Onnellisuus

Hyvää Päivää kaikille.Ensimmäistä kertaa tällä palstalla olen ja ensiksi tuli mieleeni ,että tosiaankin olen 50

Nyt on taas tuosta onnellisuudesta lehdistössä.Perhesuhteet,rakkaus,terveys,ystävyyssuhteet ovat ne tärkeimmät gallupåpien mukaan suomalaisille sitten tulevat toimeentuloon ja työhön liittyvät asiat.

Missähän piileskelevät arvot ?
Vaikuttaakohan joillakuilla yhteiskunnan arvomaailma voimakkaana onnellisuuden kokemuksiin ?
Nykyinen ahneutta ja omanvoitonpyyntiä palvova yhteiskuntamalli herättänee joissakuissa alakuloisia tunteita ,koska uskoakseni suurin osa ihmisistä arvostaa anteliaisuutta,hyvinvoinnin jakautumista kaikille ja talkoohenkeä (ajan ja työpanoksensa antamista muille pyyteettömästi)
Nythän on maailma menossa ehkä taas oikeille jengoilleen ,jos Bill Gatesin ja Georges Sorosin esimerkki innostaa muitakin päättäjiä antamaan samanlaista esimerkkiä maailmalle.Microsoftin johtajallahan on aikeena luovuttaa suurin osa omaisuudestaan säätiölle,ja se omaisuushan on maailman suurin.
9464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mihin ja miten niitä säätiön varoja käytetään, ennenkuin aletaan hurrata. Säätiöittäminen on myös keino välttyä maksamasta perintö- yms. veroja.

Toivottavasti kuvaamasi ilmiöt laajenevat ja ihmiset alkavat tyytyä kohtuullisiin voittoihin ja tuottoihin viimeistään silloin, kun rahaakin on niin paljon ettei enemmällä ole enää mitään merkitystä omassa tai omaisten elämässä.

Uskon, että inhimillisemmässä maailmassa kaikkien on helpompi tulla onnellisiksi.;)

Äänestä
  • maksaa perintoveroja... tuo muinaisjäänne on vain suomessa[ja pysyy].

    Äänestä

  • Verottaja otti yhdistykset ja säätiöt tehovalvontaan

    "Valvonta on ollut pitkään hajanaista ja heikkoa. Tämä on laaja kenttä, johon on hankala päästä käsiksi. Yhdistykset ja säätiöt ovat kuitenkin merkittäviä taloudellisia toimijoita. Ne maksavat isoja määriä palkkoja ja saavat yhteiskunnan tukia"

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Verottaja otti yhdistykset ja säätiöt tehovalvontaan/1135221274383

    Ja onhan se nyt selvää jos esim. Billy-Boi antaa yhden taalan saa varmasti kolme taalaa takaisin, sehän on nyt aivan päivän selvä juttu!

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    maksaa perintoveroja... tuo muinaisjäänne on vain suomessa[ja pysyy].

    Etsi netistä vastaus tuohon sinun väitteeseen!
    (Itse kyllä löydän missä Yhdysvalloissa joutuu maksaan perintöveroa)

    Ei Yhdysvallat niin vapaa ole kuin, nyky Venäjä veroista yn muista kuluista.

    Että noita säätiöitä ei huvin vuoksi USAssa tehdä!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1952/19520018/19520018_2

    Sopimus Suomen Tasavallan ja Amerikan Yhdysvaltain välillä jäämistön ja perinnön kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi

    Suomen Tasavallan Presidentti ja Amerikan Yhdysvaltain Presidentti ovat, tahtoen tehdä sopimuksen jäämistön ja perinnön kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi, tässä tarkoituksessa määränneet valtuutetuikseen:

    tarkoittaa Yhdysvalloissa voimassa olevaa liittovaltion jäämistöveroa taikka Suomessa voimassa olevaa perintöveroa tahi perinnöstä tai

    Äänestä

Olen yleensä onnellinen ellei ole mitään harmeja käsiteltävänä.

Voihan sitä miettiä, muttei maailmaa pysty muuttamaan kuitenkaan. Siihen nähden on välillä pakko ummistaa silmänsä ja korvansa toisten kärsimykseltä. Suurimmat kärsimykset ovat tämän maailman johtajien syytä ja jokaisen maan omien johtajien. Ei niille mitään mahda.

Bill Gates jakaa kolmansiinkin maihin rahoja, aids ja tietokoneita sun muuta. Se on hänen onnensa, että on mahdollista. Tästä tulee mieleen, että ehkä on hyvä olla ahne ja kahmia omaisuutta, että voi sitten lahjoittaa sitä sinne, minne haluaa.

Äänestä
  • Mutta vastaan ensin tuohon säätiöimiseen samalla.Mielenkiintoisia nämä nettikeskustelut ,sillä aina tulee uutta ajateltavaa ,kuten tuo säätiöiminenkin.Eli säätiössä varmaankin rahat ovat pienemällä verotuksella kuin yksityisen pussissa siellä Amerikassakin.Ja eiköhän Gates itse hallinnoi säätiötä ja säätele sen rahavirtoja.Mutta luultavasti säätiöllä on oltava myös muita osapuolia jakamassa valtaa-Eli siis kaikenkaikkiaan varsinaisen kiinnostava aihepiiri selvittää,mutta vaatii jo erinomaista englannin osaamista jos lähtee lakitekstiä lukemaan USA:n lainsäädännöstä.Suomen kielellä tuo vielä onnistuu ja taitaapa vuoden 2001 lakikirjakin olla tuolla kirjahyllyssä kirpparilta hankittuna.Eli eiköhän siitä tule iltalukemista vähäksi aikaa.

    Äänestä

  • Pekka Ollinpoika kirjoitti:

    Mutta vastaan ensin tuohon säätiöimiseen samalla.Mielenkiintoisia nämä nettikeskustelut ,sillä aina tulee uutta ajateltavaa ,kuten tuo säätiöiminenkin.Eli säätiössä varmaankin rahat ovat pienemällä verotuksella kuin yksityisen pussissa siellä Amerikassakin.Ja eiköhän Gates itse hallinnoi säätiötä ja säätele sen rahavirtoja.Mutta luultavasti säätiöllä on oltava myös muita osapuolia jakamassa valtaa-Eli siis kaikenkaikkiaan varsinaisen kiinnostava aihepiiri selvittää,mutta vaatii jo erinomaista englannin osaamista jos lähtee lakitekstiä lukemaan USA:n lainsäädännöstä.Suomen kielellä tuo vielä onnistuu ja taitaapa vuoden 2001 lakikirjakin olla tuolla kirjahyllyssä kirpparilta hankittuna.Eli eiköhän siitä tule iltalukemista vähäksi aikaa.

    Jos se sinun Suomen 2001 lakikirja on vanhentunut, niin netistä saat koko Suomen lain, ;)

    Valtion säädöstietopankki

    Ja täältä löydät jopa: Vireilla olevat hallituksen esitykset.

    http://www.finlex.fi/fi/

    http://www.finlex.fi/fi/laki/

    Lakien lempinimet selattavissa - Kumotut säädökset erillisessä luettelossa - Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisut haettavissa erikseen.

    Lainsäädäntökokonaisuus koostuu kuudesta osasta. Suomen- ja ruotsinkieliset säädökset ovat ajantasaisten säädösten ja alkuperäisten säädösten kokoelmissa. Säädösten muutostiedot ovat erillisessä viitetietokannassa. Tuoreimmat säädökset löytyvät sähköisestä säädöskokoelmasta.

    kunhan tässä kerkeää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka Ollinpoika kirjoitti:

Hyvää Päivää kaikille.Ensimmäistä kertaa tällä palstalla olen ja ensiksi tuli mieleeni ,että tosiaankin olen 50

Nyt on taas tuosta onnellisuudesta lehdistössä.Perhesuhteet,rakkaus,terveys,ystävyyssuhteet ovat ne tärkeimmät gallupåpien mukaan suomalaisille sitten tulevat toimeentuloon ja työhön liittyvät asiat.

Missähän piileskelevät arvot ?
Vaikuttaakohan joillakuilla yhteiskunnan arvomaailma voimakkaana onnellisuuden kokemuksiin ?
Nykyinen ahneutta ja omanvoitonpyyntiä palvova yhteiskuntamalli herättänee joissakuissa alakuloisia tunteita ,koska uskoakseni suurin osa ihmisistä arvostaa anteliaisuutta,hyvinvoinnin jakautumista kaikille ja talkoohenkeä (ajan ja työpanoksensa antamista muille pyyteettömästi)
Nythän on maailma menossa ehkä taas oikeille jengoilleen ,jos Bill Gatesin ja Georges Sorosin esimerkki innostaa muitakin päättäjiä antamaan samanlaista esimerkkiä maailmalle.Microsoftin johtajallahan on aikeena luovuttaa suurin osa omaisuudestaan säätiölle,ja se omaisuushan on maailman suurin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu