Ensi kausi

Asiahan on niin että emme kykene
ennustamaan ollenkaan tarkasti miten asiat on ensi vuonna ja sitä seuraavana. Tallien voimasuhteet voivat muuttua nopeasti jo kauden aikana puhumattakaan sitten kausien välillä. Kuten Ferrarilla nopeus kehittyi nopeasti kauden puolivälistä alkaen. Suunnittelutiimien hyvyys on tietenkin ratkaiseva tekijä ja mitä onnistuvat saamaan aikaa. Samaten suunnittetuumin koostumus vaikuttaa eli osaavat ja ammattitaitoiset miehet täytyy olla oikeissa paikoissa oikeeseen aikaan, aivan kuten ihmisen Dna:ssa täytyy olla oikeat palaset oikeissa kohdissa, sama täytyy olla tiimissä, silloin saadaan tuloksia.

Mclarenilla toiseksi suurin budjetti Toyotan jälkeen. Tomppa lähti takaisin Ferrarille, newey lähti, Kuljettajat vaihtunevat, rengasmerkki vaihtuu, joten antaa hivenen kaoottisen kuvan tällä hetkellä ja tuuletus käynnissä. joten siinä voi mennä aikaa "sisäänajossa". Tai sitten ei ja ensi vuonna tulee ulos voittaja-auto.Pahin painajainen tietenkin: Mclaren vihdoin onnistuu kyhäämään voittaja-auton ja alonso ohittelee Kimiä kierroksella...Ja Ferrari romahtaa, Brawnin ja muitten lopettaessa.... mutta tuskin.

Toyota voi olla vahva ensi vuonna ja nimittäin budjetti suurin ja potentiaalia löytyy. Ja heillä on Ferrarin tavoin rengasetu. Tällä hetkellä ovat tietenkin jäljessä Ferrarin nopeudesta paljon. Tottakai tämänhetkinen nopeusero on etu, mutta uusi kausi, uudet tilanteet.
Mutta heillä on apinat kuskeina, joten se voi olla huono juttu heidän kannaltaan. jos jompikumpi kuski heidän tallissaan haluaa mestaruuteen, auton pitääkin olla selkeästi nopein. No veikkaan että ottavat ensimmäisen osakilpailuvoiton ensi kaudella kuitenkin. Mutta kyllä Toyotan pitäisi palkata paremmat kuskit, kun kerran "huipputalli" on.

Hondalla kolmanneksi suurin budjetti, ensimmäinen osakilpailuvoitto plakkarissa. Voivat olla vahvoja ensi vuonna, mutta niin voi pari muutakin olla. Mutta ens usko että taistelevat mestaruudesta.
Kuskit periaatteessa ihan ok:t. no selkeästi paremmat kuin toyotalla. Barrichello kokenut ja nopeutta ihan kohtalaisesti, joitakin ongelmia, kenties auton kanssa tällä kaudella.??
Jenson Button ihan hyvä kuski kenties. Kehittynyt paljon sitten ensimmäisten kausien ??

Renaultilla säilyy suurin piirtein sama tiimi kasassa, Alonso lähti. Viidenneksi suurin budjetti vissiin muistaaksni....voi mennä vähän mutu-muistiksi. Periaatteessa nyt on parempi saada pisteitä kummankin kuskin avulla. Sillä Alonson Aliohjaavan
ja agressiivisen ajotyylin vuoksi toinen kuski joutui(tässä tapauksessa fisichella) kärsimään paljon. Sillä auto keskityttiin saaman Alonsolle räätälöityä, joten sitä tietenkin piti ajaa kuin Alonso. Se myös sai monen mielessä fisichellan näyttämään huonommalta kuin todellisuudessa on.
Jokatapauksessa ei ole mitään syytä uskoa, että renault ei olisi menestyksekäs myös ensi kaudella.

Jokatapauksessa tällä hetkellä näyttää parhaalta paikalta kuskin olla tietenkin Ferrarilla, jolla muistaakseni neljänneksi suurin budjetti. Mutta epäilyksiä ensi kauden kilpailukyvystä lisää tietenkin sukupolven vaihdos. Mutta heillä löytyy miehet avainpaikoille ja varsinaiset insinöörit ja muut, kuten tompazis pysyvät tiimissä. Ja Ferrari tällä hetkellä erittäin vahva, joten voi odottaa hyvällä syyllä Ferrarin olevan vahva myös ensi kaudella. Ja ei ole mahdotonta, jos Kimi hallitsee ensi kautta ja ottaa helpon mestaruuden.

Ja on mahtavaa että suomalaiset ajaa ensi kaudella talleissa, jotka ovat tällä hetkellä kaksi parasta.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mäcci käyttää ns. matrix järjestelmää suunnittelun hajauttamisessa jolla pyritään minimoimaan yksittäisten henkilöiden vaikutus. Itse en usko ollenkaan että tämä toisi menestystä F1:ssa.

Mclaren on menettänyt ydinryhmän suunnittelijoitaan ja Kimin lähdön myötä koko tiimin henkinen selkäranka saattaa murtua
aiheuttaen vielä lisää lähtemisiä.

Myös moottoripuolella on menetetty yli 50 insinööriä kun mese osti ilmoirin.

Unohtaa ei sovi myöskään sitä mitenkä Alonso mahtaa selvitä ajotyylin muutoksesta siirryttäessä Mclarenille?
Ensi vuoden auton peruslaskelmat on jo lyöty lukkoon ja Mclaren voi vain arvailla sopiiko BS:n renkaat ja Alonso tähän pakettiin.

Alonsoa tulee haittaamaan myös se, että Mclaren on ainakin tähän asti pyrkinyt todella sinnikkäästi kuskien tasavertaiseen kohteluun. Montun ajotyyliin tuhlattiin vaikka kuinka suunnittelutunteja/etujousitus versioita, jotka olisi voitu käyttää Kimin hyväksi.

Voi toki olla että Mclaren muuttaa lähestymistapaa Alonson myötä, mutta hänelle räätälöity auto saataisiin vasta kaudelle 2008. Toki pidän mahdollisena ettei Mclaren osaa räätälöidä ollenkaan.

Toivonkin oikein hartaasti täydellistä Alonson ja Mclarenin välien tuhoutumista! Ei tarvita hirveästi pohjatason suorituksia kun Alonson kärsivällisyys katoaa.
Vielä kun Super Hamilton lyö lisää löylyä kiukaalle ni johan on saunailta valmis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masculine kirjoitti:

Asiahan on niin että emme kykene
ennustamaan ollenkaan tarkasti miten asiat on ensi vuonna ja sitä seuraavana. Tallien voimasuhteet voivat muuttua nopeasti jo kauden aikana puhumattakaan sitten kausien välillä. Kuten Ferrarilla nopeus kehittyi nopeasti kauden puolivälistä alkaen. Suunnittelutiimien hyvyys on tietenkin ratkaiseva tekijä ja mitä onnistuvat saamaan aikaa. Samaten suunnittetuumin koostumus vaikuttaa eli osaavat ja ammattitaitoiset miehet täytyy olla oikeissa paikoissa oikeeseen aikaan, aivan kuten ihmisen Dna:ssa täytyy olla oikeat palaset oikeissa kohdissa, sama täytyy olla tiimissä, silloin saadaan tuloksia.

Mclarenilla toiseksi suurin budjetti Toyotan jälkeen. Tomppa lähti takaisin Ferrarille, newey lähti, Kuljettajat vaihtunevat, rengasmerkki vaihtuu, joten antaa hivenen kaoottisen kuvan tällä hetkellä ja tuuletus käynnissä. joten siinä voi mennä aikaa "sisäänajossa". Tai sitten ei ja ensi vuonna tulee ulos voittaja-auto.Pahin painajainen tietenkin: Mclaren vihdoin onnistuu kyhäämään voittaja-auton ja alonso ohittelee Kimiä kierroksella...Ja Ferrari romahtaa, Brawnin ja muitten lopettaessa.... mutta tuskin.

Toyota voi olla vahva ensi vuonna ja nimittäin budjetti suurin ja potentiaalia löytyy. Ja heillä on Ferrarin tavoin rengasetu. Tällä hetkellä ovat tietenkin jäljessä Ferrarin nopeudesta paljon. Tottakai tämänhetkinen nopeusero on etu, mutta uusi kausi, uudet tilanteet.
Mutta heillä on apinat kuskeina, joten se voi olla huono juttu heidän kannaltaan. jos jompikumpi kuski heidän tallissaan haluaa mestaruuteen, auton pitääkin olla selkeästi nopein. No veikkaan että ottavat ensimmäisen osakilpailuvoiton ensi kaudella kuitenkin. Mutta kyllä Toyotan pitäisi palkata paremmat kuskit, kun kerran "huipputalli" on.

Hondalla kolmanneksi suurin budjetti, ensimmäinen osakilpailuvoitto plakkarissa. Voivat olla vahvoja ensi vuonna, mutta niin voi pari muutakin olla. Mutta ens usko että taistelevat mestaruudesta.
Kuskit periaatteessa ihan ok:t. no selkeästi paremmat kuin toyotalla. Barrichello kokenut ja nopeutta ihan kohtalaisesti, joitakin ongelmia, kenties auton kanssa tällä kaudella.??
Jenson Button ihan hyvä kuski kenties. Kehittynyt paljon sitten ensimmäisten kausien ??

Renaultilla säilyy suurin piirtein sama tiimi kasassa, Alonso lähti. Viidenneksi suurin budjetti vissiin muistaaksni....voi mennä vähän mutu-muistiksi. Periaatteessa nyt on parempi saada pisteitä kummankin kuskin avulla. Sillä Alonson Aliohjaavan
ja agressiivisen ajotyylin vuoksi toinen kuski joutui(tässä tapauksessa fisichella) kärsimään paljon. Sillä auto keskityttiin saaman Alonsolle räätälöityä, joten sitä tietenkin piti ajaa kuin Alonso. Se myös sai monen mielessä fisichellan näyttämään huonommalta kuin todellisuudessa on.
Jokatapauksessa ei ole mitään syytä uskoa, että renault ei olisi menestyksekäs myös ensi kaudella.

Jokatapauksessa tällä hetkellä näyttää parhaalta paikalta kuskin olla tietenkin Ferrarilla, jolla muistaakseni neljänneksi suurin budjetti. Mutta epäilyksiä ensi kauden kilpailukyvystä lisää tietenkin sukupolven vaihdos. Mutta heillä löytyy miehet avainpaikoille ja varsinaiset insinöörit ja muut, kuten tompazis pysyvät tiimissä. Ja Ferrari tällä hetkellä erittäin vahva, joten voi odottaa hyvällä syyllä Ferrarin olevan vahva myös ensi kaudella. Ja ei ole mahdotonta, jos Kimi hallitsee ensi kautta ja ottaa helpon mestaruuden.

Ja on mahtavaa että suomalaiset ajaa ensi kaudella talleissa, jotka ovat tällä hetkellä kaksi parasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu