Terveiset Pietarista. Tuli pitkästä aikaa vietettyä siellä viikonloppu ja mukavata oli.
Lähdimme torstaina illalla Repinillä kohti Pietaria. Edellisen viikon juhlinnoista oli jäljelle jäänyt kuoharipullo niin avattiin se heti junan lähtiessä. ja nautiskelimme sen kera suklaan. Sen jälkeen suunnistimme ravintolavaunuun ruokailemaan. Seljankaa luottosoppana, mutta tällä kertaa lohiversiona. Maukasta oli sekin. Kumppanina tietysti ruisleipää sekä 50g stolishnajaa. Ja kylmää baltika seittosta... Nam.
Rajamuodollisuudet menivät ihan reippaaseen tahtiin ja saatiin ens hätään vähän rahaakin vaihdettua. Sen jälkeen suuntasimme takasin ravintolavaunuun jälkkärille. Pullo puolikuivaa shamppanjaa ja hieno ruusuinen suklaalevy. Nautiskelimme nämä uusien junatuttavuuksien kanssa ja Pietarissa oltiin ennenkuin huomasimmekaan...
Pietarissa otimme Metron hotelli Moskovaan. Iso remppa näkyi taas olevan kesken, mutta niinhän siellä aina. Terassioluet hotlan terassilla jäi siis vain haaveeksi, mutta onneksi Oranssi pelasti pulasta. Sinne olikin järkätty paljon istumatilaa... Siinä vaiheessa kaveria alkoi jo uni painaa ja menimme hotlaan ilmoittautumaan. Minimarketin kautta huoneeseen ja pari yömyssyä. Hyvin nukutti...
Perjantaiaamu valkeni hivenen sateisena, mutta lähdimme kuitenkin kaupungille n. klo 10:00. Otimme bussin Eremitaasille ja ajattelimme sieltä katsastella mahdollista jokiristeilyä. Bussi sinne mentäessä osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi ja hintakin vain 10ruupelia. Eremitaasin takaa lähti meteoriitteja Pietarhoviin, mutta ei perinteisiä kanavaristeilyjä. Ihastelimme hetken palatsiaukiota ja lähdimme kävelemään Nevskille. Raitis ilma teki hyvää edellisillan juhlinnan jälkeen. Kazaninkirkkoa vastapäätä pongasimme ensimmäisen ehkä lähtevän kanavaristeilyn ja hyppäsimme kyytiin. Tunnin risteily 300ruupelia, tinkaamisen varaa ei ollut. Menimme aluksi kanavia pitkin isolle Nevalle ja ihastelimme Pietaria sieltä käsin. Sen jälkeen kiersimme Vasilinsaaren laitaa Pietari-Paavalin linnoitukselle ja kiersimme sen. Tunnissa ehdimme nähdä yllättävän paljon. Hinta-laatusuhde siis siinä mielessä ihan ok. Risteilyn jälkeen menimme Kofe haus ravinteliin isoille Capputsinoille ja blineille (hinta 2:lle 490r).
Nevskiä pitkin kävelimme hotlaa kohti ja poikkesimme parissa kirjakaupassa sekä lopuksi Gruusialaiseen Kolhidaan syömään. Marinoidut vihannekset 190r, Hatsapuri 200r, taimenta 370e, keitto 150r. Olut 90r ja lasillinen valkkaria 200r. Hinta-laatusuhde tässä paikassa ei oikein kohdannut. Tosin hatsapurit olivat hyviä, mutta parempiakin olen saanut joskus... Tämän paikan hatsapurit olivat lienee tehty jo edellisenä päivänä ja lämmitettyä vain vähän ennen tarjolle tuomista.
Palasimme hotellille siistiytymään ja sitten olikin taas pikapikaa lähdettävä Peterwalkille Petrogratskajan pubikierrokselle. www.peterswalk.com
Kokoontuminen oli Kansainvälisellä hotellilla klo 18:00 ja mehän olimme tietysti paikalla hyvissä ajoin n. 17:45. Paikka oli tosin niin huonosti merkitty ja ovessakin oli vain pieni lappu, että hyvä ku yleensä löydettiin. Paikalle saapui Mike, yksi näitä kierroksia vetävä Pietarilainen ja toivotti meidät kaikki hienolla brittiaksentillaan tervetulleeksi. Tarkoituksena oli siis lähteä Petrograskajalle, mutta Mike ehdotti ajansäästämiseksi, että jäisimme lähemmäs kokoontumispaikkaa. Olin hivenen pettynyt, koska odotin itse uusia kulmia Pietarista. Matkakaverille kaikki oli kuitenkin uutta ja mahtavaa niin passashan se toki mullekin sitten. Kierroksen hinta 400r (ei sis. juomia)
Aluksi lähdimme kävelemään kohti sirkusta ja menimme ensimmäiseen ravintolaan: Tolctiyj Fraeriin (Ulitse Belinskogo). Mike kertoi paikan olevan Pietarin vanhimpia ravintoloita, jossa on ollut myös koko ajan oma panimo. Ja kohta pöytään jo kannettiinkin kaksi päälärillistä tummaa paikan omaa olutta sekä jokaiselle turistille lautanen venäläisiä "olutpaloja".
Siellä tutustuimme lähemmin toisiimme ja huomasimme olevamme paikan nuorimmat vaikkei enää itsekään niin hehkeässä iässä olla ;=) Mukana oli yksi Saksalainen mies, pariskunta Uudesta seelannista sekä kaksi naista Canadasta. Canadalaiset valittivat nälkäänsä Mikelle ja seuraavaksi otimmekin suunnan siihen läheiselle Mohovaja ulitsalle, jossa oli Kafe Pel & Men. Ulos asti kuului ilakointia, kun paikalla oli iso pöytäseurueellinen Venäläisiä kaksi-kolmekymppisiä miehiä. Kertoivat tulleensa läheltä Krasnojarskia... Pöydän alta he sitten kaivoivat ison Flagmann pullon ja ottivat Canadalaisen maljan. Pelmenit maistuivat kaikille muille paitsi meille... Eihän me sinne syömään oltu menty. Vanha mylläri oli tosi kylmää!
Sieltä jatkoimme samaa katua eteenpäin seuraavaan paikkaan "PIN UP" (Mohovaja ulitsa), jossa siirryimmekin jo vodkaan. Pöytään pari isoa lautasta pottua, silliä ja munaa sekä iso kori leipää. Niin ja tietysti karahvillinen vodkaa. Otimme terveydelle ja Pietarille :=) Sieltä jatkoimme matkaa seuraavaan baariin "A Fishka", joka sitten jo osoittautuikin kierroksen viimeiseksi. Mike kertoi paikan olevan taiteilijoiden suosiossa, mutta minusta paikka ei sen kummoisempi ollut. Aika tavallinen venäläinen kuppila, mutta todella ystävällinen palvelu. Dievushka tuli heti kysymään, että laitetaanko lasiin täytettä, kun tuoppi oli tyhjä. Pehmistötteröitäki olis saanut. Istuimme siellä n. 22:00 saakka ja sitten kierros olikin jo ohitse. Mike lähti saattamaan muita takaisin hostellille, mutta me otimme taksin kohti Kyynikkoa eli Tsinik (Cynic) ravintolaa. Punaisella nappisilmällä 100r ja komea nuori mies... ei paha hinta.
http://www.cynic.spb.ru/
Ulos asti kuului rokki ja paikalla olikin paljon ihmisiä. Saimme kuitenkin kiilattua itsemme baaritiskille ja tilattua baltikat sekä grenkiannos. Olut oli kylmää ja grenkit tosi hyviä. Paikka ei kuitenkaan säväyttänyt ja keski-ikä taisi olla n. 16-vuotta. Päätimme poistua ja lähdimme katsastamaan Restaurant Idiotin.
http://www.saint-petersburg.com/dining/idiot/?dp=/guest-card/restaurants.asp?page_no=3/idiot
Paikka oli tosi hieno, mutta siihen aikaan illasta ehkä hivenen liian rauhallinen. Porukkaakin oli tosi vähän, mutta tarjoilu pelasi ja Mors oli tosi hyvää. Pohdimme siellä siihen asti mennyttä iltaa. Itse koin tulleeni vähän huijatuksi tuossa kierroksella, mutta serkkuni oli suht tyytyväinen. Hänelle kun kerta Pietarissa oli vasta toinen ja kaikki niin uutta ja ihmeellistä. Tuommoisen kierroksen sitä olisi osannut tehdä itsekin, mutta en valita kuitenkaan. Ihan kivaa kuitenkin oli.
Lähellä Idiotia näimme tullessa jonkun diskon ja menimme tsekkaamaan mikä paikka se on. Ovelta pyysivät heti 100r ja musiikkikin vaikutti aika erikoiselle. Kysyin kuitenkin saisinko katsella vähän ympärilleni, mutta melkein tyhjä paikka sekin oli vaikka kello oli jo yli yksi. Sen jälkeen löysimme itsemme Iisakin kirkon aukiolta läheltä Marinskiteatteria. Otimme hienoja poseerauskuvia Marinskin portailla, että saimme vartijapojankin hereille ja mulkoilemaan pylväiden takaa. Teimme vähän toimintasuunnitelmaa ja otimme taksin vaihteeksi Nevskille ja ravintola Propagandaan. Ensimmäiseksi taksi pyysi n. 2km:n matkasta 500ruupelia, haistakoot home. Nappisilmät ovat sentään luotettavia ja satanen on ihan käypä hinta. Pääsimme Fontankan kanavan ja Nevskin risteykseen. Propaganda oli tyhjä, mutta wc:tä saimme sentään käyttää. Fontankalla mainostettiin kanavaristeilyjä 24h/vrk:ssa. Laiva olisi lähtenyt klo 02:00, mutta en saanut kaveria houkuteltua. 300ruupelin hinta nousevien siltojoen katselusta ei mielestäni ollut paljon ja paljon sinne oli ihmisiä menossakin. Me suuntasimme Radisson Sas hotellin aulabaariin Mohitoksille (490r) . Siitä jatkoimme matkaa kävellen kohti hotellia, mutta päädyimme kuitenkin ottamaan tutun ja turvallisen Ladan ja se 100r siinä vaiheessa yötä ei kuulostanut ollenkaan pahalta. Oranssista viimeiset pivat ja hodarit ja oli aika mennä nukkumaan. Toisin kuitenkin kävi kun törmäsimme hotlakäytävällä Suomalaiseen miesporukkaan, joiden kanssa sitten testailtiin hotellin hierontatuoleja ja poijjaathan haki heti kohteliaana pullon shamppanjaa. Kello näytti melkein aamua kun viimein kömmittiin nukkumaan.
Kello soimaan klo 09 ja reippaana aamupalalle. Kiertoajelu lähtisi klo 10:00. No joo, olihan se taas kiertoajelu... :=) Sen jälkeen oli kyllä ihan suht ok ja virkeä olo. Sen jälkeen otimme suunnan Miken taiteilijaystävän luo. Etsinnässä oli meillä molemmilla uusi taulu soffan päälle. Odottelimme treffejä eräässä perin tavallisessa venäläisessä kaffilassa metukkaleipien ja baltika seittosten kanssa. Treffipaikasta oli vissiin vähä erimielisyyksiä, mutta löysimme loppujen lopuksi toisemme. Kävimme tutustumussa taiteilijan kotona hänen maalauksiinsa ja juotiin teetä. Ihan mielenkiintoista oli, mutta sellainen nykytaide ei ollut minun juttu. Serkku löysi mieluisen taulun, mutta 400e hinta laittoi vielä miettimään asiaa. Ehkä palaamme asiaan myöhemmin. Suunniteltu aikataulu vaan petti tuossa vaiheessa, mutta ei auttanut. Otimme "kyydin" hotlalle ja vaihdoimme vähän parempaa päälle. Suunnitelmissa oli mennä sirkukseen ja illalla ravintolaan. Menimme metrolla Avtovovalle ja suunnistimme kohti telttasirkusta. Olimme edellisenä iltana kuulleet, että kaupungissa on vierailulla Moskovan suuri sirkus. Pelkäsin ettei ehkä saada lippuja ja siksi oltiin menossa ajoissa paikalle. Paikalla kuitenkin selvisi, että kyseisenä lauantaina esitys on vain klo 15:0 ja me olimme tunnin myöhässä. Harmitti! Ja vielä kerran harmitti. Olokin alkoi siinä vaiheessa olla taas vähän nuutunut, mutta onneksi lähellä oleva CCCP terassi pelasti hädästä ja myi 0,5l Red Devil tölkkejä 60 ruupelin hintaan. Ja niillä jos millä ei piristy. Siellä pöytäämme istui "pullomummo" ja tarinoimme hänen kanssaan paikallisesta elämänmenosta. Tarjottu appelsiinimehu pelasti varmasti mummon päivän. Ei ole eläkeläisellä helppoa Pietarissa. Mummo oli joutunut lainaamaan naapurin silmälaseja tölkkien keräämiseen, kun omilla en näe.
Sieltä suunta läheiseen Mama Romaan (Italialainen). Otimme pastat, pullo Italialaista punaviiniä, mineraalivettä sekä lämmintä leipää. Hinnaksi saatiin vajaan parin tunnin kuluttua 1100ruplaa. Pasta Carbonara oli kyllä ihan loistavaa.
Guljailtiin hetki metroaseman nurkilla ja ostettiin kaupasta vielä yhdet Red Devilit evääksi. Avtovolaista elämänmeininkiä oli kiva katsoa rauhassa penkiltäkin. Sitten suunta metrolle ja kohti Gorgovskajaa. Suuntana oli Ville Haapasalon ja Rakel Liekin viime kesänä "mainostama" paikka
www.moskva.su
Kävelimme rauhakseen ja pysähdyimme parille terasille huilailemaan ennen lopulliseen määränpäähän pääsyä. Paikka oli kyllä niin huonosti valaistu ja pienet mainokset, että luulin paikan olevan varmasti kiinni. Ovi kuitenkin aukeni ja jostain eteemme lennähti punapukuinen ovimikkokin. Hän ohjasi meidät hissiin ja painoi napin 6kerrokseen. Paikkahan oli siis tosi hieno, liiankin kanssa. Otimme jätskiannokset ja lasilliset kuohuviiniä. Paikasta ei varmasti saanut mitään Venäläistä ja hinnat oli sen mukaiset. Halvin kuoharilasillinen oli 240ruupelia ja siitäkin oli hapot lähtenyt. Reilun tonnin lasku saatiin siitäkin paikasta. Lopuksi kävimme vielä ihastelemassa yläkerran terassia josta oli hienot näkymät Pietarin yöhön... Terassilla oli siinä vaiheessa jo aika kylmä, mutta olisihan se ollut mahdollista istuskella sielläkin. Tosin en oo varma olisko sinne saanut ruokaa tilata. Siellä oli oikeen kaks aurinkotuoliakin.
Seuraavana oli suunnitelmissa Purga ja uuden vuoden juhlat. Väsy vaan alkoi kaveria painamaan siinä vaiheessa niin paljon, että otimme kyydin hotlan nurkille. Ala-aulassa oli hauska seurata 100r Baltikan kanssa pitkäsäärien seikkailuja. BB aineksia niissä jutuissa ;=/ Aika hiljainen oli meno hotellilla ja pahin sesonki taitaa olla ohitte. Lopuksi kävimme vielä Oranssissa baltikalla ja hodareilla. Ne hodarit on muuten tosi hyviä...
Aamu valkeni sumuisena mutta pakkasimme reippaasti tavaramme ja kävin hakemassa Lomonosovin kaupasta äidille tuliaiset. Tavarat säilytykseen hotlalle ja suunta kohti Venäläisen taiteen museota. Hinta museoon 300r, mutta se tuntui varsin kohtuulliselta. Upea paikka, teki kyllä vaikutuksen minuun. Repinin maalaukset oli kyllä upeita. Sieltä niitä tauluja olis soffan päälle kyllä löytynyt.... Harmi ku eivät olleet myynnissä. Heh.. Taidekierroksen jälkeen otimme suunnan kohti Kesäpuistoa ja ihastelimme sitä. Todella ihana paikka sekin ja rauhallinen. Otettiin kuvia. Olisin melkein lyönyt pääni pantiksi, että kyseisestä puistosta löytyy jonkulainen terassi, mutta eipähän ollut. Ehkä se oli ihan hyvä niin. Jätskiä ja limpparia sai pienistä kärryistä heti sisäänkäynnin jälkeen.
Kesäpuistosta suunta kohti Nevskiä ja lopuksi poikkesimme Propagandaan burgereille. Kummaksi mennyt sekin paikka kun ei ollut Venäläistä olutta enää ollenkaan. Ei voi kohta mennä sinnekään enää! Nevskiltä otettiin bussi sitten lähelle hotellia ja ehdimme käydä vielä läheisellä luostarialueella katselemassa taiteilijoiden hautapaikkoja. En ole itse käynyt siellä moneen vuoteen, mutta tekihän se taas vaikutuksen. Kaunista siellä oli ja ihan hyvä rauhoittua rankan viikonlopun perään hetkinen ennen kotiinlähtöä.
Kassit hotlalta mukaan ja suunta Suomen rautatieasemalle. Vanha asema oli poistettu käytöstä ja nyt käytettiin samaa asemaa lähijunien kanssa. Metrolta pääs ihan sisäkautta uuelle asemalle. Remppaahan sielläkin oli tehty ja paljon oli kiskoja ja ruokapaikkoja siellä. Kävin vielä nurkan takana olevassa kaupassa ostoksilla ja sitten kohta juna jo lähtikin kohti Suomea. Paljon oli ollu porukkaa reissussa ku ainaki 9 vaunua oli käytössä. Uutta oikorataa pitkin ehdittiin n. 1/2h aikaisemmin kotiin ku ennen.
Kiitos. Hauskaa oli :=) Ens viikolla uuestaan... Sitten ehkä vähä erilainen reissu.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Alko taas polttelee. Miu mielest tollasii juttuloihe kirjottaminen pitäs lailla kieltää. Tullee nii levoto olo. Kiitos Olga
et sie lähet mulle hupilaiseksi tonne ens viikolla
http://www.primexpo.ru/build/
Mitäs se tarkottaa? Hupilaiseksi?
Mut hyvvää matkaa poikolaisille.
Kiva lukea matkakertomuksia!
Matkakuume senkun nousee...
Lisää kiitos!
Kuulehan, Olga, jäin miettimään, jotta miksi sie käyt noissa turistirysissä syömässä ja juopottelemassa? Onhan ao.kaupungissa vielä kosolti koloja, joista saa taatusti venäläistä sapuskaa ja juopoteltavaa kohtuuhintaan eikä edes yritetä saada turistiparkaa ostamaan tuontiolutta tai muuta semmoista moskaa. Mutta kiva, että muuten viihdyit! Mieluummin näitä tämmösiä juttuja lueskelee kuin tankkaus/rajajono/autositoumus/huoranhinta-kysymyksiä.
tähän ja alkuperäiseen. Hyvä oli matkakertomus ja olihan tuolla muitakin kuin turistirysiä. Taidekauppiaan koti vallan mielenkiintoinen paikka. Pin upissa ei myöskään juhannuksena ollut turisteja meidän lisäksi, mutta eipä kyllä juur mitään muutakaan. Pitkän ruokalistan toivat nälkäisille pöytään, mutta muuta eivät myyneet kuin olutta, prkl.. saman kadun jossain muussa ravintolassa käytiin joskus talvella eikä sieltäkään muuta kuin nestemäistä irronnut.
Mikäs se olisi sellainen alue, jota erityisesti suosittelisit(te) paikalliseen baarikierrokseen? Siis sellaista keskittymää, missä niitä olisi vierekkäin mielenkiintoisia useampikin ja saisi ruokaakin. Vasilinsaarella (siellä tosin välillä vähän liikaakin kävelyä useimmiten tullut), Petrogradskayalla ja heinätorin läheisyydessähän vähän tähän tyyliin on, mutta muita tällaisia "keskittymiä"?
Aika vaikeasti selitetty, mutta JÄLKEENPÄIN vähän naurattaa seikkailut, kokiessa ei. Kesällä esim. lähettiin jotain Nevskin sivukatua tutkimaan, käveltiin varmaan kilometri ja matkan varrelle sattu ainoastaan yks baari, mistä sai pelkästään tsekkiläistä olutta. Väsy iski just siinä vaiheessa ja oli pakko palata kotiin nukkumaan.
Tai kun kerran kierreltiin siellä Moskvahotellin lähellä varmaan kolme kilometriä sivukatuja kauheassa viimassa, niin ainoa mikä oli auki, oli hirveä kiinalainen ravintola =)
ja ens kerralla kaik on toisin. Nyt oli siinä mielessä erilainen reissu, et olin serkkulikkani kanssa matkalla ja mentiin vähän enemmän hänen mieltymystensä ja halujensa mukaan. Yllensähän mie riehun vain toreilla ja juon pippuriviinaa. Nyt en tehny kumpaakaan. Poroki kääntyy haudassaan ;=/
... ovat juoppoja.
Ilmankos Venäjä kiinnostaa ;)
kuultiin. Selvää sukupuolisyrjintää. Mites miehet? Esimerkikisi mie ja marko135. Miks ei meitä mainittu? On se niin väärin... Ja miekö oon parhaani yrittänyt. Aina venäjäl käyes oikein kaksin käsin oon vetäny..
Huhhuh ei maininnut teitä arvon venäjä-veljiä, koska on selkeän ilmeisesti telaketjufeministi. Ja absolutisti. Mutta raja se on raittiudellakin, kuten laulussa sanotaan. ;)
No, kyllä myö tytöt juodaan sitten teidänkin edestä. Nähtiinhän se viimeeksikin, kun Katjan, Olgan ja Essirkin kanssa riekuttiin Jyppilässä. Ei uskaltanut Huhhuh tulla paikalle. Semmosia juoppoja me ollaan, voi hirveetä. ;)
Nový *hakee lasillisen ruisvotkaa* most
Ihan vain tiedoksi.
Ja teidän vuoksenne en sinne matkustele.
Onhan sieltä Vajaakoskelta kuitenkin niiiiiin pitkä matka Kaupunkiin. Turhia ämmiä myö semmoseen ollaan. Fiksu mieshän sie taijat olla. ;)
Nový "käythän kai kuitenkin jypin matsien tai kierteen ja ruutin takia" most
En ole eläissäni asunut Vaajakoskella.
Mukavaa että oli kivaa. Kiitokset raportista.
Näin muuten tällä viikolla Murmanskissa moskovalaisen sirkuksen vierailusta mainoksia. Ehkä niillä oli kiertue menossa. En kuitenkaan mennyt katsomaan esitystä, kävin leffassa. Harmi ettei ollut balettivierailua just tällä kertaa tarjolla.
Millainen taulu sen olla pitäisi,jotta teijän soffan päälle kelpaisi? Kai niitä Repineitä saa ostaa oikeina väärennöksinäkin. Oli miullakin pentuna Mona Liisa seinällä. Nykyään tykkään abstraktimmasta taiteesta, mutta sosialistinen realismikin menettelee... ;)
Nový most
...ja muita mukavia sattumuksia!
Moskova hotelli on vaihtunut seuraavalla kerralla Petro Palaceen. saa nähdä kannattiko vaihtaa.