Minulle on melko kova kynnys uskoa asioihin vain siksi, etä jokin galaktinen liitto, kosminen henki tms. on asian ilmoittanut joillekin "vihkiytyneille". Samanlaisista ilmoituksista ovat lähes kaikki maan lukuisat uskonnot peräisin. Näiden perustajat ja kannatajat ovat myös usein kokeneet "ilmestyksiä ja ihmeitä." Uskontojen lisäksi on lukuisia muitakin aatesuuntia, jotka sanovat tietävänsä totuuden jonkin sisäisen valaistumisen tms. perusteella. Kaikilla ei kuitenkaan voi olla hallussaan koko totuus. Sen verran ristiriitaisia uskomukset ovat.
Siksi olen tietoisesti valinnut maailmankuvani perustaksi ns. "tieteellisen" maailmankuvan sen puutteista ja muuttuvuudesta huolimatta. Se on sentään kokeellisesti todistettua tai vankasti teoreettisesti perusteltua, vaikka ei sisälläkään "koko totuutta." Ainakaan vielä.
Ts. olen skeptikko.
Silti maailmankatsomuksessani on paljonkin epävarmuutta asioiden suhteen, joita ei voida todistaa vääräksi. On pakko monistakin asioista myöntää, että näinkin voisi olla, vaikka itse pidänkin asiaa epätodennäköisenä. Maailmankatsomukseeni mahtuu myös irrationaalinen usko Jumalaan, vaikka maailmankuvani ei sitä tarvitse.
Tämän kirjoitin siksi, ettei pitäisi nähdä asioita (skepojakaan) mustavalkoisina. Itse pidän useitakin tänne kirjoittavia henkilöitä herkkäuskoisina, jotka ovat vasta siirtymästä satukirjamaailmasta reaalimaailmaan ja UFO:t ovat tulleet Joulupukin tilalle. Ikäkin saattaa olla monen kohdalla otollinen. Sorry. Mutta hekin varmaan pitävät minua rajoittuneena fakki-idioottina.
Silti väitän, että jos UFO-tutkimus haluaa edes joskus päästä "huuhaa" maineestaan, on tieteellinen "skepsismi" ainoa tie.

Vastaukset 4
Vanhimmat
samoilla linjoilla ollaan, pienin poikkeuksin kuitenkin. Hienoa että joku rohkeni kirjoittaa tällaisen "portfolion" itsestään tänne. Näin saamme pienen kuvan siitä millainen henkilö tämän nimimerkin takana kirjoittelee.
Nostan hattua.
Kaikki aikanaan.
Niin se vaan on.
Kyllä kaikki menee ihan hyvin putkeen.
Kaipa voi
katsoa myös niin, että ristiriitaisen tiedon yhtäaikainen omaksumiskyky, ristiriitaisessa tilanteessa olemisen kyky, on yksi inhimillisistä vahvuuksista eikä suinkaan heikkouksista. Toiseuden mallintaminen, toiseen/toisen asemaan asettuminen, on meihin sisäänrakennettu kyky. En näe siinä mitään "tunnustettavaa", pikemminkin juhlistettavaa. :)
Kirjoittelin ehkä liiankin "henk koht".
Aloitus oli kuitenkin tarkoitettu terveen skeptisyyden puolustukseksi. Minun maailmankuvani on "tieteellinen" ei tieteellinen. Ei riitä rahkeet. (Riittääköhän kellään koko maailmankuvan suhteen???) Vaikka en voikaan puhua kaikkien skepojen puolesta, niin mielestäni totaalinen ET-UFO-kieltäjä ei ole skepo. Käsittääkseni astronomipiireissä monet, ehkä jopa enemmistö uskoo maan ulkoiseen älyyn, tai ainakin toivoo sen löytyvän.
Kysessä ei oikeastaan ollut keskustelun aloitus vaan närkästynyt mielipiteen ilmaus.
Eiku,pyyhettä peliin ja matkalle.