Miksi erosit?

Yleisimmät syyt ovat:
-rakkaus loppui
-tunnevammainen
-narsisti


Totuus on kuitenkin, että 2 vuoden sisällä aivot muuttavat hormonituotantoaan rakastumisesta jälkeläisiin.

Mieliala vaihtuu sen hormonituotannon mukaan ja saattaa aiheutttaa selittämättömiä tekoja.

Miksi siis sinä erosit? Johtiko se onnellisuuteen?

Erosiko puoliso sinusta? Miksi? Saattoiko se johtua em. syistä? Johtiko se onnellisuuteen?
5776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä loppui kyky iloita yhdessä ympäröivästä maailmasta. Tilalle tuli kyky huomata toistemme virheet ja tarvittaessa muokata toistemme tekemiset virheiksi.
Tuosta oli seurauksena riitaa ja vit**untumista toisen seurassa ja siitä taas alkoi toisen välttely ja siinä vaiheessa ero oli vain suuri helpotus ja johti onnellisuuteen. Tietenkään ei kaikilta osin onnellisuuteen, mutta kaiken kaikkiaan olemme paljon onnellisempia näin ja toivottavasti lapsetkin ovat. Ainakaan se eroa edeltäväkään elämä ei ollut kovinkaan nautittavaa lapsille, joten uskon heidänkin elämänsä siltä osin tulleen onnellisemmaksi.

Äänestä

Ihminen, joka ei jaksanut enää huolehtia perheestään, kuuli kutsun ja lähti vapauteen naisen perään, jolla ei ole lapsia eikä mitään! Tänne jäi talo, vaimo ja lapset! Kaikki jäi, elaritkin jäi maksamatta.... että ei sitä aina erota, joskus toinen vaan kyllästyy niinkuin lapset hiekkalaatikolla... mutta ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo hälle tullessaan. Yksiniäisen vanhuuden, kun kukaan ei muista!!!

Äänestä
  • Eikö kannattaisi miettiä omaa elämäänsä, rakentaa sitä, eikä miettiä mitä tulevaisuus tuo ex-puolisolle?

    Me itse olemme oman onnemme tekijöitä. Puoliso ei ole se, jonka kuuluu tehdä meistä onnellinen.

    Äänestä

että miestä kiinnosti kaljapullot enemmän kuin perhe. En itsekänn ole mikään absolutisti, mutta periaatteeni on sellainen, että ensin hoidetaan lapsen ja kodin asiat kunnialla, jonka jälkeen katsotaan onko varaa ja mahdollisuutta "juhlia".
Miehen taktiikka oli se, että kun hänellä oli rahaa ne olivat hänen ja välittömästi kaikki kurkusta alas , jonka jälkeen hänen mielestään minun ansaitsemani rahat muuttuivat meidän rahoiksi.
Lisäksi hänen persoonansa muuttui ilkeäksi ja väkivaltaiseksi jo parin kaljan jälkeen.
Useasti uskoin hänen lupauksiin muuttua, mutta lopulta tein päätöksen jo lapsenkin takia. Haluan, että omassa kodissa ei kenenkään tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi.
Vastaus siihen olenko onnellinen on KYLLÄ. Taloudellisesti pärjäämme paremmin, mutta mikä tärkeintä lapsi saa nukkua yönsä rauhassa, ei säikähtele kovia ääniä eikä joudu kuuntelemaan äidin solvaamista, kuunnella tappouhkauksia tai nähdä väkivaltaa.

Äänestä

Kun ei "papin aamenta kunnioteta". Sentään oltiin 23 vuotta kimpassa, josta aviossa 17.

Ei ensinmäinen kera vielä mitään, mutta toisella "katkesi kamelin selkä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnevammainen kirjoitti:

Yleisimmät syyt ovat:
-rakkaus loppui
-tunnevammainen
-narsisti


Totuus on kuitenkin, että 2 vuoden sisällä aivot muuttavat hormonituotantoaan rakastumisesta jälkeläisiin.

Mieliala vaihtuu sen hormonituotannon mukaan ja saattaa aiheutttaa selittämättömiä tekoja.

Miksi siis sinä erosit? Johtiko se onnellisuuteen?

Erosiko puoliso sinusta? Miksi? Saattoiko se johtua em. syistä? Johtiko se onnellisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu