Miksi mulle käy aina näin? Vieläkin kaivertaa muistot , vaikka aikaa on kulunut melkein 30 vuotta
Yhteisellä sopimuksella lähdettiin silloin eri suuntiin lasteni isän kanssa, parikymmenvuotisesta kumpanuudesta.
Yhteishuolto on toinminut.
Pojat olivat silloin 15 ja 12v ja olivat vuorotellen minun ja isänsä luona.
Työympäristössä sitten tapasin ihanan miehen, joka toimi myös tehtaan luottamustehtävissä.
Pääsin mukaan erillaisiin , luottamustehtävissä toimivan edustustilaisuuksiin.
Meillä oli kaikin tavoin mukavaa yhdessä. Hän tutustui toisella puolella maata asuviin veljiini ja ihastui valtavasti isäni ikivanhaan huvilaan
Pojat kiintyivät häneen ja kyselivät etukäteen , tuleeko Juha.
Mumminikin piti hänestä, kun vein hänet näytille.
Kertoi , että muistutti kovasti hänen ensirakkauttaan
Luulin, että asiat ovat ihanasti, olin löytänyt elämäni miehen.
Sitten hän kylmästi ilmoitti , ettei halua enää jatkaa kanssani
Se oli uskomattoman rankka kokemus. Kului kuukausia ennen kuin pystyin ajattelemaa, saati näkemään hänet.
Ymmärrän nyt, miltä tuntuu kun ”sydän särkyy”
Vain vuoden sisällä siitä ”nyrjähdin” uudelleen ja tulin hylätyksi.
Parannuin lopullisesti kaikesta sinisilmäisyydestä.
Kummallista, kuinka kauan tällaiset haavat tuntuu, eivät ne parane, vaan ohitetaan ajatuksissa

Vastaukset 10
Vanhimmat
tunteen ettet ole mihinkään syyllinen. Olet vain sattumalta tavannut viileitä miehiä. Joilta itseltään puuttuu lämpö sydämestään. Heidän suut käy enemmän kuin sydän tuntee...
Samoin on kerran käynyt minulle.
Oi kuinka rakastunut olinkaan. Luulin, että HÄN tunsi samoin. Sitten hän ei enää tullutkaan lounaalle kanssani, vaan istui muiden kanssa ja viimein muutti pois koko kaupungista.
En ole sen koommin nähnyt häntä, kerran saanut terveisiä, unohtanut en ole, enkä unohda koskaan.
Hyvin ikävää tuo, mitä teille on tapahtunut.
Kuitenkin rohkenen vuosikymmenten kokemuksella kertoa, että parisuhteessa, ja varainkin sen syntymisaikoina tulisi hyvin herkästi kuunnella suhteen kunkinhetkistä "säveltä"; ei suinkaan olettaa, että nyt tuo on selvää, kun jo näytilläkin kävi.
En oikein tarkoin osaa selitää, mitä tuo "sävel" on, mutta ainakin se on kuuntelemista, ja jotkut onnelliset osaavat sen tulkitakin.
ei kannata olla kovin sinisilmäinen ,varsinkaan suhteen alussa.Mun mielestä pitää koko ajan olla varuillaan,no ehkä se on sitä ettei päästä itseänsä rakastumaan liian helposti.
kannattaa silti kokea päättömästi rakastuminen. Sitäkään ei ehkä kaikille suoda, jos on varuillaan.
Ruusunpunaiset silmälasit ja pumpulitupot korvilla leijailemassa maan pinnan yläpuolella rakastumisen huumassa.
se noin helppoa..naks vaan.Rakastumiseen kas tarvitaan kaksi.Nuoruuteen päättömästi rakastuminen varmaan kuuluu paremmin kuin tähän ikään.
Sitä on tullut jollain tavalla kyyniseksi.
Luojalle kiitos! Olen selvinnyt,mutta olen muistojeni vanki. Yksin olet sinä ihminen yksin.kaiken keskellä yksin..
Ajattelitko, mitä annat kumppanillesi ja suhteellenne. Jos rakastat itseäsi ja olet tyytyväinen yksinkin omaan elämääsi niin silloin voit antaa kumppanillesikin jotain etkä ole vain ottamassa.
Kaksi päivää ja sitten on 47 vuotta siitä kun sanoin tahdon.Aika on menny tosi nopeasti ja välillä kiukutellen ,mutta sitä seesteistä aikaa on ollu riittävästi ,koska käsi kädessä mennään edelleen.Hyvä me.
antamista muuten ei tulisi mitään.Itse saa homaamatta saman minkä antaa.
Ketään ei pitäisi varauksetta ottaa niin kokonaan ettei pettyisi.On vain sillä
mielin että se voi lähteä milloin vain ja siihen ei kuole vaikka jää yksin.