Hyviä kokemuksia steinerkoulusta

veden hengetär

Yhä laajempi joukko ihmisiä Suomessa ja Länsimaissa uskoo jälleensyntymiseen, karmaan ja muihin perinteisesti itämaisiksi koettuihin ajattelumalleihin. Itselläni on ollut suuri etuoikeus tutustua steinerkouluun ja antroposofiaan, joka hengentieteenä tarjoaa mahdollisuuden myös näkymättömien asioiden ymmärtämiseen ja objektiiviseen tutkimiseen.(Akasha kroniikan ymmärtäminen on hienoimpia lahjoja, joita ihminen voi saada) Tutkimiseni edetessä tunnen kasvaneeni ihmisenä. Myös ymmärrykseni kristinuskosta sekä sen yhteydestä ensimmäiseen monoteistiseen uskontoon Zoroastrianismiin on vahvistunut. Olen havainnut myös lapsissani positiivisia merkkejä nuoren sielun kehityksessä Steinerin esittämän ikäkausiajattelun mukaisesti. Nykyään en voisi edes ajatella lapseni kouluksi henkimaailman asioihin jyrkän kielteisesti suhtautuvaa peruskoulua. Sen sijaan katson jälkikasvulleni parhaaksi opinahjoksi Steinerkoulun. Jo Steiner omissa kirjoituksissaan korosti ns. kolmannen silmän avaamista lapsen kasvatuksessa (selvännäköisyys). Lisäksi hän korosti sitä, miten tärkeää on edellisten elämien ja karman huomiominen kasvatustyössä. Juuri tähän pyritään antroposofisten lääkäreiden vastaanotoilla ja ns. pikkueurytmialla. Uskon, että vielä jonain päivänä nämä asiat huomioidaan myös normaalissa peruskoulussa. Ihmettelenkin syvästi, että voiko nykyajan ihmiset olla niin tuomitsevia ja ymmärtämättömiä, että näitä henkisiä asioita ei haluta nähdä mahdollisina? Entä eikö ihmisiä kiinnosta ottaa selvää, että voisivatko nämä olla totta? Pidän suurena menetyksenä, että Goetheläinen hengentiede on menettänyt asemansa tieteen valtavirrassa. Lapsissa on tulevaisuus, ja lapsillemme täytyy tarjota mahdollisuus myös näkymättömien, henkisten asioiden objektiiviseen ymmärtämiseen ja sielulliseen kasvuun. Niille vanhemmille, jotka ovat riittävän avarakatseisia, suosittelen steinerkoulua. Muut voivat mielestäni viedä lapsensa sinne minne parhaaksi katsovat. Tärkeää on, että ei kuitenkaan tuomita toisten valintoja.

13

1735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos!

      Tulihan se sieltä...

      Mitä nyt sanotte te, jotka olette ivanneet ja herjanneet pahansuopaisiksi valehtelijoiksi ja häiriintyneiksi persooniksi ne kirjoittajat, jotka ovat paljastaneet samat antropofiset kulttipiirteet steinerkouluista?

      • kyllä...

        kirjoittajan tyyliset vanhemmat meidänkin koulusta, mutta ovat todellakin vähemmistöä. Mahtuvat joukkoon hyvin ja saavat vapaasti olla niin henkisiä, kuin haluavat. Suurimmalla osalla vanhemmista on kuitenkin ns. jalat maassa ja arvostavat sitä opetusta, mikä ei (ainakaan meidän koulussa) noin henkiselle puolelle todellakaan mene.

        Ja ihan ilman sitä kolmattasilmää tiesin, että nyt saavat vastustajat vettä myllyynsä, kun joku nin henkisiin systeemeihin uppoutunut vanhempi kirjoittaa ajatuksiaan.

        No, kuinkas suuri osa tänne kirjoittaneista vanhemmista on nyt ollut sitten noin henkisiä. Se ei tietenkään kerro mitään totuutta steinerkouluista? ;)

      • paljastus

        Myös jumalanpalvelus luterilaisessa kansankirkossamme on kultti.

        Toisenlainen kultti on lottoarvonnan seuraaminen lauantaisin.

        Steinerkouluissa toisaalta ei ole kulttitoimintaa, vaikka joku haluaisi niin uskotellakin.

        Kultti- sekä okkultti -termejä on tällä palstalla käytetty todella paljon väärin ja tarkoitushakuisesti.

      • Evl.lut ja lottoarvonta :)))
        paljastus kirjoitti:

        Ei voi olla totta, ihan... sanat ei riitä kertomaan..

        Kaiken järkytyksen ja ihmettelyn jälkeen, en voi kun todeta yhden asian.

        Tämä steinerkoulu järjestelmä ja oikeus toimia sivistysvaltiossa on tutkittava perusteellisesti uudelleen.

      • alkaa käydä
        paljastus kirjoitti:

        Myös jumalanpalvelus luterilaisessa kansankirkossamme on kultti.

        Toisenlainen kultti on lottoarvonnan seuraaminen lauantaisin.

        Steinerkouluissa toisaalta ei ole kulttitoimintaa, vaikka joku haluaisi niin uskotellakin.

        Kultti- sekä okkultti -termejä on tällä palstalla käytetty todella paljon väärin ja tarkoitushakuisesti.

        mielenkiintoiseksi tämä steinerkeskustelu...:-D

        Näyttää siltä, että steinerfanaatikoista osa pettää julkisuudessa - paitsi suuren yleisön - myös oman uskonsa...

    • Reaaliteettiäiti

      Joka kouluun mahtuu muutama höpöttäjä niin steineriin kuin siihen toiseenkin.

      • "veden hengettären"

        ajatukset ihan oikeasti kuuluvat steinerpedagogien perusopintoihin...?

    • Goethenemicus

      Mielestäni viestiketjun avaaja puhui asiaa. Peruskoulu on liiaksi vieraantunut henkisen maailman realiteeteista. Se että huomio orjallisti keskitetään vain ja ainoastaan materialistiseen käsin kosketeltavaan todellisuuteen ei voi olla hyväksi yksilön karmalle. On älytöntä väittää, että jotain asiaa ei ole olemassa vain sen perusteella, että emme näe sitä. Esitänkin kysymyksen, että kuinka moni steinerkoulun vastustajista on yrittänyt ymmärtää hengentieteen metodia? Aikamme on rappioitunut ja ainostaan tosi usko Ahuramazdaan voi koitua ihmiskunnan ainoaksi toivoksi!

      • kuinka moni?

        Meillä oltiin todella perehtyneitä ja puolusteltiin yhtälailla silloin kuin nyt olemme vastaan.

        Kokemuksesta viisastuneena sanon, että ottakaa selvää ennenkuin teette ratkaisun lastenne koulumuodosta.

        Huh huh mitä tekstiä, kolmannet silmät kristalleineen olisi ollut indigolapsineen jo tarpeeksi.

      • ldslklöds
        kuinka moni? kirjoitti:

        Meillä oltiin todella perehtyneitä ja puolusteltiin yhtälailla silloin kuin nyt olemme vastaan.

        Kokemuksesta viisastuneena sanon, että ottakaa selvää ennenkuin teette ratkaisun lastenne koulumuodosta.

        Huh huh mitä tekstiä, kolmannet silmät kristalleineen olisi ollut indigolapsineen jo tarpeeksi.

        "Meillä oltiin todella perehtyneitä ja puolusteltiin yhtälailla silloin kuin nyt olemme vastaan."

        Tarkoitatko että olitte perehtyneitä ja puolustitte ja nyt olette vastaan ja vastustatte?! Olitteko te siis perehtyneitä?

        Steinerkoulun vanhemmista on turha kysyä "kuinka moni". He ovat sallivia ihmisiä, jotka hyväksyvät hengen, ei vaan materiaa ja muiden yksilöllisen minuuden, ei vain omaa itseään. Ja siksi siinä joukossa ei varmasti ole kahta samanlaista, joista voitaisiin laskea esim. kolmassilmäprosentti. He ovat ihmisiä, ei karjaa.

      • lisää
        ldslklöds kirjoitti:

        tuskaa.

        Mitä enemmän kokemusta, havaintoja syntyi, sitä enemmän heräsi kysymyksiä.

        Sapera aude - Uskalla ajatella itse

      • lisää
        lisää kirjoitti:

        tuskaa.

        Mitä enemmän kokemusta, havaintoja syntyi, sitä enemmän heräsi kysymyksiä.

        Sapera aude - Uskalla ajatella itse

        kysymyksiä.

    • Aura.

      Kaikkihan me olemme myös henkisiä olentoja, joidenkin tietoisuus on vain niin kovin suppea. Maailma on vain murto-osa siitä, mitä näemme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1402
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      657
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      599
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe