Onko se todellakin niin, että nelikymppinen alkaa jo pohtia olevansa vanha ja ikään kuin valmistautua vanhuuteen ja jopa kuolemaan? Mitä jos joku nelikymppinen ei ajattelekaan näin, väisteleekö hän silloin vain totuutta?
Jos esim. 40 v vitsailee omalla iällään, heittää siitä läppää, voiko taustalla ollakin pelkoa? Meneekö se kaikilla niin? Yleistykset yleistyksinä, mutta mitä muita syitä on siihen, että ihminen välillä jaksaa muistuttaa omasta iästään ja vanhuudestaan?
Jos esim. 40 v vitsailee omalla iällään, heittää siitä läppää, voiko taustalla ollakin pelkoa? Meneekö se kaikilla niin? Yleistykset yleistyksinä, mutta mitä muita syitä on siihen, että ihminen välillä jaksaa muistuttaa omasta iästään ja vanhuudestaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja se voi olla tosi terveellistä ja luontevaa.
On sama huijaako itseään sillä että on vielä nuori vaikka kalenteri kertoo toista, samaa huijausta on se että alkaa valmistutumaan kuolemaan.
Iän muistuttaminen kertoo eniten siitä että, ihminen vain jossakin vaiheessa aina pysähtyy kertaamaan elämäänsä.
Minua huvittaa se kun 18 v. tomerana muistelee mitä tuli lapsena tehtyä. (pakeneeko hän lapsuutaan?)
Siis ikänsä tiedostaminen ja sen ajatteleminen on aikalailla terveilmiö ihmisen elmänmatkalla.
Esikoispoikani oli varmaan jotain 15, kun hän huokasi, että Aku Ankat olivat ennen parempia! Tosiaan: ennen. Siis joskus aikojen alussa 1990-luvulla...
Eka ikäkriisi mulla oli just neljänkympin tienoilla. Alkoi ikään kuin iltapäivä, omat vanhemmat kuolivat ja käsitin ettei karriääripuolellakaan tulisi ihmeitä tapahtumaan. Muutama fyysinen vaivakin ilmoitteli itsestään.
En usko että kaikki tuntevat samoja fiiliksiä, mutta nuoruuttaan ja nuorekkuuttaan alleviivaavat ikätoverit jotenkin silti epäilyttävät... ihan kuin he käyttäisivät valepukua.
ole numerollinen asia..onneksi, koska silloin olisinkin pulassa loistavan numeropääni kanssa.
Ikä on enemmänkin sisäinen asia.
Joku on "iäkäs" jo teini-iässä ja toinen taas ei vanhene sisäisesti numeroikänsä kanssa käsikädessä laisinkaan.
Uskoisin vanhenemisen olevan kiinni asenteesta elämiseen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Toki ulkoinen minä vanhenee sisäisestä minästä välittämättä, mutta sehän kuuluu tähän ajan kulumiseen.
Kuolemisen ja vanhenemisen miettiminen kuulunee luontevana osana olemiseemme..ovathan ne tosiasioita joille emme mitään voi.. vaikka kuinka koettaisimme.
Olen aina nauttinut kaikista vuosien tuomista muutoksista itsessäni..hyvistä ja huonoista..jotka olen hyväksynyt itseeni kuuluvina, persoonaani kasvattavina osasina.
Millainen olen vanhana..sen näen sitten.
Kuolleena lienen ainoastaan kuollut, joten koetan sitä ennen elää elämääni elämästäni onnellisena. *hymyilee*
...sitä katsoo ympärilleen ja luulee että kaikki muut ovat vanhempia kuin minä itse. Sitten paljastuukin, että he saattavat olla jopa viisikin vuotta nuorempia kuin minä?!
Niissä tilanteissa koen saavani iskun vasten kasvojani ja on mentävä peilin eteen jälleen kritisoimaan omaa pärstäkerrointa ja mietittävä todella tarkoin, että näenkö minä itseni nuorempana kuin oikeasti olenkaan!
Etenkin politiikan parissa työskentelevien iät joskus todella ällistyttävät koska mielestäni heistä moni näyttää liki 5-kymppiseltä kun oikeasti saattavat olla just 38v ylittäneitä!!!!
kuin nelikymppiset konsanaan.
Perheettömällä kaiketi se sisäinen biologinen kello lähti tikitteleen ylikierroksia kun oli täyttänyt 30 v. Sitten nelikymppisenä kaikki jo "seesteisempää" ja "paniikki oli pienempi".
Tähän pätee sanonta, onko lasi puolillaan tyhjä vai puolillaan täysi.
Toinen on jo 40, toinen vasta. Jos ihminen kokee olevansa JO 40, minusta se kuullostaa pessimismiltä.
Henkilökohtainen laskukaava "iälleni" on aina eri eri tilanteissa, mm "olen ollut täysi-ikäinen vasta ~20 vuotta ja edessä on vielä tuplasti enemmän" tai "40:stä alkaa vasta kakkosvaihe, ensimmäinen oli nuoruuden haihattelun aikaa, nyt haihatellaan aikuismaisesti" (ihan yhtä hölmöjä) ja "tietyt asiathan on tarkoitus tehdäkin vasta 40 vuotiaana".
Joskus mietin, mitä olen 10 vuoden kuluttua, tunnenko samoin silloin kuin nyt, näenkö lapsieni kasvavan aikuisuuteen, onko asioita, joita pitäisi kokea nyt, kun terveys on vielä tallella. Sitä kutsun realismiksi.
Ihmisen tulisi ennemminkin muistuttaa itseään kuolevaisuudestaan ja nauttia joka päivästä ja laittaa se muistojen arkistoon.
Vanhuus tulee aikanaan - jos tulee, mutta elämä on tässä ja nyt.
Täällä on mukava kysellä ja keskustella, kun saa aina fiksuja ja kohteliaita vastauksia. Toisin kuin jossain muualla.
Eli kyllähän se tässäkin asiassa, niin kuin monessa muussakin, riippuu siitä, miten itse suhtautuu asioihin. Jos kokee olevansa vasta 40 v. ja vielä nuori, niin se näkyy myös muualle.
Loistavasti sanottu; elämä on tässä ja nyt.
Kiitos.
Kohteliaisuus on ihmisessä piirre mikä kannattaa
säilyttää aina mukanaan.
Huomaan että sinulla on se.