Yleistä UFO

Olen huomannut että UFO:sta kiinnostuneiden määrä on kasvussa. Se näkyy luettujen viestien määrän kasvussa. Onneksi palsta ei ole mennyt siihen suuntaan kuin valtaisan suosittu ateismi palsta.

Tietenkin vierailijoiden määrän lisääntyessä lisääntyy myös ns. kakan jauhahanta ja provoilu. Tämä on todellakin vain lieve ilmiö kiinnostuksen noususta. Toiseksi jatkuva videoiden viljely ilman asiaa ärsyttää. Hyvänä poikkeuksena pidän viittä Atlantis pätkää jotka todellakin kertovat asiasta ja asian vierestä. Siitä kiitos nimimerkille JonneW. (Joku ystävällinen voisi laittaa vaikka suomenkielisen tekstityksen pätkiin.)

Kesän tuumaustauon aikana luin todellakin pari UFO kirjaa ja hämmästyin niiden yhteneväisyyttä muun New Age ja okkultistisen kirjallisuuden kanssa. Vaikea ymmärtää miten esimerkiksi Sari Saaramainen (nimi keksitty) alkaa kanavoimaan asiaa maailman rauhasta ja ihmiskunnan kohtalosta. Toiseksi yllätyin kuinka mittavasti UFO tutkijoita on härnätty ja häiritty sekä kontakti henkilöitä on painostettu hiljenemään kokemuksistaan. Jos olisin tiennyt että häirintä sekä vaino on todellista olisin pitänyt pienempää ääntä.

Vaino on todellista ja UFOilijoiden on parempi pysyä puolueettomana varsinkin Zeta talkkien ja Galaktisenliiton liiton pyrkimyksiin kumota nimeltä mainitsematon valtava organisaatio. Pidetään vain huolta suomen ilmatilasta.

Syksyn pimetessä tälle palstalle ”eksyy” monia muitakin taviksia jotka hetken aikaa provoilevat mutta alkavat asiaan tarkemmin tutustuttuaan ensin epäilemään sitten pelkäämään. Jotkut voivat vaipua jopa paranoian asteelle kun olo ei olekkaan enään niin yksinäinen taivaan alla. Pelko on valitettavaa mutta itse aiheutettua. Rajatiedon tutkimiselle pitäisi lyödä K-18 leima J

Viranomaiset kyllä tietävät ja rekisteröivät jatkuvasti missä suunnassa ja miten kansalaisten humanoidi/Ufo keskustelu leviää ja kehittyy. He pelkäävät ihmiset menettävät kiinnostuksensa arkipäivän asioihin kuten työskentelyyn ja huvitteluun. Näin on valitettavasti monelle käynyt. Nimimerkki Pulsar on huvittava esimerkki (ei millään pahalla) henkilöstä joka selittää yhteisestä kognitiivisesta tajunnasta vaikka keskellä yötä. Toinen esimerkki ovat fysiikasta ja matematiikasta kiinnostuneet henkilöt jotka käyttävät aivokapasiteettiään siihen että saisivat toiset vakuuttuneiksi Ufojen todenperäisyydestä. Yksi tällainen henkilö löi jopa tonnin vedon että…
Toivottavaa on että jos/kun maanulkopuolinen elämä tunnustetaan päättäjien keskuudessa jokainen koulukunnan ja uskonnon harjoittaja voisi jatkaa normaalia elämäänsä ilman sekaannusta ja pelkoa. Tähän ihmiskunta ei ole vielä valmis ja myyräntyötä jatketaan.
291830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

UFOJA on olemassa, niitä on nähneet lukemattomat ihmiset kuten myös minä. Jos et tiedä niin se tarkoittaa tunnistamatonta lentävää esinettä. Yöllä voi nähdä taivaalla paljonkin vilkkuvia valoja joita ei voi tunnistaa vaikka erittäin todennäköisesti kyseessä on lentokone.

Eli ei siellä "ufon" ohjaimissa ole aina, jos koskaan humanoidi.

Äänestä
  • Ruuvit paukkuu ja poksuu rajatiedon alueella.

    Äänestä

  • kenenkään pihapiirissä valojaan vilauttelemassa, kääntymässä ja kadoten sitten avaruuden pimeyteen. Hohhoijaa taas!
    Ne eivät kulje rinnallasi työmatkaa, eivätkä muutoinkaan seuraa sinun elämääsi.

    Äänestä

  • toistuvasti käy kirjoitti:

    kenenkään pihapiirissä valojaan vilauttelemassa, kääntymässä ja kadoten sitten avaruuden pimeyteen. Hohhoijaa taas!
    Ne eivät kulje rinnallasi työmatkaa, eivätkä muutoinkaan seuraa sinun elämääsi.

    sinulle sellaista? Hui, miten pelottavaa! Kerro lisää!

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    sinulle sellaista? Hui, miten pelottavaa! Kerro lisää!

    kertoisin lisää, mutta tuskin siitä on mitään hyötyä.
    Kaikki ufoja nähneet ja näitä kokemuksia saaneet ihmiset ovat jo leimattuja..hullun leima otsassa jokaisella.
    Minä olen nähnyt paljon sellaista, jota ei ihmisten mieli edes pysty kuvittelemaan, saati edes itse.
    Enää se ei ole pelottavaa, joskus on ollut. Mutta ihminen tottuu kaikkeen, myös ufoihinkin.
    Mistä se kyky nähdä on tullut, on itsellenikin suuri kysymysmerkki. Kait jonkinasteinen elämänkoulu, sielunvaellus tai jotain sinnepäin, luulisin.
    Näen myös enneunia ja perheenjäsenistä osa näkee samat asiat.
    Yksi nuorimmista lapsista näkee värejä ja hahmoja. Ufoista emme ole hänelle puhuneet.
    Hän jostain syystä vain näkee erilaisia juttuja.
    Voisin kutsua häntä kristallilapseksi.

    Äänestä

  • näin on ja kirjoitti:

    Älä näitä uniasi ja harhanäkyjä ala vaan selittämään lapsellesi, ettei hänestäkin tule sekopää!

    Äänestä

  • Päätohtorille kirjoitti:

    Älä näitä uniasi ja harhanäkyjä ala vaan selittämään lapsellesi, ettei hänestäkin tule sekopää!

    Tietämättömän ensimmäinen herja kohti totuuden nähnyttä on aina väittää häntä hulluksi. Toimii joka kerta kaikille niille, jotka elää kuin strutsit, pää hiekassa...

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Tietämättömän ensimmäinen herja kohti totuuden nähnyttä on aina väittää häntä hulluksi. Toimii joka kerta kaikille niille, jotka elää kuin strutsit, pää hiekassa...

    Vaikka kuinka selittäisin konkreettisiakin todisteita, joita on usein tapahtuneet sähkökatkot, autojen käynnistysvaikeudet, valokuvia jne...
    Mikään ei riitä epäilijöille!
    Ainakin itse olen tullut siihen tulokseen, ettei minun tarvitse asiaa todistaa enää kenellekään.
    Pääasia, että itse olen tietoinen siitä mitä ympärillä tapahtuu.
    Todistakoon ufot itse näille skeptikoille olevaisuutensa.
    Kuten Solarman alempana tuumasi, että meitä ollaan valmistamassa johonkin suureen juttuun.
    Jos minut on valittu näkemään ja kohtaamaan näitä, syy ei ole minun. En ole edes ajatellut elämäni aikana ufojuttuja, saati ollut niistä koskaan kiinnostunut. Silti ne ovat tulleet näkyville.
    Ei asiaa ole minulta kysytty, haluanko ja pystynkö. Tässä on aivan muut tekijät kyseessä kuin minun toive.
    Olen ehkä yksinkertaisesti ollut jo sielullisesti valmis tähän juttuun. Valmis näkemään ja katsomaan harmaan sumun läpi ja valmis näkemään maailmankaikkeuden sisälle.

    Äänestä

  • juuri on! kirjoitti:

    Siis Solarman totesi sen asian tuolla ylempänä, eikä alempana, kuten kirjoitin.

    Äänestä

Aivan turha henkilöidä näitä "lieve ilmiöitä", mitä syntyy laajan keskustelun kautta. Useampi näkökulma, oli kakkaa eli ei, synnyttää myös niitä timantteja tomanttien joukkoon. Monesti joku älykäs-provosoija, saa toiset miettimään asioita eri kanteilta. Ei provokaattori aina ole edes sitä mieltä mitä hän sanoo. On ymmärrettävää, että ufo-tietoisuuden noustessa, monen ihmisen maailmankuva muuttuu radikaalisti olivat ufot ja maapallon ulkopuolinen elämä todistettavissa tai ei. Ihminen on parhaimmillaan kun sen aivoissa säkenöi, kaavoihin kangistuminen muistuttaa mielestäni "robotti-elämää". En haluaisi tuhlata tätä reissua olemalla kiltti pieni robotti, joka uskoo kaiken mitä koneisto käskee ja sanoo. Tämäkin viesti oli vain mielipide, ei hyökkäys ketään vastaan. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta ja valkoinen. Kunnioittaen kaikkea elävää kosmoksessa, -Tomi

Äänestä
  • Vaikka omien mielipiteiden voimakas esiintuominen tuntuu vaaralliselta niin mielestäni nämä luovat ihmiset jotka vapaa-aikanaan/työttömänä tutkivat ilmaiseksi rajatiedon aluetta pitäisi perustaa KOULU joka saa valtion tukea. Ja siitä olen täysin varma että rahaa (joka on tämän maailman mittari) tulee tutkimuksesta enemmän kuin menee.

    Huomenta ja herätys 2000-luvulle :)

    Äänestä

  • log kirjoitti:

    Vaikka omien mielipiteiden voimakas esiintuominen tuntuu vaaralliselta niin mielestäni nämä luovat ihmiset jotka vapaa-aikanaan/työttömänä tutkivat ilmaiseksi rajatiedon aluetta pitäisi perustaa KOULU joka saa valtion tukea. Ja siitä olen täysin varma että rahaa (joka on tämän maailman mittari) tulee tutkimuksesta enemmän kuin menee.

    Huomenta ja herätys 2000-luvulle :)

    perustaa Suomalainen tutkimuslaitos jossa tutkitaan ilmiöitä joille ei vielä ole löytynyt pätevää/hyväksyttävää selitystä.
    Tällaisessa tutkimuslaitoksessa voitaisiin tutkia kaikista paranormaaleista ilmiöistä aina UFO-ilmiöön saakka ja kaikkea siltä väliltä. Mutta löytyisikö tällaiseen laitokseen sitten tutkijoita Suomesta, siis oikeita tiedemiehiä joilla on kiinnostusta ja halua tutkia em. ilmiöitä?

    Äänestä

  • voisi/pitäisi kirjoitti:

    Täällä on täysin itse oppineita rajatiedon taitajia. Se miten tälläinen koulu järjestettäisiin ja kenen tahdosta on minua viisaampien käsissä.

    Äänestä

  • Vanhan sanonnan mukaan - "Anna kaikkien kukkien kukkia"... kokonaisuus näissä asioissa on se tärkein pointti. Jokaisella henkilöllä on oma näkemyksensä ja ymmäryksensä näistä ufoilmiöistä, joka on muodostunut lukemalla, kuulemalla sekä näkemällä asioita ympärillä.

    Kenelläkään ei ole sitä täysin absoluuttista tietoa asioiden todellisista lähtökohdista, vain äärettömän pieni häivähdys - loput on vain aavistusta siitä mahdollisesta tulevasta...

    Tässä on hyvä ajatus muinaisen Egyptin hallitsijalta ( 1352-1336eaa.) joka päteee erittäin hyvin tänä paivänäkin jopa näihin ufoasioihin:

    "Todellinen viisaus on vähemmän itsevarmaa kuin typeryys. Todella viisas epäilee usein, ja muuttaa mieltään; typerys on itsepäinen, ei epäile, hän tietää kaiken vaan ei omaa tietämättömyyttään."

    - Akhenaton -

    Äänestä

  • Tilasin itelleni viimeviikolla infrapuna kiikarin johon saa kameran kiinni. Hinta 250 euroa =) Kaks infrapunasäteilijää, toinen pitkälle ja toinen lyhyelle kantamalle.

    Äänestä

  • TomiW kirjoitti:

    Tilasin itelleni viimeviikolla infrapuna kiikarin johon saa kameran kiinni. Hinta 250 euroa =) Kaks infrapunasäteilijää, toinen pitkälle ja toinen lyhyelle kantamalle.

    Tuollaset kiikarit olis asiaa,mutta meitsillä menee rahat aikapaljon vuokraan ym,yaknow,tarkkaa talous-ekonomiaa työttömällä-.-,et semmoista.
    Toivottavasti saat napattua parit ufokkelit,niitä ei aina ole heti näkyvissä,eikä joka päivä, mutta sinnikkyys palkitaan,aina voi outoa tapahtua;).
    ;Ufot,olennot,nuo veikeät pikku liihottajat, pelkäävät meitä niinkuin me heitä,milloinka voimme sovinnon kättä ojentaa ja rauhaa rakentaa.
    ~~

    Äänestä

  • TomiW kirjoitti:

    Tilasin itelleni viimeviikolla infrapuna kiikarin johon saa kameran kiinni. Hinta 250 euroa =) Kaks infrapunasäteilijää, toinen pitkälle ja toinen lyhyelle kantamalle.

    ...

    Äänestä

  • Katselin tuota filmiä ja yht'äkkiä huomasin oman kuvajaiseni näytön pinnalla (heijastus) ja järkytyin näkemästäni, naamani oli soikion-muotoinen, valkea ja silmäni pesäpallon kokoiset soikiot ja aivan mustat, olenko siis alieni?

    Äänestä

  • ette usko mutta kirjoitti:

    Katselin tuota filmiä ja yht'äkkiä huomasin oman kuvajaiseni näytön pinnalla (heijastus) ja järkytyin näkemästäni, naamani oli soikion-muotoinen, valkea ja silmäni pesäpallon kokoiset soikiot ja aivan mustat, olenko siis alieni?

    valkea vai hopean värinen?

    Äänestä

  • TomiW kirjoitti:

    valkea vai hopean värinen?

    Kuvajainen häivähti vain hetken kuvaruudun pinnalla, en ole siis aivan varma, mutta kai valkea.

    Äänestä

  • se häivähti kirjoitti:

    Kuvajainen häivähti vain hetken kuvaruudun pinnalla, en ole siis aivan varma, mutta kai valkea.

    Kyseessä on vain Suomi24.Bot Heh heh

    Äänestä

  • TomiW kirjoitti:

    Tilasin itelleni viimeviikolla infrapuna kiikarin johon saa kameran kiinni. Hinta 250 euroa =) Kaks infrapunasäteilijää, toinen pitkälle ja toinen lyhyelle kantamalle.

    Säteilijä on aktiivinen infrapunalähde, jolla valaistaan kohdetta infralla. Passiivinen infrapunakiikari (kamera) näyttää lämpöä säteilevän lähteen. Kumpaa tarkoitit.

    Äänestä

  • Säteiljä kirjoitti:

    Säteilijä on aktiivinen infrapunalähde, jolla valaistaan kohdetta infralla. Passiivinen infrapunakiikari (kamera) näyttää lämpöä säteilevän lähteen. Kumpaa tarkoitit.

    Lähinnä tarkoitin tuota Infrared-vehjettä jolla nähdään lämpö-.-,en tunne kaikkia mitä niitä on:O
    mut semmoinen olisi nasta,kiikarit kamera mix.
    Ah ulkona sataa, tulispa ukkonen, silloin voi nähdä kummia juttuja;).
    Cheers.

    Äänestä

  • ette usko mutta kirjoitti:

    Katselin tuota filmiä ja yht'äkkiä huomasin oman kuvajaiseni näytön pinnalla (heijastus) ja järkytyin näkemästäni, naamani oli soikion-muotoinen, valkea ja silmäni pesäpallon kokoiset soikiot ja aivan mustat, olenko siis alieni?

    Joskus mieli tekee tepposet,voi nähdä kuvajaisia,voi pilvissä nähdä hahmoja ym.
    Ei kannata pelästyä sillä kaikki ei ole aitoa,meidän mielemme on vain välillä yli-aktiivinen,mikä voi joskus aiheuttaa yliaistillisia kokemusperäisiä kokemuksia,tosin on paljon tapauksia joita ei voida selittää näin;). No mutta joillekin riittää ylikokemukseksi vaikka pilvien muoto,enkeli,pääkallo(olen nähnyt),kasvoja ym.
    mielemme luo kaiken näköistä joten itsekritiikki on tärkeää,pitää erottaa fictio ja facta,mikä on mahdollista ja mikä ei, silti huom:Asioita tapahtuu,kaikki ei ole 'meidän' mielestämme;).
    Sanotaan että Mieli on myös kuin 'radio',mutta se vaatii oikean 'taajuuden',olet ehkä tahtomattasi kuin katselit nuita videoita 'virittänyt'itsesi,elikkä Mielesi suodatti vain yhtä taajuutta,'Keskittynyt Mieli',ja asioita voi tapahtua;),mutta opi myös olemaan oma kritisoijasi,eli ei kaikki kultaa mikä kiiltää.
    Ps:Alienit on kavereita,mutta pelkäävät meitä niinkuin me heitä,me Ihmiset haluamme omistaa ja tuhota ja olemme äärettömän uteliaita,jopa niin että leikkaamme Heitä kuin koe-eläimiä jotta meillä valta olisi,kaikki mikä outoa on,tuhotaan?,rauhassa He tulivat ja heidät alas ammuttiin,ystävät vietiin,tutkittiin,avattiin,hävitettiin.
    Ja osa Taivaan pojista etsii näitä kadonneitaan, ja pelkäävät ihmistä koska hän on raaka,osa taas yrittää vielä kontaktia ja tarkkailevat tilannetta,pallolla nimeltä Maa.
    Anteeksi jaaritukseni,mutta nämä tulivat sydämmestäni,rauhaa.

    Äänestä

  • Pulsar kirjoitti:

    jos olette katsoneet WTC tornien tuhonkuvia, kun se palaa...niin tein itse yhden huomion.
    Minä nimittäin näin sen savun joukossa useat kuoleman kasvot.
    En muista enää sitä filmiä, jossa näin, mutta siellä savussa, kun tornit jo romahtivat näin todellakin kauhuissaan olevien ihmisten kasvoja.

    Äänestä

  • Pulsar kirjoitti:

    Joskus mieli tekee tepposet,voi nähdä kuvajaisia,voi pilvissä nähdä hahmoja ym.
    Ei kannata pelästyä sillä kaikki ei ole aitoa,meidän mielemme on vain välillä yli-aktiivinen,mikä voi joskus aiheuttaa yliaistillisia kokemusperäisiä kokemuksia,tosin on paljon tapauksia joita ei voida selittää näin;). No mutta joillekin riittää ylikokemukseksi vaikka pilvien muoto,enkeli,pääkallo(olen nähnyt),kasvoja ym.
    mielemme luo kaiken näköistä joten itsekritiikki on tärkeää,pitää erottaa fictio ja facta,mikä on mahdollista ja mikä ei, silti huom:Asioita tapahtuu,kaikki ei ole 'meidän' mielestämme;).
    Sanotaan että Mieli on myös kuin 'radio',mutta se vaatii oikean 'taajuuden',olet ehkä tahtomattasi kuin katselit nuita videoita 'virittänyt'itsesi,elikkä Mielesi suodatti vain yhtä taajuutta,'Keskittynyt Mieli',ja asioita voi tapahtua;),mutta opi myös olemaan oma kritisoijasi,eli ei kaikki kultaa mikä kiiltää.
    Ps:Alienit on kavereita,mutta pelkäävät meitä niinkuin me heitä,me Ihmiset haluamme omistaa ja tuhota ja olemme äärettömän uteliaita,jopa niin että leikkaamme Heitä kuin koe-eläimiä jotta meillä valta olisi,kaikki mikä outoa on,tuhotaan?,rauhassa He tulivat ja heidät alas ammuttiin,ystävät vietiin,tutkittiin,avattiin,hävitettiin.
    Ja osa Taivaan pojista etsii näitä kadonneitaan, ja pelkäävät ihmistä koska hän on raaka,osa taas yrittää vielä kontaktia ja tarkkailevat tilannetta,pallolla nimeltä Maa.
    Anteeksi jaaritukseni,mutta nämä tulivat sydämmestäni,rauhaa.

    Aika kammottavia otuksia olemme jos katsoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

log kirjoitti:

Olen huomannut että UFO:sta kiinnostuneiden määrä on kasvussa. Se näkyy luettujen viestien määrän kasvussa. Onneksi palsta ei ole mennyt siihen suuntaan kuin valtaisan suosittu ateismi palsta.

Tietenkin vierailijoiden määrän lisääntyessä lisääntyy myös ns. kakan jauhahanta ja provoilu. Tämä on todellakin vain lieve ilmiö kiinnostuksen noususta. Toiseksi jatkuva videoiden viljely ilman asiaa ärsyttää. Hyvänä poikkeuksena pidän viittä Atlantis pätkää jotka todellakin kertovat asiasta ja asian vierestä. Siitä kiitos nimimerkille JonneW. (Joku ystävällinen voisi laittaa vaikka suomenkielisen tekstityksen pätkiin.)

Kesän tuumaustauon aikana luin todellakin pari UFO kirjaa ja hämmästyin niiden yhteneväisyyttä muun New Age ja okkultistisen kirjallisuuden kanssa. Vaikea ymmärtää miten esimerkiksi Sari Saaramainen (nimi keksitty) alkaa kanavoimaan asiaa maailman rauhasta ja ihmiskunnan kohtalosta. Toiseksi yllätyin kuinka mittavasti UFO tutkijoita on härnätty ja häiritty sekä kontakti henkilöitä on painostettu hiljenemään kokemuksistaan. Jos olisin tiennyt että häirintä sekä vaino on todellista olisin pitänyt pienempää ääntä.

Vaino on todellista ja UFOilijoiden on parempi pysyä puolueettomana varsinkin Zeta talkkien ja Galaktisenliiton liiton pyrkimyksiin kumota nimeltä mainitsematon valtava organisaatio. Pidetään vain huolta suomen ilmatilasta.

Syksyn pimetessä tälle palstalle ”eksyy” monia muitakin taviksia jotka hetken aikaa provoilevat mutta alkavat asiaan tarkemmin tutustuttuaan ensin epäilemään sitten pelkäämään. Jotkut voivat vaipua jopa paranoian asteelle kun olo ei olekkaan enään niin yksinäinen taivaan alla. Pelko on valitettavaa mutta itse aiheutettua. Rajatiedon tutkimiselle pitäisi lyödä K-18 leima J

Viranomaiset kyllä tietävät ja rekisteröivät jatkuvasti missä suunnassa ja miten kansalaisten humanoidi/Ufo keskustelu leviää ja kehittyy. He pelkäävät ihmiset menettävät kiinnostuksensa arkipäivän asioihin kuten työskentelyyn ja huvitteluun. Näin on valitettavasti monelle käynyt. Nimimerkki Pulsar on huvittava esimerkki (ei millään pahalla) henkilöstä joka selittää yhteisestä kognitiivisesta tajunnasta vaikka keskellä yötä. Toinen esimerkki ovat fysiikasta ja matematiikasta kiinnostuneet henkilöt jotka käyttävät aivokapasiteettiään siihen että saisivat toiset vakuuttuneiksi Ufojen todenperäisyydestä. Yksi tällainen henkilö löi jopa tonnin vedon että…
Toivottavaa on että jos/kun maanulkopuolinen elämä tunnustetaan päättäjien keskuudessa jokainen koulukunnan ja uskonnon harjoittaja voisi jatkaa normaalia elämäänsä ilman sekaannusta ja pelkoa. Tähän ihmiskunta ei ole vielä valmis ja myyräntyötä jatketaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu