduin, mutta Naakka ei edes viitsinyt siirtää katsettaan. Hetkeen en ollut varma, näkikö hän mitään, sillä niin tyhjältä tuo katse näytti. Myöhemmin ymmärsin, että Naakan katse oli kuin kaivo – en nähnyt pohjalle asti, vaikka kuinka kurottelin. Nakkasin häntä närkästyneenä pakastevihannes pussilla. Naakka käänsi hitaasti katseensa kasvoihini. Ilmekään värähtämättä hän poimi maasta pakastepussin ja heitti sen minulle. Sitten hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään mopoaan kohti.
Juoksin hänen peräänsä. Paiskasin ostokseni maahan ja tartuin Naakkaa hänen tienruskeista kiharoista, jotka ylettyivät olkiin asti. Naakka ärähti ja viskasi minut kimpustaan. Kaaduin maahan soran ja pölyn keskelle. Kyynärpääni ehtivät juuri hipaisemaan maata, kun jo ponkaisin uudelleen ylös. Naakka kompastui jalkoihini ja kaaduimme lopulta molemmat yhtenä mylläkkänä tiehen. Yritin hetken tavoitella niitä samaisia kiharoita, mutta Naakka tarttui ranteeseeni ja puristi niin kovaa, että sattui. Hetken pyristelimme siinä, mutta sitten pysähdyimme paikoillemme kuin joku olisi käskenyt meitä. Ehkä Naakka käskikin minua. Pelästyin hänen kätensä vahvaa otetta. Hänen etusormensa kynsi painoi puolikuunmuotoisen jäljen ranteeseeni, joka oli siinä vielä seuraavana aamunakin.
Silloin Naakka katsoi minua silmiin, mutta näytti siltä kuin ei olisi nähnyt mitään kovin jännittävää. Minä itse tarkkailin Naakkaa ja jokaista hänen liikettään. Hänen vartalonsa oli jäntevä, muttei kovin lihaksikas. Hänen otsallaan kihelmöi hikipisaroita, joista auringon valo heijastui. Hänen poskillaan levisi ohuita partajouhia aina kaulalle saakka. Kohotin yhden vapaan käteni sormista ja painoin sen Naakan huulille. Tunsin hänen huuliensa liikkeen, kun hänen suunsa levisi pieneen hymyyn. Hänen silmiinsä tuntui syttyneen kaksi myrskylyhtyä, jotka paloivat jossain siellä kaivon pohjalla.
Lähikaupan ovi kävi. En oikeastaan ymmärtänyt, että makasimme yhdessä kassassa keskellä kylänraittia. Kanttorin ja Rouva Niemen kiskoessa meitä erilleen purin kirkonmiestä sormeen. Naakka passitettiin mopolleen ja minut pyöräni selkään.
Illalla istuin ikkunalla. Kivi, joka oli tähdätty ikkunaruutuun, kolahti peltiin. Kipitin ikkunalle ja näin alhaalla sumuisessa syysillassa mopon. Naakkaa ei näkynyt, mutta oletin hänen seisovan puiden alla. Otin pois villatakin, jota olin pitänyt päälläni ja vaihdoin nopeasti yöpaidan päälleni. Se tuntui hyvältä.
Olisin halunnut kivuta ikkunasta ulos, koska se olisi ollut romanttista, mutta tyydyin käyttämään ulko-ovea. Äiti huusi keittiöstä perääni. Paiskasin oven perässäni ja kuulin lasien kilahtelevan. Kipitin paljain jaloin pihakiviä pitkin mopon luokse. Naakka istui kivellä ja poltteli käärittyä tupakkaa. Hän ojensi sätkää minullekin. Imin ahneesti myrkkyä keuhkoihini. Henkäisin savut Naakan kasvoille. Se oli sanaton viesti. Naakka ei ymmärtänyt minua, tarttui vain käteeni ja kiskaisi perässäni metsään.
Hänen askeleensa olivat pitkiä ja harppovia. Hän ei ollut ollenkaan niin varma, kuin esitti olevansa. Kävelimme hetken vaiti. Sitten yhtäkkiä Naakka näytti siltä, kuin ei olisi enää kestänyt enempää. Hän kääntyi puoleeni. Olin erittäin tietoinen kaula-aukkoni suuruudesta ja hengitin tarkoituksella mahdollisimman syvään luodakseni dramaattisen tunnelman. Naakka tarttui olkaimiini ja kiskaisi hameen yhdelle varmalla liikkeellä päältäni. Vetäydyin hieman kauemmaksi. En oikeastaan pelästynyt – halusin nähdä miten Naakka reagoisi. Hän ei yrittänyt vetää minua lähelleen. Katseli vain.
Astelin varovasti lähemmäs ja painoin jälleen sormeni Naakan huulille. Naakka kosketti ohimennen minunkin huuliani. Tuuli puhalsi kosteasti alastonta vartaloani vasten. Laskeuduin risujen keskelle ja odotin. Naakka odotti hetken ennen kuin istuutui viereeni.
Tunteja myöhemmin itkin huoneessani. Ei minulla oikeastaan syytä ollut. Heittelin tyynyjäni ympäri huonetta. Muistelin Naakan vartalon painoa omaani vasten. Olimme hyvästelleet ja Naakka oli esitellyt itsensä. Se oli ensimmäinen sana, jonka kuulin hänen sanovan. Nimeä en enää muistanut. Ei sillä ollut merkitystä. Avasin ikkunan ja haistelin yöilmaa. Pikkuveli potki seinää viereisessä huoneessa. Kyyneleitä oli oikeastaan hauska vuodattaa. Mielestäni se kuului siihen hetkeen. Hetken piti olla jotain suurta ja jännittävää. Puristin kyyneleitä sisältäni. Kaukaa peltojen takaa kantautui hiljainen mopon pärinä.
Tiesin saaneeni keskenmenon jo ennen kuin edes ymmärsin olleeni raskaana. Sinä vaaleansinisenä perjantaiaamuna, jona heräsin epätavallisen runsaisiin kuukautisiin ja uskomattomaan tyhjyyden tunteeseen. Naakka oli tullut kaupunkiin yllättäen. Hänen moponsa oli kai hajonnut matkalla jonnekin. Naakka oli ollut outolintu. Hän ei puhunut paljon. Sanoi sanan tai pari ja oli sitten taas hiljaa. Enkä minä kysellyt.
Hän ei pukeutunut mustaan, mutta oli hengeltään tumma. Hänen silmistään loisti jotain mistä en oikein saanut kiinni. Tapasimme Tarmo lähikaupan portailla. Minä olin varastanut veljeni polkupyörän ja taistelin lukon kanssa, kun Naakka seisoi äkkiä edessäni. Hän tuijotti julkeasti kaula-aukkooni. Kohottauduin, mutta Naakka ei edes viitsinyt siirtää katsettaan. Hetkeen en ollut varma, näkikö hän mitään, sillä niin tyhjältä tuo katse näytti. Myöhemmin ymmärsin, että Naakan katse oli kuin kaivo – en nähnyt pohjalle asti, vaikka kuinka kurottelin. Nakkasin häntä närkästyneenä pakastevihannes pussilla. Naakka käänsi hitaasti katseensa kasvoihini. Ilmekään värähtämättä hän poimi maasta pakastepussin ja heitti sen minulle. Sitten hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään mopoaan kohti.
Juoksin hänen peräänsä. Paiskasin ostokseni maahan ja tartuin Naakkaa hänen tienruskeista kiharoista, jotka ylettyivät olkiin asti. Naakka ärähti ja viskasi minut kimpustaan. Kaaduin maahan soran ja pölyn keskelle. Kyynärpääni ehtivät juuri hipaisemaan maata, kun jo ponkaisin uudelleen ylös. Naakka kompastui jalkoihini ja kaaduimme lopulta molemmat yhtenä mylläkkänä tiehen. Yritin hetken tavoitella niitä samaisia kiharoita, mutta Naakka tarttui ranteeseeni ja puristi niin kovaa, että sattui. Hetken pyristelimme siinä, mutta sitten pysähdyimme paikoillemme kuin joku olisi käskenyt meitä. Ehkä Naakka käskikin minua. Pelästyin hänen kätensä vahvaa otetta. Hänen etusormensa kynsi painoi puolikuunmuotoisen jäljen ranteeseeni, joka oli siinä vielä seuraavana aamunakin.
Silloin Naakka katsoi minua silmiin, mutta näytti siltä kuin ei olisi nähnyt mitään kovin jännittävää. Minä itse tarkkailin Naakkaa ja jokaista hänen liikettään. Hänen vartalonsa oli jäntevä, muttei kovin lihaksikas. Hänen otsallaan kihelmöi hikipisaroita, joista auringon valo heijastui. Hänen poskillaan levisi ohuita partajouhia aina kaulalle saakka. Kohotin yhden vapaan käteni sormista ja painoin sen Naakan huulille. Tunsin hänen huuliensa liikkeen, kun hänen suunsa levisi pieneen hymyyn. Hänen silmiinsä tuntui syttyneen kaksi myrskylyhtyä, jotka paloivat jossain siellä kaivon pohjalla.
Lähikaupan ovi kävi. En oikeastaan ymmärtänyt, että makasimme yhdessä kassassa keskellä kylänraittia. Kanttorin ja Rouva Niemen kiskoessa meitä erilleen purin kirkonmiestä sormeen. Naakka passitettiin mopolleen ja minut pyöräni selkään.
Illalla istuin ikkunalla. Kivi, joka oli tähdätty ikkunaruutuun, kolahti peltiin. Kipitin ikkunalle ja näin alhaalla sumuisessa syysillassa mopon. Naakkaa ei näkynyt, mutta oletin hänen seisovan puiden alla. Otin pois villatakin, jota olin pitänyt päälläni ja vaihdoin nopeasti yöpaidan päälleni. Se tuntui hyvältä.
Olisin halunnut kivuta ikkunasta ulos, koska se olisi ollut romanttista, mutta tyydyin käyttämään ulko-ovea. Äiti huusi keittiöstä perääni. Paiskasin oven perässäni ja kuulin lasien kilahtelevan. Kipitin paljain jaloin pihakiviä pitkin mopon luokse. Naakka istui kivellä ja poltteli käärittyä tupakkaa. Hän ojensi sätkää minullekin. Imin ahneesti myrkkyä keuhkoihini. Henkäisin savut Naakan kasvoille. Se oli sanaton viesti. Naakka ei ymmärtänyt minua, tarttui vain käteeni ja kiskaisi perässäni metsään.
Hänen askeleensa olivat pitkiä ja harppovia. Hän ei ollut ollenkaan niin varma, kuin esitti olevansa. Kävelimme hetken vaiti. Sitten yhtäkkiä Naakka näytti siltä, kuin ei olisi enää kestänyt enempää. Hän kääntyi puoleeni. Olin erittäin tietoinen kaula-aukkoni suuruudesta ja hengitin tarkoituksella mahdollisimman syvään luodakseni dramaattisen tunnelman. Naakka tarttui olkaimiini ja kiskaisi hameen yhdelle varmalla liikkeellä päältäni. Vetäydyin hieman kauemmaksi. En oikeastaan pelästynyt – halusin nähdä miten Naakka reagoisi. Hän ei yrittänyt vetää minua lähelleen. Katseli vain.
Astelin varovasti lähemmäs ja painoin jälleen sormeni Naakan huulille. Naakka kosketti ohimennen minunkin huuliani. Tuuli puhalsi kosteasti alastonta vartaloani vasten. Laskeuduin risujen keskelle ja odotin. Naakka odotti hetken ennen kuin istuutui viereeni.
Tunteja myöhemmin itkin huoneessani. Ei minulla oikeastaan syytä ollut. Heittelin tyynyjäni ympäri huonetta. Muistelin Naakan vartalon painoa omaani vasten. Olimme hyvästelleet ja Naakka oli esitellyt itsensä. Se oli ensimmäinen sana, jonka kuulin hänen sanovan. Nimeä en enää muistanut. Ei sillä ollut merkitystä. Avasin ikkunan ja haistelin yöilmaa. Pikkuveli potki seinää viereisessä huoneessa. Kyyneleitä oli oikeastaan hauska vuodattaa. Mielestäni se kuului siihen hetkeen. Hetken piti olla jotain suurta ja jännittävää. Puristin kyyneleitä sisältäni. Kaukaa peltojen takaa kantautui hiljainen mopon pärinä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vai ooksä vetäny jotain?
Tuo oli täyttä paskaa, mut siihen sä ilmeisesti pyritkin.
niin kai sitten...
Kyllä sinussa ainesta on. Mielestäni mitään kirjallisuudenlajia ei voi haukkua paskaksi (kuten edellinen kommentoija teki) vain sillä verukkeella, ettei itse ole kyseisen tyylin ystävä.
Tämä novelli on sellaista kauraa mitä moni teinityttö varmasti lukee mielellään jostain Me Kaks -lehdestä. Itse en ole teini enkä tyttö, enkä myöskään harrasta tämän tyylilajin lukemista.
Voisin kuitenkin antaa muutaman rakentavan kommentin.
Alun keskenmeno-kuvauksella haluat ehkä varoittaa kaikkia romanttisissa haaveissaan kieriskeleviä ja ensirakkauttaan odottelevia tyttöjä. Tottahan se on, että hetken kiihkeät mielijohteet voivat johtaa seurauksiin, jotka ei paljon naurata enää silloin, kun on vatsa pystyssä ja ikää 14 vuotta. Tässä tarinassa kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, niin kuin on tapana sanoa. Silti alku on jotenkin epäsopiva liimattuna muuhun tarinaan. Tarviiko romantiikanhakuisen lukijan todella tietää käyttivätkö he kondomia vai eivät?
Olet käyttänyt paljon vertaiskuvia ja (mielestäni) turhia adverbeja kuvailemaan tuntemuksia yms. Esimerkkejä kömpelöistä ilmaisuista ovat "Myöhemmin ymmärsin, että Naakan katse oli kuin kaivo", "Hänen silmiinsä tuntui syttyneen kaksi myrskylyhtyä, jotka paloivat jossain siellä kaivon pohjalla".
Jäin myös miettimään miten pajlon nämä hahmot siis olivatkaan keskustelleet ja olleet lopulta tekemisissä toistensa kanssa. Ensimmäinen asia minkä Naakka sanoi oli nimensä (tarinan lopussa). Kuitenkin alussa kerrot, että "Hän ei puhunut paljon. Sanoi sanan tai pari ja oli sitten taas hiljaa. Enkä minä kysellyt." Ja koska tuota ennen olet kertonut miten Naakka oli tullut kaupunkiin, lukija ymmärtää, että he siis ovat jo keskustelleet.
Tapahtuuko tämä todella kaupungissa? Siis kaupungissa, jossa pojan hiukset ovat tienväriset (siis ruskeat, ei asfaltin väriset?), jossa on peltoja ja metsä johon pääsee muhinoimaan?
Sitten vielä yksi yleinen kommentti tähän kirjallisuudenlajiin liittyen.
Ehkä tälläiset salaperäiset mopopojat todella kiihottavat nuorten tyttöjen mielikuvitusta, mutta itse olen sen verran realisti, että ymmärrän todellisuuden olevan jotain muuta. Todellisuudessa tytöt palaavat aina uudestaan lukemaan vastaavia kertomuksia. Miksi? Koska tälläiset täydellisen salaperäisyyden kiiltokuvapojat ovat vain taruolentoja! Näissä tarinoissa ei koskaan mainita, että se ihana mopopoika ei ollut hajusta päätellen käynyt suihkussa kuukauteen, saati sitten vaihtanut boxereitaan ja sukkiaan. Hän tuskin edes tiesi miten päin hammasharjaa tuli pidellä käsissä ja hänen henkensä haju oli sen mukainen. Poika todennäköisesti oli varsin huono koulussa ja päätyisi työttömäksi levyseppähitsariksi, sillä hänen sosiaaliseen kanssakäymiseen vaadittavat taitonsa ja yleissivistyksensä olivat ala-arvoisia. Hänen itsetuntonsa pysyi pystyssä tupakoimalla, juomalla, kiroilemalla ja syljeskelemällä. Ja mopo oli tietysti viritetty.
Mutta koska tälläiselle riittää lukijoita, niin on riitettävä myös kirjailijoita. Joten hio tyyliäsi ja tyydytä lukijoidesi tarpeet.
Kiitos erittäin rakentavasta palautteesta. Tällaista, kun saisi joka kerta.
Viestistä, jossa on kerrotaan sekä hyviä ja huonoja puolia, on todellista hyötyä kirjoittajan taitoja ajatellen. Kehittävintä palautetta on juuri tuo perusteltu kritiikki.
Tarinasta sen verran. Tarina tuli hetken sykäyksenä luettuani vanhoja päiväkirjojani. Tavoittelin sopivan keskenkasvuista otetta tuohon tekstiin, ilmeisesti siinä kutakuinkin onnistuen.
Ja kuten sivusit aihetta viestissäsi, yhtyisin samaan. Itse olin aikoinani tuo nuori neitokainen, joka ei osannut ajatella kahtakaan sekunttia pidemmälle tulevaisuuteen. Kärsin seuraukseni. Poikani syntyi, kun olin 17. Pidän silti itseäni onnellisena, enkä näin jälkeen päin kadu mitään. Haluan kuitenkin painottaa, että varhaisaikuisuuden voi elää huomattavasti helpommin, kuin minä. Näitä asioita ei voi koskaan painottaa liikaa: Nuoret muistakaa mitä näistä asioista on opetettu.