kun monet ihmiset sanoo että heillä on vakaa uskomus että ihmisen elinikä on ennalta määrätty. No murhaajat vapaalle jalalle sitten! Hehän vain toteuttivat sen mikä olisi tapahtunut murhatulle muutenkin. Eikö ole järkeenkäypää?
mitäs sanotte
jjespox
5699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tottakai ihmisen elinikä on tietyllä tavalla "ennalta määrätty", koska en ole kuullut että kukaan olisi elämästä hengissäkään selvinnyt. Eli väistämättähän se ikä saapuu jossa sitä syystä tai toisesta kuolee pois.
Se että miten sitä kuolee, vanhuuteen tai väkivaltaan esimerkiksi, laitetaan usein esimerkiksi kohtalon tai tuon "ennalta määrätyn" tapahtuman mukaan. Olisipa vaikka kuinka jonkun kohtalon tai ylemmän voiman määräämät kohtalot jokaisella olemassa, niin sehän ei ole mikään peruste miten meidän pitäisi toimia vaikka sitten nyt tuon sanomasi asian perusteella...ei kenenkään kohdalla voida sanoa esimerkiksi että sinun kohtalosi on nyt kuolla tai että sinun kohtalosi on nyt tappaa joku, ja käsitellä tapahtumat sitten sen mukaisesti. Eli eipä ollut kovinkaan järkeenkäypää.
asiahan on juuri noin kuin aloittaja sanoi, jos ihmisen elinpäivät on ennalta määrätty, niin mitä väliä sillä on miten se tapahtuu?
Eli sinunkin mielestäsi on aivan sama vaikka joku tapetaan koska se vain on ennalta niin määrättyä, niin se on okei eikä yhtään haittaa?
Ensinnäkin sitä väliä sillä on että kyseessä on taas jossittelua, vai sinä ja kaverisiko sen tiedätte sitten että tuollainen ennaltamääräytyvyys olisi olemassa?
alottajan tarkotus oli varmaan tuoda esiin se ristiriita, mitä uskovaiset höpöttää. En mä oo sitä mieltä.
No kyllä minä ymmärsin mitä tällä ketjulla tarkoitetaan, ja minä annoin oman mietteeni asiasta ja sinä halusit tietää mitä minä oikein höpötin ja vastasin sinulle asian tiimoilta. Eli hommassa ei pitäisi olla mitään epäselvää eikä mitään hampaankolossakaan.
Ei se haittaa vaikka tosikkona pidätkin.