esitunkinta kestää

tein tutkintapyynnön vajaa kaksi vuotta sitten törkeästä kavalluksesta poliisille. tämän kahden vuoden aikana on asia edennyt siten, että asianomistajia on kuultu tämän kesän ja alkusyksyn aikana.

syyttäjälle saakka ei esitutkinnan paperit ole menneet.

onkohan tälläinen hitaus poliisitutkinnassa kuinka tavallista?

tai miltä muulta taholta tätä tutkinnan etenemisnopeutta voisi kysyä?
3493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onkohan kyseessä inisijä vai tietämätön. Miksi asiaa ei voi tiedustella tutkijalta tai hänen esimieheltään ?

Onko kyseessä ns. huuhaailmoitus, ei rikosta tai sitten ei riittävää näyttöä, vai onko todisteita vaikka rekka-autolastillinen ? Entä onko mahdollinen epäilty laitettu etsintään ?
Jos jutusta on käräjille, niin ei sinne roskaa kannata lähteä viemään, pöytäkirjan aikaansaaminen vie aikaa.

Törkeän kavalluksen vanhenemisaika on 10 vuotta.

Äänestä

Valitettavasti kuulostaa rikostyypin huomioiden ihan tavalliselta käsittelyajalta, ei yhtään mitään ihmeellistä.

Etenemisnopeutta voi kysyllä jutun tutkijalta (jos olet sellaisessa asemassa, että antavat siitä sinulle tietoja).

Äänestä
  • kiitos jälkimmäisestä vastauksesta. tosin kyllähän ensimmäiselläkin on oma pointtinsa siinä, että näytön ja todellisen rikoksen tunnusmerkkien toteutumisesta olisi voinut tarkemmin kirjoittaa heti alussa. tähän lyhyesti kommenttina että verottajalta ja ostajalta on selkeästi saatu näyttö siitä, että huomattava (useampia tuhansia) omaisuuden myynti on tapahtunut ilman nykyisten asianomistajien tietoa tai lupaa, joka olisi tälläisessä tapauksessa vaadittu.

    ja kyllä asiaa on myös tutkijoilta kyselty. vastaus oli että tämänkaltaiset jutut eivät ole prioriteettilistan kärjessä vaan etenevät verkkaisesti. jo ennen tutkintapyyntöä lakimies kertoi että aikaa tulee menemään ja siten osasimme siihen varautua. kuitenkin hieman hämmästytti että kohta kaksi vuotta on kulunut eikä olla tutkintaa pidemällä???

    joten tulipahan kysyttyä tällä palstalla ja samalla tarjottua yksi esimerkki josta joku voi ehkä jotain oppiakin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kiireellinen kirjoitti:

tein tutkintapyynnön vajaa kaksi vuotta sitten törkeästä kavalluksesta poliisille. tämän kahden vuoden aikana on asia edennyt siten, että asianomistajia on kuultu tämän kesän ja alkusyksyn aikana.

syyttäjälle saakka ei esitutkinnan paperit ole menneet.

onkohan tälläinen hitaus poliisitutkinnassa kuinka tavallista?

tai miltä muulta taholta tätä tutkinnan etenemisnopeutta voisi kysyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu