Miten pitkiä välimatkoja teillä on lapsen lähi- ja etävanhemman välillä? Miten teillä on tapaamiset järjestetty?
Meillä tyttö kohta 4-vee, yhteishuoltajuus siten, että kuukaudessa kolme viikkoa mun luona, yksi viikko isällään. Välimatkaa peräti 500 km, kärsiiköhän lapsi reissaamisesta? En ainakaan ole huomannut mitään oireita ja mielellään aina lähtee isälleen mutta onhan se pitkä siivu matkustaa.
Etävanhemman pitkä välimatka
29
4574
Vastaukset
- marjattan
meilläkin, muttei tulisi mieleenkään laittaa lasta matkustamaan kerran kuussa tuota matkaa. Meillä on etän tapaaminen kerran 2 kuukaudessa.
- Anonyymi
Voisitko sitten muuttaa lähemmäs etää tai etä muuttaa lähemmäs sinua, niin lapsen kärsimykset vähenisi?
- kellarimummu
Isä ilmeisesti hakee?
Meillä oli eron aikaan välimatkaa reilut 700 km, olin juuri muuttanut pohjoiseen. Eka vuosi avioeron harkinta-ajan puitteissa niin, että matkustin kuukauden parin välein "entiseen kotiin" lasten (ja äitinsä) luokse. Lapset olivat reilun vuoden ja neljä. Kun avioero varmistui niin tapaamiset sen jälkeen tapahtui niin, että matkustin junalla pohjoisesta etelään, nappasin lapset mukaan ja makuuvaunussa takaisin saman tien puksutettiin. Tapaamiset olivat käytännön syistä vain 2-3 kuukauden välein, mutta lapset olivat kerrallaan sitten 10-14 vrk luonani. Sitten taas toin heidät junalla takaisin ja heti yksikseni junalla takaisin. Taisi jopa olla isälle raskaampaa kuin lapsille.
Kun nuorempi täytti viisi, niin saivat tulla kahdestaan Finnairilla (en tiedä onko tuo alaikäraja noussut vai onko vielä sama, viimeksi tulivat v. 2000, jolloin muutin etelään), joten helpottui kummasti tapaamiset. Ja lapset kovasti tykkäsivät kun lentoemot välillä heitä hemmottelivat.
Siis omakohtaisten kokemusten perusteella en usko, että tuosta matkustamisesta mitään haittaa lapselle on. Saattaapa jopa kovastikin nauttia itse matkastakin ja varsinkin siitä, että näkee taas isukkiakin.- alkup.
No, meillä tehdään kyyditysten kanssa yhteistyötä, ettei aina isä joudu tänne asti tulemaan. Välillä menen puoleen väliin vastaan, välillä taas isä tulee perille asti ja on kaverillaan yötä, ennen kuin lähtee takaisin kotiinsa. Mun omien lomieni aikaan taas minä vien lapsen perille, koska vanhempani asuvat samalla paikkakunnalla kuin lapseni isä. Kaksi kärpästä samalla iskulla.
Eli siinä mielessäkin lapsemme varmaankin matkustaa mielellään, koska näkee samalla reissulla myös mun vanhempia eli omia isovanhempiaan. Plus koiria ja kissoja :)
Kiva kuulla, että on muitakin oikeasti ETÄvanhempia. Kai tuo järjestely viikko isällään-3 äidillään on sitten ihan ok eikä lapsen kannalta liian raskasta. Sitten jos lapsi itse sanoo, ettei jaksa lähtee, niin miettii sitten uutta järjestelyä. - Anonyymi
Me ostettiin just lentokone, niin päästään suhaamaan ees taas joka päivä. Maksoin ex muijalle lentolupakirjan ettei mun tarvi rasittaa itteäin joka päivä, saa tehä sekin jotain.
Sit kun lapet täyttää 18 maksetaan niillekin lentolupakirjat, et pääsee mua tänne autteleen.
JOskus ajellaan iltakahveille ja lapset viedään harrastuksiin lentsikalla. On se hienoo kun laskeudutaan koulun kentälle ja lapset tulee kouluu. Ei muuten oonnais jos ei lennettäis.
- justiina
Meillä etän ja lasten välillä on välimatkaa noin 400km. Lapset ovat isällä vain koulujen lomien aikaan koskapa mitkään viikonloppu tapaamiset ei kannata juuri tuon pitkän välimatkan takia.
Elikkäs syyslomalla viikko,pääsiäisloma (jos isälle sopii),hiihtolomalla viikko ja isän kesälomalla vähintään viikko. Tänä kesänä tytöt olivat 3 viikkoa isällä.
Onhan se aika rankaa lapsilla istua autossa monta tuntia tullen mennen,mutta mielellään he isälle menevät ja vastaavasti kotiin tulevat.
Tytöillä on aina jotain pientä evästä mukana ja juomista ja tarvittaessa pysähdytään matkalla. Itse ajan etää vastaan jolloin kulut ei jää yksistään toisen maksettavaksi. - Asiaamiettivä
Miten se sitten onnistuu kuin lapsillanne alkaa koulut. Ei varmaan 2 koulua voi käydä 🤔.
- PaljonVaivaaArjessa
Juu tosissaa koulut ovat kohta jo ohi teillä 😆. Mutta miten se on sujunut? Itselläni on 14v tyttö ja vuoroviikoin isällään vantaalla ja minulla Kantahämeessä. Koulua käy Helsingissä. Minulla menee yht: 4h koulu viemiser ja työmatkat sisältäen. Ainakaan näin talvellä ei oo helppoa. Mutta onneksi tarvii enään vuoden kestää.
- HEL-ARN-HEL
Helsinki-Tukholma, 12v kulkenut viitisen vuotta, pääsääntöisesti koulujen lomat, joskus pitkiä vkonloppuja.
Lentäen, laivalla , etä noutaa/palauttaa lentäen/laivalla, lähi noutaa, nykyään lapsi kulkee lentokenttä- tai satamabussilla sujuvasti.
Nuorempana useimmiten laivalla, nyt saa lentää ilman saattajaa niin se on nopsempi, mutta laivamatkoilla saavat viettää aikaa yhdessä, sekin on mukavaa.
Meillä on paljon yhteisiä ystäviä jotka lentävät /seilaavat ko. väliä usein, joten lapsi kulkee välillä heidän matkassa, melko luovaa mutta toimivaa. - eiolelapsianäkynyt
12 vuoteen- vieraannuttaja "äidin- ja
viranomaisten" lapsen tarkoitushakuinen
vieraannuttaminen,
manipulaatio, sairastuttaminen, narsismi. - Eitapaamisia
Meillä lapsen isä asuu Thaikuissa ja kela maksaa elarit lapsi 5v lapsi ei edes tunne isäänsä erosimme kun lapsi oli 1 v ja hiukan sen jälkeen isä muutti toisellle puolelle maapalloa.
- pijpdjkde
n. 600km välimatka. Lapsi on isällään kerran kuukaudessa pe-ma (eli 1 päivä etäkoulua kuussa.) Ja lisäksi puolet kaikista lomista. (esim. 2 viikon jaksoissa kesäloma.) On toiminut hyvin, ei ole ongelmia. Lapsen ollessa pienempi kulki autolla siten, että me molemmat vanhemmat ajettiin puoliväliin. Kun lapsi täytti 9v, niin siirtyi kulkemaan junalla. Se on ollut kaikille vielä helpompaa, myös lapselle. Junamatkustaessa on helpompi viihtyä kuin autossa, ja voi käydä vaikka ravintolavaunussa ostamassa ruokaa. :) Nyt lapsi on 12v, ja homma jatkuu samalla tavalla.
- Anonyymi
Hei, yritän järjestää lapselle yhtä pitkää viikonloppua/viikko, mutta koulu ei ole kovin yhteistyökykyinen. Haluaisitko kertoa lisää tuosta etäkoulun mahdollisuudesta. Tuleeko lapsellesi poissaolotunteja noista päivistä ja kuinka hän saa tehtävät? Missä kunnassa koulu on ja oliko tämä helppoa sopia koulun kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, yritän järjestää lapselle yhtä pitkää viikonloppua/viikko, mutta koulu ei ole kovin yhteistyökykyinen. Haluaisitko kertoa lisää tuosta etäkoulun mahdollisuudesta. Tuleeko lapsellesi poissaolotunteja noista päivistä ja kuinka hän saa tehtävät? Missä kunnassa koulu on ja oliko tämä helppoa sopia koulun kanssa?
Ei koulun kanssa tarvitse sopia - pelkkä ilmoitus riittää niin ennenkin toimittu tehkööt koulu mitä huvittaa ei kiinnosta!
- eiolelapsia
10 vuoteen näkynyt; välimatkaa 1,2 km, koulu puolessa välissä- lapsen "viranomais-" vieraannuttaminen yhteistyössä vieraannuttaja "äidin-" kanssa- lapsen yhteys- ja koulutiedot salattu, sukunimi viheellinen- äiti manipuloinut lapset valehtelemaan maistraatissa saadakseen lapsen sukunimen
uuden puolisonsa nimiin vastoin lapsen omaa lausumaan tarkoitushakuisessa "viranomais-" menettelyssä tarkoitushakuisena "yksinhuoltajana" "viranomais-" menettelyssä- Anonyymi
Kunnianloukkaus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnianloukkaus!
Onneksi sinulla ei enää ole lapsia, vaan heillä uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla päätöksellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sinulla ei enää ole lapsia, vaan heillä uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla päätöksellä
Lapsilla ei ole mitään uutta isää ja huoltajaa Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla lainvoimausella tuomiolla ja sukunimi virheellinen 17.3.2014 alkaen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sinulla ei enää ole lapsia, vaan heillä uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla päätöksellä
Älä valehtele Pete - tilaa käräjäoikeuden päätös 2017 niin voit itse lukea kuka on lasten isä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsilla ei ole mitään uutta isää ja huoltajaa Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla lainvoimausella tuomiolla ja sukunimi virheellinen 17.3.2014 alkaen
Kyllä heillä on uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla päätöksellä. Luojan kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sinulla ei enää ole lapsia, vaan heillä uusi isä Varsinais Suomen käräjäoikeuden 2017 antamalla päätöksellä
Kunnianloukkaus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnianloukkaus!
Ajattelet samalla tavalla kuin exäsi koska tottelet häntä. Olet lapanen mieheksi, kun sinulla ei ole omaa tahtoa toteuttaa asioita, jotka kuuluvat pelkästään omalle vastuullesi. Hanki aivot ja elämä. Lastenvalvojat eivät ole sopijaosapuolia tai edes kuulu asiaasi ja kerrot että exäsi ei halua "lapsiesi" tapaavan sinua. Sinulla ei ole juridista.estettä olla tapaamatta "lapsiasi" vain exäsi mielihalu estää sinua. Olet lapanen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele Pete - tilaa käräjäoikeuden päätös 2017 niin voit itse lukea kuka on lasten isä.
Käräjäoikeiden päätöksessä lasten isän nimi on Timo. Sinun nimesi ei ole päätöksessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräjäoikeiden päätöksessä lasten isän nimi on Timo. Sinun nimesi ei ole päätöksessä.
Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo on Karin lasten uusi isä ja huoltaja käräjäoikeuden päätöksellä ja Kari on nyt enää vain historiaa, koska hän ei itse halua tavata lapsiaan
Hyväksy asia.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräjäoikeiden päätöksessä lasten isän nimi on Timo. Sinun nimesi ei ole päätöksessä.
Älä valehtele Pete - tilaa käräjäoikeuden päätös 2017 niin voit itse lukea kuka on lasten isä.Älä valehtele Pete - tilaa käräjäoikeuden päätös 2017 niin voit itse lukea kuka on lasten isä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräjäoikeiden päätöksessä lasten isän nimi on Timo. Sinun nimesi ei ole päätöksessä.
Älä valehtele - esitä perusteet, todisteet lausumallesi? Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo ei ole Karin lasten Isä, uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saari 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.
Hyväksy jo asia.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo on Karin lasten uusi isä ja huoltaja käräjäoikeuden päätöksellä ja Kari on nyt enää vain historiaa, koska hän ei itse halua tavata lapsiaan
Hyväksy asia..Älä valehtele - esitä perusteet, todisteet lausumallesi? Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo ei ole Karin lasten Isä, uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saari 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.
Hyväksy jo asia.. - Anonyymi
Älä valehtele - esitä perusteet, todisteet lausumallesi? Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo ei ole Karin lasten Isä, uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saari 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.
Hyväksy jo asia.. Viestisi on perätön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele - esitä perusteet, todisteet lausumallesi? Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo ei ole Karin lasten Isä, uusi isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saari 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.
Hyväksy jo asia.. Viestisi on perätön.Älä valehtele - esitä perusteet, todisteet lausumallesi? Varmasti kaikista tärkeintä olisi hyväksyä, että Timo on isä ja huoltaja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minni-Mari Saari 2017 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.
Hyväksy jo asia, että olet historiaa.. Viestisi on perätön
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000555906924h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?112277Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1791416Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja191119- 71920
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41847Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72784Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57782En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37692Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75622