ihan mielenkiinnosta kysyisin teiltä joilla on pieniä lapsia kuinka paljon teidän työssä käyvät isät osallistuu lasten ja kodin hoitoon?? kiitos jo etukäteen vastauksista :)
isä osallistuu...
mimmu
151396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Isä hoitaa lasta sen aikaa kun mulla menee siivoamiseen, tai sitten siivoaa. Illalla on lapsen kanssa puolesta kahteen tuntia, että saan hiukan omaa aikaa.. Itse teen muut.. Tosin me nyt hoidellaan molemmat maatilan normaali töitä siinä lapsenhoidon lomassa..
Meillä on 4 kuukauden ikäinen poika. Kotitöihin isä ei kauheasti osallistu, kerran päivässä tiskaa. Tosin itse yritän hoitaa talon niin, ettei isän tarvitsekkaan kotitöitä tehdä. Vauvan kanssa seurustelee n. tunnin töiden jälkeen, jos on menossa harrastusten pariin, jotta saan itse hetken levätä. Aika usein hoitaa nukuttamisen. Yöllä ei syöttele, mutta viikonloppuna hoitaa toisen yön kokonaan.
Ekat 3 viikoa osallistui, kun oli isyyslomalla, mut sittemmin ei juurikaan. Tosin mies on perheyrityksessä töissä ja tekee normaalisti sellasta 12-13 h työpäivää, niin en voi kyl vaatiakaan. Sit ku on isi kotona ja vapaalla, niin yleensä pyritään oleen vapaalla kotitöistä kokonaan ja viettään se aika perheen kans, siis pyrin hoitaan siivoamiset ja vaatehuollot niin, ettei niihin tarvi ryhtyä isän vapaapäivinä.
että isä kyl meil aika hyvin tietää lapsen tarpeet ja tuo pyytämättäkin vaippoja, ruokaa, vaatteita, leluja vauvalle.
Leikkii kyl vauvan kans, voi syöttää ja riisua, mutta vaipan on ehkä kerran vaihtanut ja kylvetyksiin ei osallistu. Hoitaa kyl sit, jos mun tarvii kokata tai tehdä jotain, saattaa nukuttaa, mutta yleensä jos kiukkusempi, niin kokkaa mieluummin itse ja antaa lapsen mulle.
Isä on niin vähän kotona yksinkertaisesti, että ei tiedä, mitä vauva milloinkin itkee ja miten se parhaiten hiljenee. Mutta lapsi palvoo isäänsä ja se musta on tärkeintä. Kotityöt kuuluu sille, kuka on kotona, samoin ne yösyötöt -kotona olevahan voi nukkua univelkoja päivällä, toisin kuin se työssä oleva.
Mieheni siis on ulkomaalainen ja esim. mummolassa käydessä hän ei voinut koskeakaan omaan lapseensa, koska häpesi vanhempiensa nähden! Heti kun päästiin lentokentälle, niin halusi lapsen syliin ja paijata.
Sama oli havaittavissa täällä Suomessa aluksi, että ei tiennyt miten päin kulkea vauvan kans kadulla. Työnsi vaunuja mielellään, mutta kun tuli ihmisiä, tuuppasi rattaat mulle. Sit kun on täällä nähnyt isien viihtyvän vauvan kans, syöttävän kahviloissa, niin nyt on itse ylpeänä kantamassa poikaansa kauppaan ja leikkii puistoissa, mutta äitini mielestä edelleen vähän katselee esim. anoppilassa käydessä, miten anoppi siihen suhtautuu, voiko isä näyttää tunteita vauvalle.
Silloin kun tyttömme oli aivan pieni, kuukauden pari, mieheni ei "osannut" ottaa oikeastaan kuinkaan päin vauvan hoitoon, jos pyysin viikonloppuna että josko hän sitten seur. yönä heräisi syöttämään vauvaa, niin totesi vaan että sehän on mun hommani, koska vauva olisi imetysvaiheessa, annoin siis pullosta maidon. No tyydyin osaani ja kaiket yöt ja päivät mä syötin ja vaihdoin vaipat ja yritin leikkiä ja miettiä, että mistä niin pieni tykkäisi. Sitten kun tyttömme kasvoi isommaksi ja alkoi vastaamaan hymyillä ja teoilla takaisin, mieheni oli vähäsen enemmän vauvan kanssa tekemisissä, nyt tyttö on 11 kk:tta ja taas on tilanne kääntynyt niin että mä tytön hoidan kokonaan, kun mies on niiiiiiiiiiiiin pirun väsynyt töistä tullessa ja mähän saan tytön kanssa nukkua ja aamuisin nukkua pidempään kuin mieheni. Tietokoneella hän kyllä viihtyy pelaten jotain sotapelejä. Jos en vain laita tyttöä hänen syliin, että ootko tietonen, että sulla on tälläinen pieni, niin sitten ei "ehdi" leikkiä, kun pitää "vähäsen" kokeilla peliä, istuu yhtämittaa ainakin tunnin koneella. Ja olen sanonut että tyttö on myös hänen, ei vain mun hoidettava. Ja nyt haaveilee toista vauvaa. Ja sanoo että mun ei tarvi sitten yksin hoitaa kahta lasta, no niin tuo sanoi tästä yhdestäkin, ettei tarvi yksin jäädä lapsen kanssa, että yhdessä hoidetaan.
lapset 3,5 v ja 4,5 kk. Isä osallistuu töiden jälkeen lastenhoitoon ihan yhtä paljon kuin minä itsekin. Usein vietetäänkin yhdessä aikaa koko perhe. Hampaiden pesut, iltapalat ym. hoidetaan milloin mitenkin, välillä minä, välillä isä. Vauvan ruokailut hoidan luonnollisesti minä, koska imetän vielä. Iltavellin syöminen pullosta on kuitenkin isän ja pojan yhteinen juttu ja siitä isä onkin iloinen ja ylpeä :)
Välillä isä on poikien kanssa ihan kolmistaankin kun käyn esim. jumpassa.
Ei kolme ja puoli vuotias tartte enää iltavelliä!!!! Voi teitä murujen vanhempia kun te annatte turhan pitkään noita pulloja lapsillenne. Hampaat menee ja siitä on vaan vaikeempi päästä eroon. Omassa neuvolassani ei suositella enää ollenkaan tuttipulloja....
oli kaksi lasta. Vauva vain 4,5 kk. Taitaa vielä pullo olla tarpeen. Ja voihan se isompikin olla tykästynyt lusikoitaviin velleihin. Voihan sitä puuroista keittää vellejä ku lisää vähän nestettä. Kyl meidän lapsuudessa oli mannavelliä ym. ja jopa makaronivelliä.
Pienempi oli viel imetyksellä ja isompi joi pulloa, olit oikeassa.
lapset 3v11kk ja 11kk..isukki on aina ottanut osaa lasten hoitoon,tosin ekan lapsen vauva aikana opiskeli ja kävi töissä,mut kaiken vapaa-ajan vietti mein kaa..ja nyt toista hoitanut aina kun mahollista:) Ite en oo lapsia kylvettäny ku ehkä 5 kertaa,se on iskän hommia;) Mitä siivoukseen tulee,sen haluun tehä ite!Pistän muksut ja ukon pihalle ja rupeen musan tahdissa siivoomaa!Outoo,en ois uskonu et nautin joskus siivouksesta ja siitä et saan hetken huuattaa musiikkia ja olla yksin;D Pitänee olla kiitollinen isän osallistumisesta,ku usein täält lukenu et kaikilla ei oo samoin:/
Meidän tyttö on nyt puolivuotias. Mies ollu pääasiassa koko ajan työttömänä, nyt ollu ekan viikon töissä, ku sai lyhyen pätkän. Alusta asti osallistunu hienosti lapsen hoitoon. Syöttää, kylvettää, vaihtaa vaippaa, seurustelee yms., mitä nyt lapsen hoitoon kuuluu. Nyt, kun mies lähti töihin ja ollut erikoiset työajat, niin minä oon hoitanu lapsen pääasiassa. Silti kummatkin vaihtaa tytölle vaippaa, kun on tarvis ja yhessä kylvetetään. On kyl pitäny lupauksensa, et yhessä hoidetaan. :)
Molempien ollessa kotona kaikki hoitotyöt, niin lasten kuin kodinkin, hoidetaan puoliksi. Nyt kun molemmat taas töissä, hoidetaan kaikki puoliksi, mutta kun olin kotona päivät, pyrin toki hoitamaan kaikki kotityöt päivän aikana. Itse käyn lähes joka ilta lenkillä yksin, eli noin tunti-kaksi päivässä saan vapaata. Mies ottaa vapaansa mieluummin kokonaisina päivinä tai viikonloppuina ja huomennakin on menossa koko päiväksi kaverin kanssa jonnekin autohommiin.
Minä pääasiassa siivoilen yms, jo sen hyötyliikunnan kannalta kun tänäänkin ollut niin kauhea keli ettei ole paljoa vaunuilemaan lähdetty niin imurin varressa on ollut hyvä hillua ja purkaa ylimääräistä energiaa :D Mies kyllä tarvittaessa tekee kotitöitä. Sillon kun oltiin molemmat töissä niin tehtiin enemmän molemmat niitä, mutta periaatteena se että kumpi niitä paremmin kerkiää tekemään tekee.
Vauvanhoitoon mies kyllä osallistuu, johan se hoitaminen eli vaipat sun muut on oleellisia sen takia että vauva isänsä oppii tuntemaan kun tämä häntä käsittelee :) Eli vauvan kanssa mies seurustelee, pitää sylissä, vaihtaa vaippaakin ja kylvettää ja onpa jopa käynyt yksinään vaunuilemassa :D
Ennen vaavin syntymistä meillä oli aikalailla tasan kotityöt ja molemmat käytiin töissä.
Vaihdeltiin välillä töitä, jos jompikumpi halusi sitä.
Nyt kun vaavi on talossa ja itse olen lomalla;
- kotityöt edelleen puoliksi
- vauvan syöttöjä on minulla yöllä 2kpl(yösyötöt on hoidettu puoliksi), muuten äiti imettää
- vaipat ja pesu pääasiassa minulla, mutta jos vauva haisahtaa kun äippä syöttää, niin hän hoitelee vaihdon.
- äitee seurustelee yleensä päiväsyöttöjen jälkeen vaavin kanssa
- pukeutumiset fifty fifty
Ja kun itse menen takaisin töihin, niin ei olla vielä mietitty, mutta oma mielipiteeni on, että viikonloppuisin osallistuisin fifty fifty periaatteella. Ja arkena mieluusti hoitaisin iltatoimet. Yösyötöt ei kuulosta kivoilta enää sitten.