Kuten tiedetään, ei Ruotsissa eikä monissa sivistysmaissa ole perintöveroa. Vaan kun sen poistaminen Suomessa on enemmän kuin epävarmaa, olen miettinyt toista ratkaisua, maasta poistumista. Vaan kun en lakia tunne, kysyisin, niiltä, jotka tuntevat. Jos siirrymme asumaan Tornionjoen toiselle puolelle, mutta omaisuus, lähinnä kiinteistö jää Suomen puolelle, kumman maan lain mukaan verotus tapahtuu? Tai sitten toinen vaihtoehto, jos myisi omaisuuden Suomessa ja sijoittaisi Ruotsiin, mutta itse asuisi Suomessa, miten siinä tapauksessa kävisi?
Olisin kiitollinen vastauksesta. Asia mietityttää, kun joka euro on kovalla työllä hankittu ja jo moninkertaisesti verotettu, jo riittävästi minun mielestäni.
Olisin kiitollinen vastauksesta. Asia mietityttää, kun joka euro on kovalla työllä hankittu ja jo moninkertaisesti verotettu, jo riittävästi minun mielestäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Perintövero on perinnönsaajan vero ja saajaa ei juurikaan rastia sinun maksamasi tulovero. Sinänsä ymmärrettävää tuo sinun perustelusi, koska sitä tällä hetkellä käytetään populisissa kiihotuspuheissa jopa korkeimmilla poliittisilla tahoilla.
Jos asia koskettaa sinua noin kovasti, muuta ihmeessä johonkin toiseen maahan. Silloin vältyt tältä kaiketi mielestäsi jo ihmisoikeuksia loukkaavalta epäkohdalta.
2 LUKU
Perintöveron suorittamisvelvollisuus ja määrä
4 § (8.12.1995/1392)
Perintöveroa on suoritettava:
1) perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta, jos perinnönjättäjä taikka perillinen tai testamentinsaaja asui kuolinhetkellä Suomessa; sekä
2) perintönä tai testamentilla saadusta Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta sekä sellaisen yhteisön osakkeista tai osuuksista, jonka varoista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.
Suomessa asuvan henkilön saamasta muusta kuin 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta omaisuudesta suoritettavasta perintöverosta vähennetään samasta perinnöstä tai testamenttisaannosta vieraalle valtiolle suoritettujen verojen määrä (ulkomaisen veron hyvitys). Tämä hyvitys ei saa olla suurempi kuin määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa perintöverosta kuin vieraasta valtiosta saadun omaisuuden arvo on Suomessa perintöveron perusteena olevan omaisuuden arvosta.
Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti."