Liiton sivuilla oli keskustelua näyttely ja käyttölinjaisten lonkkatilastoista.
En ole rekisteröitynyt ko. palstalle joten hieman kyseenalaistan noita Mian tilastoja.
(Kiitos kuitenkin Mialle, että jaksaa sitä työtä tehdä).
Mielestäni tilasto ei anna todellista kuvaa, just niinkuin Pekkakin kirjoitti, tuloksia pimitetään kummassakin linjassa.
Terve luusto on aktiiviselle käyttökoiralle ehdoton vaatimus, kun taas vähemmän treenavalle ja mahdollisesti vain näyttelyissä käyvälle sillä ei ole niin suurta merkitystä, ellei koiraa käytetä jalostukseen.
Joten näyttelylinjaisten omistajat ovat laiskempia kuvauttamaan koiriaan.
Mian otoksessa oli suurimpia kasvattajia, heiltä kun pentuja tulee muutenkin enemmän, niitä vähemmän huippuja menee enemmän vain kotikoiriksi, eikä monestakaan niistä kasvattaja kuule myynnin jälkeen, ellei itse pidä yhteyttä. Kotikoiran hakija ei varmaan ensimmäisenä lähde käyttölinjaisia kyselemään, ne menee pääasiassa harrastajille, joka herkemmin laittaa sen koiransa monttuun jos lonkat on vaikka vain D, joka harvoin koiraa normaalissa elämässä vaivaa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja jaa nämä mielipiteesi omalla nimelläsi siellä keskustelupalstalla.
Miksi ei voi yhdellä palstalla omalla nimimerkillä kirjoittaa vaan pitää aloittaa toisella foorumilla nimettömänä keskustelu.
T: Hanna
saada aika paljon kaikkee paskaa niskaansa, ja tulla leimatuksi, eikä tosiaan oo mitään intoo rekisteröityä vain sen takia palstalle.
Ja nää "gurut" kun on kuitenkin joka asiassa oikeassa. (mielestään)
Olet(mielestäsi) oikeassa niin silloinhan et saa paskaa niskaan.
Itsekkin olen tilastoja katsellut ja totuus on se,että näyttölinjaisissa on enemmän lonkkavikaa.
Se mihin koirat menee,niin sillä ei ole väliä vaan sillä,että osa on "sairaita".
Ja näyttely puolen elukatkin kuvataan,muuten ei pääse näyttelyyn.
kennelliiton näyttelyihin vaadita lonkkakuvaus tulosta, rokotukset ja tunnistusmerkintä riittää ja tietenkin, että on rekisteröity.
En ole samaa mieltä tuosta lonkkatilastosta, kun ne painetut tilastot ei ole koko totuus!
tulosta ja kaikesta tietää kaiken,eli tällästen "tietäjien ja osaajien" neuvojen varassa eletää,vai kuins on?
näin, hatun nosto sulle ku olit noin välkky et huomasit...onko tylsää?
Missä tällainen tilasto oikein on. En läytänyt sitä Mian sivuilta.
Liiton oma keskustelupalsta, päänäyttelyä koskeva keskustelu.
Jos tuon tilaston mukaan näyttelylinjaisista näiltä suurilta kasvattajilta yli puolet ovat lonkiltaan dysplastisia, niin eiköhän kannattaisi ruveta miettimään, miten tilannetta voitaisiin parantaa kuin ruveta selittelemään. Moniin muihin rotuihin verrattuna tilannehan on suorastaan katastrofaalinen. Näyttelylinjassa käytetään paljon jalostukseen koiria, joiden lonkkaindeksit ovat surkeita, alle 90 ei ole mikään poikkeus, eikö näitä kasvattajia kiinnosta kuin raha tai näyttelymenestys?
ellei oo faksta tietoo, ja kannattais myös miettiä mikä sen tilaston aiheuttaa, ei pelkästään ne kuvatut koirat, toki en väitä et asia olis päinvastoin, mut niin kauan kuin erilaisia "porsaanreikiä" tulosten vääristymiseen on, ei pitäisi yleistää!
suuret kasvattajat yksin rodun tulevaisuudesta vastaa...
enää löytynytkään niitä fiksuja ja filmaattisia vastaajia, joten lienee aloittaja osunut oikeaan...